Olin koko päivän ankarassa työssä. Luutnantti Due tuli antamaan minulle hiukan neuvoja huonekalujen sijoittamisessa, kuten hän sanoi. Se oli suuri apu, sillä muuten olisin ollut sangen pahassa pulassa.
Herrasväki saapui illalla. Ei minua sanallakaan kiitetty, mutta ei myöskään moitittu, ja sekin oli jo paljon.
Amalia oli saanut kaavapiirustukset pitsimantiljaan, joiden mukaan minun piti ommella korko-ompelua. "Teidän täytyy pitää kiirettä, mamseli Staal", sanoi hän, ja minä koitin kiirehtää minkä jaksoin. Kävellä en ehtinyt, vaan istuin käsitöilleni puutarhassa iloiten kukkaintuoksusta, vihreistä puista ja päivänpaisteesta.
Olimme siellä useammin yksinämme kuin kaupungissa ja yleensä vallitsi ikävänlainen mieliala. Everstinnalle kävi aika pitkäksi ja hän oli pahalla päällä. Amalialla oli ikävä, jonka vuoksi hän oli entistä tuittupäisempi. Luutnantti Duella oli myös ikävä ja ajan kuluksi teki hän herkeämättä pientä pilaa, etenkin sisarestaan. Everstistä sitä vastoin tuntui hauskalta olo perheen keskuudessa, lukuunottamatta muutamia ukkoskohtauksia. Hän oleskeli paljon lasten kanssa, jotka rouva Bärenschild ja Amalia kokonaan laiminlöivät.
"Louise täti tulee tänne viikon päiviksi", ilmoitti Amalia eräänä aamuna suuruspöydässä. Kukaan ei virkkanut mitään, mutta selvästi näkyi, etteivät he olleet siitä hyvillään. Ainoastaan eräs iloitsi vilpittömästi hänen tulostaan. —
Kun ensimmäinen auringonsäde pilkisti sisään huoneeseemme, joka sijaitsi idänpuoleisessa tornissa, herätin minä pienet ystävättäreni, ja nopeasti pukeuduttuamme menimme ulos huvimajaan, käyttääksemme rauhalliset aamutunnit lukemiseen. Autoin heitä kirjoituksissa ja läksyjenluvussa tutkintoa varten ja rupesin opettamaan heille vähän englanninkieltä.
"Mikä salaliitto tämä on?" kuului eräänä aamuna odottamatta salaneuvoksetar Trollen ääni, "näin teidän menevän ulos eilen ja nyt taas tänään ja tulin siitä oikein uteliaaksi. — Näytätte lukevan oikein mielellänne. Te pidätte varmaankin paljon mamseli Staalista, lapset?"
Louise päästi käteni, mutta Henriette kietoi käsivartensa ympärilleni.
"Me rakastamme häntä", sanoi hän.
Salaneuvoksetar istuutui, selaili hiukan kirjoja, ojensi minulle ranskalaisen kirjan ja pyysi minua lukemaan ääneen.
"Hyvin, oikein hyvin. Ja nyt kerron teille erään tuuman, kuullakseni hyväksyttekö sen, ennenkuin esitän sen everstinnalle. Suostuisitteko te, mamseli Staal, — sillä että kykenette, siitä olen varma, — suostuisitteko opettamaan Louisea ja Henrietteä? Se olisi heille suureksi hyödyksi. Voitte olla vakuutettu siitä, että olen huomannut kuinka hyvä teidän vaikutuksenne heihin on ollut."