"Luuletko sinä todellakin, että kyyhkynen merkitsee niin paljon. Jumalan kiitos, silloin minun rukoukseni käy toteen, sillä rukoilin aamulla oikein hartaasti, että sinä tulevana jouluna saisit olla äitisi luona ja sinun olisi oikein hyvä olla."
"Hyi, Henny, kuinka voit semmoista toivoa? Ei Marie saa lähteä meiltä pois, emme me tule toimeen ilman häntä, emme millään tavalla."
Suutelin heitä ja kiitin siitä rakkaudesta, jota he kumpikin omalla tavallaan minulle osottivat.
Uudenvuoden aattona oli meillä suuret pidot tansseineen, arpajaisineen ja joulupuineen. Joulukuusen koristaminen annettiin minun tehtäväkseni ja aamusta varhain työskentelin minä numeroimisella ja ripustamisella.
Rypäleet, konvehdit, kallisarvoiset korutavarat sekä monenlaiset ommellut esineet, jotka suurimmaksi osaksi olivat minun valmistamiani, peittivät suuren kuusen melkein kokonaan, ja oikein oli vaikeata saada tilaa kaikille kirjaville lampuille. Ajattelin meidän pientä joulukuustamme kapeine vahakynttilöineen ja muutamine pähkinöineen ja omenineen. Herättäisiköhän tämä puoleksikaan niin paljon iloa? Ajattelin, että arpajaiset eivät ole minulle mieleen. Niistä puuttuu se, mikä lahjassa enimmin miellyttää, nimittäin ystävällinen tapa arvata ja täyttää toisen toivomus. Antaja ei ole rakkaudella lahjan saajaa muistellut. Minun täten miettiessäni sain vihdoin puun valmiiksi ja siinä se seisoi niin rikkaana, ylpeänä ja komeana, että en voinut olla sitä ihailematta.
Vilkas ja iloinen oli se seura, joka illallisen jälkeen astui saliin valaistua puuta ihailemaan. Kaikki kiittelivät Amaliata. "Neidillä on verraton järjestämisen taito", sokelti kosija. Hän tarjoutui sen jälkeen arpalippuja tarjoamaan ja tuli lopulta minunkin luokseni. Minulla oli juuri aikomus kieltää, kun everstinna virkkoi:
"Mamseli ei ota osaa leikkiin, hän saa omansa huomenna."
Salaneuvoksetar Trolle lähestyi häntä ja kysyi hyvin kohteliaasti ja tyynesti:
"Toivottavasti, rakas serkkuni, se ei ole kello."
"Kello?" toisti hämmästynyt everstinna.