7. Seuraava vuosi tuotti hänen sydämelleen ja kodilleen kovan vamman. Sillä kun Othon laivaväki, kulkien kuritta ympäri, vihollisen tavoin hävitti Intimiliumia (mikä on osa Liguriaa),[7] tappoi se Agricolan äidin hänen omalla tilallaan sekä hävitti itse maatilat ynnä suuren osan hänen perintöään, mikä juuri oli ollut aiheena verenvuodatukseen. Kun nyt Agricola matkusti täyttääkseen velvollisuutensa lapsena, yllätti hänet huhu siitä, että Vespasianus tavoitti korkeinta valtaa, ja hän kääntyi heti hänen puolellensa.
Hallitusta sekä pääkaupungin oloja hoiti alussa Mucianus, kun Domitianus vielä oli aivan nuori sekä isänsä korkeasta asemasta omisti itselleen ainoastaan vapauden irstaisuuksiin. Kun hän oli lähettänyt Agricolan kutsunnan toimittamiseen ja tämä oli toiminut tunnollisesti ja tarmokkaasti, hän asetti hänet 20:nnen legionan päälliköksi, joka vastenmielisesti oli ryhtynyt valansa tekemään ja jonka edellisen päällikön kerrottiin toimivan kapinallisesti; se oli, näette, myös konsulinarvoisille maaherroille liian mahtava ja pelottava eikä praetorinarvoinen päällikkö ollut kykenevä sitä hillitsemään; oli epätietoista oliko vika hänessä vai sotamiesten luonteessa. Siten samalla valittu jälkeläiseksi kuin tuomariksi hän osoitti harvinaista vaatimattomuutta, esittäen huomanneensa ne kelvollisiksi, sen sijaan että hän ne oli siksi saattanut.
8. Siihen aikaan Vettius Bolanus johti Britanniaa leppeämmin kuin soveliasta on hurjaan maakuntaan nähden. Agricola hillitsi tarmokkuuttaan sekä tulisuuttaan, jott'ei hän liiaksi esiintyisi, tottunut kun oli kuuliaisuuteen sekä yhdistämään etunsa ja velvollisuutensa. Pian sen jälkeen Britannia sai maaherrakseen konsulinarvoisen Petilius Cerialiksen. Nyt oli kunnolla vapaa tilaisuus mainiotöihin, mutta aluksi Cerialis antoi hänen ottaa osaa vain vaivoihin ja vaaroihin, sen jälkeen myös kunniaan; usein hän asetti hänet sotajoukon-osaston etunenään koetteeksi ja toisinaan hänen onnistuttuaan myös isompien joukkojen johtoon. Eikä Agricola milloinkaan urotöistään kerskannut oman maineen saavuttamiseksi; alkuunpanijan ja päällikön kunniaksi jätti hän menestyksen niinkuin ala-arvoinen konsanaan. Siten esiintyen kunnollisuudella toimeenpanemisessa sekä vaatimattomuudella kertoessaan pysyi hän vapaana kateesta, mutta ei kuitenkaan kunniasta.
9. Legionan-päällikkyydestä palatessaan kohotti hänet jumaloittunut Vespasianus patriisein joukkoon, ja asetti hänet sitten Aquitanian maakunnan johtoon,[8] mikä oli varsin loistava arvopaikka sekä hallintotointen paljouden johdosta että katsoen siihen toivoon konsulaatista, johon hänet oli määrännyt. Useimmat luulevat sotilashenkilöiltä puuttuvan hienoutta, koska oikeudenhoito sotaelämässä on riippumaton ja vähemmän tarkka sekä käsittelee enimmät asiat nopeasti eikä kehitä siviiliasioissa tarvittavaa kekseliäisyyttä. Agricola toimi luonnollisen ymmärtäväisyytensä johdosta taitavasti ja oikeudellisesti, vaikka oli kysymys rauhallisista kansalaisista. Lisäksi oli sekä virkatoimiin että lepoon aikaa määrätty; kun käräjät ja oikeudenistunnot vaativat, oli hän vakava, tunnollinen ja ankara, mutta useammin kuitenkin lempeä; kun virkatoimi oli täytetty, ei ollut enää mitään jälkeä virkavaltaisuudesta; hän oli vapaa ankarasta olemuksesta, ylpeydestä ynnä ahneudesta. Eikä ystävällisyys vähentänyt hänen arvokkuuttaan tai ankaruus rakkautta häneen, mikä tosin on perin harvinaista. Rehellisyyden ja nuhteettomuuden mainitseminen semmoisessa miehessä olisi vääryys hänen luonteenominaisuuksiansa kohtaan. Ei hän pyytänyt edes mainetta, jota usein myös kelpo miehet tavoittelevat, esiintuomalla kuntoaan tai käyttäen tekosyitä: ollen kaukana kateellisuudesta virkatovereitansa kohtaan, kaukana kilvoittelusta prokuraattorien kanssa piti hän voittajaksi pääsemistä kunniattomana sekä tappion kärsimistä rumana.
Vähemmän kuin kolme vuotta hänet pidettiin siinä toimessa ja kutsuttiin sitten takaisin heti toivolla päästä konsuliksi, sen huhun seuratessa että Britannia hänelle annettaisiin maakunnaksi, ei ensinkään hänen omien puheittensa johdosta, vaan siksi että häntä pidettiin oikeana miehenä. Ei huhu aina erehdy, toisinaan se myös on oikeaan osunut. Ollen konsulina hän silloin, nuorukaiseksi tultuani, kihlasi minulle oivakuntoisen tyttärensä sekä antoi hänet konsuliaikansa jälkeen minulle puolisoksi; ja pian sen jälkeen tuli hän Britannian maaherraksi saaden lisäksi pontifexin papillisen arvon.
Britannia ja sen valloitus.
10. Britannian asemasta ja kansakunnista, joista useat kirjailijat ovat kertoneet, aion puhua, en joutuakseni vertailuun huolellisuudestani ja kyvystäni, vaan syystä että se nyt vasta on täydellisesti voitettu; siten kerrotaan nyt historiallisella tarkkuudella, mitä edeltäjäni vielä tuntematta asioita ovat kaunopuheisesti koristelleet.
Britannia, ollen suurin niistä saarista, joita Roomalaisten maantieto käsittää, leviää asemaltaan ja suunnaltaan idässä Germaniaan, lännessä Hispaniaan päin ja on etelässä myös Gallian näkyvissä; sen pohjoisosia huuhtoo laaja ja aukea meri, maita kun ei ole ensinkään vastassa. Koko Britannian muotoa ovat Livius sekä Fabius Rusticus — joista edellinen on kaunopuheisin vanhoista ja jälkimäinen uusista kirjailijoista — vertailleet pitkulaiseen laattaan tai kirveeseen. Ja sillä onkin sellainen muoto ilman Caledoniaa,[9] josta syystä huhu on sen siirtänyt koko maahan; mutta rannikon ikäänkuin jo loppuessa ulkonee ääretön, epätasainen maa-ala, mikä ikäänkuin kiilaksi kärjistyy.
Tämän äärimäisen meren rannikon ympäri roomalainen laivasto silloin ensi kerran purjehti sekä näytti toteen että Britannia on saari, ja samalla kertaa se keksi siihen aikaan saakka tuntemattomat saaret, niin kutsutut Orcadit, sekä kukisti ne.[10] Thule ainoastaan etäällä havaittiin siitä syystä, että vain siihen asti oli määrä lähteä ja talvisaika oli lähellä.[11] Mutta liikkumatonta ja soutajille hankalaa merta, kuten kerrotaan, eivät edes tuuletkaan suuresti kohota, luultavasti sen johdosta, että maat ja vuoret, mitkä myrskyilmoja aiheuttavat ja edistävät, ovat harvinaisemmat ja tuon yhtenäisen meren syvä vesi hitaammin joutuu liikkeelle. Tämän teoksen tarkoituksena ei ole tutkia valtameren luonnetta ynnä sen nousua, ja useat ovatkin siitä kertoneet; vain yhden seikan mielin lisätä, ett'ei meri missään laajemmalti leviä, että se joka taholle kuljettaa paljon merivirtoja, ett'ei se vain rantaan saakka nouse tai laske, vaan virtailee syvälle ja leviää sekä kohoilee harjanteillekin ja vuorille, ikäänkuin se olisi omalla alallaan.
11. Muuten ei ole ensinkään tunnettu — niinkuin on laita sivistymättömissä kansoissa —, minkälaiset ihmiset ensinnä ovat Britanniassa asuneet, maassa syntyneet tai maahan tulleet. Ruumiinmuoto on monenlainen ja siitä saatetaan vetää eri johtopäätöksiä. Sillä Caledonian asukkaiden punertava tukka sekä rotevat jäsenet puhuvat niitten germanilaisen syntyperän puolesta; Silurien[12] ahavoittuneet kasvot, useimmiten kiharat hiukset ja niitten asema Hispaniaa vastapäätä tekee luotettavaksi että Iberit muinoin ovat kulkeneet meren poikki sekä anastaneet nuo asuinpaikat; ne, jotka Galleja lähinnä asuvat, ovat myös niiden näköisiä, joko sen johdosta että yhteisen sukuperän vaikutus vielä kestää tai että noissa päinvastaiseen suuntaan etenevissä maissa ilmasto on antanut väestölle samanlaisen ruumiinmuodon. Ylipääten kuitenkin on luultavaa että Gallit ovat valtaansa ottaneet tuon lähellä olevan saaren. Tavataan niitten pyhät toimitukset sekä uskonnolliset käsitykset; kieli ei ole suuresti erilainen; vaarojen tavoittelemisessa on heillä yhtäläinen rohkeus sekä vaarain uhatessa yhtäläinen pelko niitä välttääkseen. Britannit osoittavat kuitenkin enemmän sotaintoa, heitä kun ei pitkällinen rauha vielä ole veltostuttanut. Sillä olemmehan kuulleet että Gallitkin ovat sodissa kunnostaneet itseään; sitten velttous valtasi heidät rauhan tultua, samalla kuin yhdessä vapautensa kanssa menettivät urhoollisuutensa. Täten kävi niitten Britannien, mitkä muinoin voitettiin; muut ovat edelleen, niinkuin Gallit olivat.