12. Jalkaväessä on heidän voimansa, muutamat kansakunnat taistelevat myös vaunuilla. Vaunujen ohjaaja on suuremmassa arvossa, sillä alustalaiset suorittavat taistelun. Ennen muinoin he olivat kuninkaitten alaisia, nyt hajaantuvat puolueharrastusten johdosta päämiestensä kesken. Eikä mikään seikka ole meille hyödyllisempi niin voimakkaita heimoja vastaan kuin se, ett'eivät yhteisesti neuvottele. Harvoin on kahdella tai kolmella valtiolla kokouksensa yhteisen vaaran häätämiseksi; siten taistelevat yksitellen ja joutuvat kaikki alakynteen.
Ilmasto on tiheiden sateiden ja usvien takia kurja; kuitenkaan ei ole ankaraa pakkasta. Päivien pituus voittaa niitten määrän meidän maanosassamme; yö on kirkas sekä Britannian äärimäisessä osassa lyhyt, jotta vain pienenä hetkenä erotetaan päivänvalon loppu ja alku. Väitetään että, joll'eivät pilvet estä, nähdään läpi yön auringon loisto ja ett'ei se laskeudu eikä nouse, vaan kulkee ohitse näköpiirin. Sillä maan äärimäiset tasaiset seudut eivät levitä pimeyttä alhaisen varjonsa johdosta, joten yö vallitsee ainoastaan taivaan ynnä tähtien alapuolella. Maa sallii hedelmien viljelemistä, lukuunottamatta öljy- ja viinipuita sekä muita lämpimämmissä maissa tavallisesti kasvavia, ja on lisäksi tuottelias: hitaasti ne kypsyvät, mutta kasvavat nopeasti; syy kumpaiseenkin on sama, nim. maan ja ilman runsas kosteus. Britannia tuottaa kultaa ja hopeata sekä muita metalleja voittajille palkinnoksi. Myös helmiä kasvaa valtameri, mutta ne ovat tummia ja harmahtavia. Jotkut luulevat että kokoojilta puuttuu oikea taito, sillä Punaisessa meressä ne vielä elävinä ja hengittävinä kiskaistaan kallioilta, Britanniassa ne kootaan, kun ovat rannalle työnnetyt; minä puolestani kernaammin luulisin ett'eivät helmet ole oikeaa lajia kuin että meiltä puuttuu ahneutta.
13. Britannit itse suostuvat viipymättä sotamiesten ottoon ja veroihin sekä muihin valtion määräämiin taakkoihin, jos vain ei ole väärinkäytöksiä; näitä he vastenmielisesti kärsivät, kukistetut kun ovat tottelemaan eivätkä orjina palvelemaan.
Vaikka siis tuo jumaloittunut Julius Caesar, joka ensinnä kaikista Roomalaisista sotajoukolla astui Britanniaan, onnellisessa taistelussa pelotti asukkaita ja anasti rannikon, voipi sanoa hänen näyttäneen sen jälkeentuleville eikä jättäneen sitä. Sitten seurasivat kansalaissodat sekä päällikköjen esiintyminen aseissa valtiota vastaan ja kauan oli Britannia unohduksissa myös rauhanaikana; sitä nimitti jumaloittunut Augustus valtioviisaudeksi sekä Tiberius hänelle annetuksi määräykseksi. Keisari Gaius ajatteli, kuten kyllin tiedetään, tunkeutumista Britanniaan, mutta hän oli kärkäs peruuttamaan horjuvaisen luonteensa johdosta ja hänen mahtavat hankkeensa Germaniaa vastaan jäivät menestystä vaille. Claudius vainaja ryhtyi jälleen valloitusretkeen lähettämällä legioneja ja apujoukkoja meren yli sekä ottamalla Vespasianuksen osalliseksi asiain johtoon, mikä oli alkuna hänen sittemmin seuraavaan ylennykseensä: kansanheimot kukistettiin, kuninkaat otettiin vangeiksi ja kohtalo ennustaen osoitti Vespasianusta.
14. Ensimäisenä konsulaarina asetettiin Aulus Plautius maan johtoon ja sen jälkeen Ostorius Scapula, kumpikin sodassa erinomainen;[13] vähitellen lähin osa Britanniaa saatettiin maakunnan muotoon ja sen lisäksi sinne asetettiin siirtokunta veteraaneista.[14] Muutamat kunnat annettiin Cogidumnus kuninkaalle (hän pysyi meidän aikaamme saakka erittäin uskollisena) Rooman kansan vanhan ja ammoin noudattaman menettelytavan mukaan käyttää kuninkaitakin orjuuden välikappaleina. Sen jälkeen Didius Gallus säilytti mitä edeltäjänsä olivat hankkineet ja siirsi vain muutamat linnoitukset edemmäs saadaksensa mainetta virka-alansa laajentamisesta. Veranius astui Didiuksen sijaan, mutta hän kuoli ennen vuoden kuluttua.
Sitten Suetonius Paulinus kahden vuoden aikana onnella suoritti tehtävänsä kukistaen heimoja sekä perustaen linnoituksia; tähän luottaen hän hyökkäsi Mona-saarelle,[15] se kun kapinallisille soi apua, mutta antoikin siten tilaisuuden hyökkäyksiin takanaan.
15. Sillä kun pelko maaherran poissa ollessa oli kadonnut, Britannit keskenään alkoivat pohtia orjuutensa rasituksia, kertoella väkivaltaisuuksista sekä selityksillään niitä pahemmiksi saattaa: ei ollut muka muuta hyötyä kärsivällisyydestä kuin että kovempia rangaistuksia asetettiin heille, ikäänkuin he helposti kärsisivät niitä. Ennen muinoin oli heillä ollut yksi kuningas, mutta nyt kaksi asetettiin heidän keskuuteensa, joista maaherra riehui heidän veressään ja prokuraatori heidän omaisuudessaan.[16] Samassa määrässä oli päällikköjen epäsopu kuin sopu alamaisille turmiollinen. Toisen centurioni-, toisen orjajoukkue harjoitti sekaisin väkivaltaa ja häväistyksiä. Ei mikään enään ollut turvattu heidän ahneudeltaan eikä heidän irstaisuudeltaan. Taistelussa väkevämpi saaliin saapi: nyt sitä vastoin useimmiten kelvottomat pelkurit ryöstivät heidän kotejaan, raastoivat lapsensa, määräsivät sotaväen-otoista, ikäänkuin he eivät tietäisi kuolla juuri isänmaansa edestä. Sillä kuinka vähäinen määrä sotilaita oli sentään tullut maahan, jos Britannit vain laskivat itsensä? Siten Germanit olivat pudistaneet ikeen päältään, ja niitä suojeli vain joki eikä valtameri. Heillä oli isänmaa, puolisot, vanhemmat sodan aiheena, noilla taasen ahneus ja hekumallisuus. Ne tulisivat väistymään, kuten tuo jumaliin korotettu Julius Caesar oli väistynyt, kun vain jäljittelisivät esi-isäinsä kuntoa. Eikä heidän pitänyt pelästyä yhden tai toisen taistelun onnettomasta päätöksestä; enemmän oli tosin voimaa rasittamattomilla, mutta enemmän kestäväisyyttä kurjilla. Nyt jumalatkin säälivät Britanneja, he kun pitivät Rooman päällikköä kaukana sekä sotajoukkoa toisessa saaressa erotettuna; nytpä he itse — mikä oli ollut vaikein asia — ryhtyivät neuvotteluihin. Mutta nyt oli vaarallisempi joutua kiinni semmoisista hankkeista kuin uskaltaa jotain.
16. Yllytettyään toisiaan semmoisella ja sentapaisella puheella, ryhtyivät he kaikki sotaan kuninkaallista sukua olevan naisen Boudiccan johdolla — sillä eivät hallitustoimissa tee mitään erotusta sukupuolen suhteen —; he ajoivat takaa varustuksiin jakaantuneita sotamiehiä, valloittivat linnoitukset sekä tunkeutuivat itse siirtokuntaankin muka orjuuden tyyssijana eikä heidän kostonhimonsa ja voitonhalunsa säästänyt yhtään barbarien kesken tavallista julmuuden-lajia. Ja joll'ei Paulinus saatuansa tiedon maakunnan kapinasta nopeasti olisi rientänyt apuun, olisi Britannia ollut menetetty; mutta hän saattoi sen yhdellä onnellisella taistelulla entiseen kuuliaisuuteensa, kun vielä varsin useat pysyivät aseissa, joita tieto luopumuksesta sekä pelko maaherran suhteen ahdisti, pelko, näette, että tämä muuten oivallinen mies menettelisi julmasti heitä vastaan antautumisen jälkeen sekä liian kovasti kostaisi jokaista väkivaltaisuutta, ikäänkuin se olisi hänelle tapahtunut. Sen vuoksi lähetettiin Petronius Turpilianus sinne, hän kun oli lempeämpi sekä vihollisten rikosten koskettamaton mies ja sen johdosta taipuvaisempi suostumaan heidän katumukseensa; sitten kuin hän oli palauttanut rauhan ennen valloitetuissa osissa, ei hän ryhtynyt mihinkään, vaan jätti maakunnan Trebellius Maximukselle. Trebellius, joka oli vielä mukavampi sekä vailla kaikkea kokemusta sota-alalla, piti maakuntaa hallussaan jonkinmoisella suopeudella virkaa hoitaessaan. Nyttemmin barbarit jo oppivat suostumaan paheisiin, kun nämä heitä mielittelivät ja kansalaissotien väliintulo tarjosi riittävän puolustuksen toimettomuudesta, mutta pulaan jouduttiin kapinan kautta, jahka sotaretkiin tottunut miehistö rauhanaikana joutui levottomaksi. Trebellius, ylönkatsottu ja nöyryytetty sen johdosta että hän pakenemalla ja piilemällä oli välttänyt sotajoukkonsa vihaa, oli sittemmin vain armosta päällikkönä ja, ikäänkuin sotajoukko sopimuksella olisi itselleen vaatinut vapauden sekä päällikkö elämänsä, lakkasi kapina ilman verenvuodatusta. Eikä Vettius Bolanus, jonka aikana vielä kansalaissodat kestivät, rasittanut Britanniaa sotaisella esiintymisellä: samanlainen toimettomuus vihollisia vastaan vallitsi sekä samanlainen uppiniskaisuus leirissä, paitsi että Bolanus ollen nuhteeton eikä minkäänlaisten hairahdusten johdosta vihattu mies oli itselleen hankkinut rakkautta kunnioituksen sijaan.
17. Mutta kun Vespasianus muun maailman kanssa oli palauttanut Britannian valtaansa, tulivat mainiot päälliköt ja oivalliset sotajoukot maahan ja vihollisten toivo väheni. Ja heti alussa Petilius Cerialis herätti pelkoa hyökkäämällä Brigantien valtioon, jota pidettiin väkirikkaimpana koko maakunnassa. Paljo taisteluja suoritettiin, toisinaan verisiäkin, ja suuren osan Briganteja hän joko voitollisesti kukisti tai ainakin sodalla ahdisti. Ja Cerialis olisi jokaisen toisen seuraajan toimintaa ja mainetta himmentänyt, mutta Julius Frontinus oli tuohon toimeen kykenevä; hän oli mainio mies, mikäli hän saattoi, ja kukisti asevoimalla Silurien voimakkaan ja sotaisan heimon voittaen vihollisten urhoollisuuden ohessa myös paikalliset vaikeudet.
Agricola Britannian maaherrana.