Toisessa kylässä nimeltä Omelianan kylä, al'oin jo saada runoja. Yksi runo Lemminkäisestä oli kaikin uutta, mutta sen perästä en ole tähän asti saanut yhtään uutta Kalevalan runoa, sen kun toisintoja ja lisäsanoja entisille: niin tarkoin ovat ne jo ennen kerätyt. Kuitenkin toivon vielä saavani uusiakin enemmin, kuin tulen parempihin laulupaikkoin ja semmoisiin, joissa ennen on vähän taikka ei vielä yhtään kerätty.
Vanhoja runoja ei mahdakkaan olla enään erinomaisia laulamatta, sillä ajan pitkässä ovat ne jo kerinneet levetä paljon ympäri. Usiammat runot lauletaan jo taikka paremman vielä sadoiltakin laulajilta ja pian joka laulajapaikassa Vienan meren sivumaista Laatukkaan asti. Tästä nähdään, että vanhoja lauluja vähän muulloin on voinut hävitä, kuin alussa, koska vielä yksiltä laulettiin, ja runot, jotka vielä nyt yksiltä lauletaan, mahtaavat olla myöhemmin tehtyjä, taikka muita vanhempia lauluja, kaunistettuja Kalevalan asioilioiden nimillä ja niiden asioihin sovitettuja. Näihin luulen kuuluvan alkupuolen Kalevalan 31:stä runosta.
Viime mainitusta kylästä läksin 37 virstaa pitkälle taipaleelle astumaan Muujärven kylään päin. Mies ja nainen ratsashevoisella olivat ensimältä matkakumppalini mutta jättivät pian. Valkialla päivälläkin ja vielä enemmin sitä ennen ja jälkeen laukeilin kellahtelin monta kertaa, sillä nuorta liukasta lunta oli satanut ja lapikkaat, jotka te'etin matkakseni ovat liukkaalla hankalammat kuin tavalliset saappaat. Jo minäkin sain "pitkin päätäni pidellä, miten olla kuin eleä", jos lapikkaat kaiken talvia näin liukastaavat. Eipä kuitenkaan ole liukastaneet.
Myöhän illalla tulin kylään, eikä muualla ollut enään valkiata, kuin yhdessä mökissä, joka oli köyhin koko kylässä, kuin jo toisena taikka kolmantena päivänä piti muilta paikoilta mentämän einehen etsoon. Leipää ei ollut enään koko perehellä, sen kun kapoja vähän ja hallan panneita otrajauhoja pienessä ropehessa. Ja luulisiko sen moni Suomalainen, — siinäkin oli vieraanvara.[1] Emäntä tahtoi kohta ruveta keittämään kapaa syödäkseni, mutta minä kielsin ja rupesin siltaan makaamaan. Aamulla anoi hän rahaa ostaaksensa minua vasten leipää, ja rupesi perheellensä leipomaan vähän olkileipää, minkä sen vähän jauhon avulla voi saada, Leipää tuotiin rahalla toisesta talosta ja kapaa keitettiin, niin että minä tulin siinä niin hyvin aikoin, kuin monessa muussakin paikassa.
Suomen puolella sanottaisi jo kyllä monessa varakkaammassakin paikassa: "ei meillä ole mitä syödä vieraalle; jos menisitte toiseen taloon", ja tässä talossa sanottiin "ette tarvitse mennä mihinkään muuallen, tähän saatte kaikki, mitä pitää".
Wenäjän puolella otetaan vieras hyvin vastaan ja syötetään aina ruoka-ajalla kysymättä. Lyhyemmille matkoille ei tavallisesti evästetä miestä eikä hevoistakaan, kuin mitä suuremmilla teillä lienee, ja Suomeenkin matkatessa ei moni evästä itseänsä, mutta ostaa ennen joka paikassa tarpeensa, kussa ei ilman saa.
Siitä menin koko perhekunnan myötä hevoisella edelleni itään päin Tiiksijärven kylään. Siitä käännyin pohjaisiin päin Kiimasjärven kylään asti, josta muutamissa syrjäkylissä käytyäni, käännyin takaisin länttä kohden, ensisti Luvajärven kylään muutaman miehen re'essä samasta kylästä, jonka kanssa lähetin kirjaisen Kajaaniin. Sitte tulin Akonlahteen ja siitä pohjaisiin päin Wuokinsalmeen Suomen rajalla. Ensin muutamissa muissa paikoissa käytyäni, kävin Hietajärven talossa Suomen puolella ehkä Wenäjän uskoinen. Siinä oli vanha eukko, jonka kyllä työn tuskin sain lauluille, mutta sen yksi sana maksoi enemmin kuin monta kymmentä muiden.
Tämän eukon laulusta tuli se merkillinen tieto, että Lemminkäinen Pohjolan häissä tappoi Joukahaisen Pohjolan isännän. Tämä toteuttaa sen, kuu Tohtor Lönnrot jo on arvannut ja sanoo Kalevalan esipuheen VII:nellä sivulla: "Joukahaisen taas pitäisin urohona Pohjan kansasta, ken tiesi vaikk' ollee yksi, jota Pohjan pojaksi (yksiku Pohjolan isäntä; Kalevalan runo 17 värsyt 631, 650) ja Lappalaiseksi paikottain nimitetään."
Tämän arvelun toteuduttua nähdään, että Kalevalan 30:nen runon, jossa vielä elävästä Joukahaisesta lauletaan, oikeastansa pitäisi oleman ennen Pohjolan häälaulua koska Joukahainen jo häissä tapetaan. Ei kukaan mahtane kieltää, että se on asetettava Lappalaisen kyyttösilmän laulun edelle, sillä edellisestä Tohtor Lönnrotin arvelusta ja muustakin näkyy, että tämä Lappalainen oli sama Joukahainen, joka nähtävästi sentähden.
"Piti viikoista vihoa,
Kauan aikaista katsetta
Kera vanhan Wäinämöisen",