[Pyydämme lukijoitamme ei paheksimaan, että laulut tähän kirjaan owat tulleet ensimäisiksi. Eihän tuosta kuitenkaan wahinkoa liene.]
Al'uksi tarwitsee meidän muutamista syistä puhua' wähän puoltamiseksi. runolaulusta, ehkä se, niinkuin tämän kaiken lu'ettua täydellisesti nä'ette, on parahia maallisia Jumalan lahjojamme. Onpa se enemminkin kuin ainoastansa maallinen lahja, ja on se Suomalaisien erinomainen etu, josta taidammekin ylpeytyä' ja iloita'.
Puhtahin ilo ja ihanuus on Jumala, sitä wastoin saastaisin ilkeys on piru. Kaikkea puhdasta iloa ja ihanuutta olemme wel'olliset etsimään ja mielen sekä ruumiin wahwistukseksi ja wirkistykseksi kiitollisesti nauttimaan eikä suinkaan ylenkatsomaan; mutta saastaisuutta ja ilkeyttä olemme aina wel'olliset wälttämään. Kristin usko ja ewangelium owat meille paraaksi iloksi ja autuudeksi setä täällä että tulewaisuudessa. Mutta mikä on autuus? Ei muu kuin korkein ilo Jumalassa. Hän wiatointa iloa rakastaakin.
Ei Jumala oleʿ turhaan säätänyt ilon ja ihanuuden kaikessa luonnossa elostelemaan. Hän rakastaa kuwastellaksensa lukemattomina iloina ja ihanuuksina käsialoissansa: taiwaan koreudessa, lintujen wiserryksissä, ketojen komeassa kukkapu'ussa, penikkojen ja kissan poikienkin iloisessa leikittelemisesaä ja lukemattomissa muissa. Ihmiselle Hän on antanut taidon pukea' äänensä säweliin (nuotteihin), ja ajatuksensa lauluun, paitsi kaikkia muita huwituksia. Näin on Luojan säätämää lempeä jär'estys kaikille hywäksi.
Kuitenkin löytyy ihmisiä, hywiäkin kristittyjä wielä olewinansa, jotka katsoowat ihmisien wi'atointakin iloa ja huwitusta karsain silmin, ehkä näin wasten Luojan säätämistä sotiessansa eiwät oleʿ luonnollisesti paljon missäkään woittaneet, muuta kuin joidenkuiden yksinkertaisimpien se'assa. Muiden luotujen iloitsemiseen ja ihantelemiseen ei kuitenkaan heidän paheksimisensa pystyʿ; ja waatiihan ihmistäkin sama luonto ilolle, kuin muitakin luotuja, ja hän siinä siis rikkoo wähän kuin ne muutkin luodut.
Kuta ankarammat sellaiset heräntäis-mieliset ihmiset owat, sitä wähemmin suwaitseewat kirjojakin, jotka joinkin owat maalliseksi huwitukseksi ja hyödytykseksi, eiwätkä ajatteleʿ, kuin paljon itsessä pyhässä Raamatussa on sellaista. Raamattu opettaa meitä lempimään kaikkea maallistakin hywää, ja onhan esim. Moseksen la'issa koko joukko neuwoja maalliseksi hyödyksi. Historiallistakin on Raamatussa kokonaiset kirjat. Kertoipa Wapahtajakin itse kaikellaisia opettawia kertomuksia ja satuja kansalle. Kuitenkin löytyy sellaisia wähämielisiä, joiden mielestä esim. Kultalan historia, Harjulan onnettomuus ja monta muutakin kirjaa owat kelwottomat. Sanoowat: "näiss' ei nä'yʿ olewan Jesuksen nimeäkään." Woisimme wannoaʿ, että, jos tiettämättänsä ja tuntemattansa nä'yttäisimme sellaisille montakin paikkaa Raamatusta eris leikattuna ja miksi muuksi kirjaksi nimitettynä, niin kylläpä heittäisiwät ne luontansa, niinkuin turhat, kunnottomat ja syntiset lorut muinoinkin. Sellaisetpa ne owatkin olewinansa aika waanhurskaita kristittyjä!
Kansan runo-laulutkin, painetut sekä painamattomat katsotaan luonnollisesti ylen sellaisilta ihmisiltä. Ne kutsutaan niiltä kaikki waan "tyhjiksi loruiksi" ja "renkutuksiksi", jos olisiwat waikka kuinka kaukana kelwottomuudesta. Olisipa niiden mieliksi, jos koko runolaulua ei löytyisikään, eikä muitakaan lauluja paitsi hengellisiä. Woi kurjamielisyyttä! Jos kansan lauluja ennen ei olisi ollut, niin ei olisi meillä Jumalisiakaan wirsiä sanaakaan, sillä eihän sitte olisi olut laulusta tietoakaan ja kuinkas silloin Jumalisetkaan wirret olisiwat tulleet tehdyiksi; mutta kuin laulutaito oli maailmassa, niin woitiin sitte sen awuin tehdäʿ Jumalisiakin lauluja ja wirsiä, joiden tähden meidän juuri tulee Jumalata kiittääʿ, että meille on annettu laulutaito, emmekä siis suinkaan taidaʿ halweksiaʿ sitä taitoa, joka meille niin tarpeellinen on ollut. Niin olemme tulleet saamaan Wirsikirjammekin.
Kirja nimeltä Ilolaulu Jesuksesta on runolaulua ja aiwan kaunis kirja. Tarwitsisi waan kohennuksia tulewissa painoissa, niin saisimme siitä ylen kauniin runon rakennuksensakin puolesta. Tiettäwästi tarwitsi sen tekijän ensin oppiaʿ paljon kansan lauluja, ennen kuin itse tottui runoja tekemään. Samaan tarwittiin al'ussa kaikilta muiltakin, ennen kuin taisiwat kullakin laulutawalla tehdä' Jumalan wirsiä. Jos se joka tahtoisi wenettä tehdäʿ, katsoisi ylen kirween, sana ja weitsen käyttämisen, saisiko hän mitä aikaan ja pidettäisikö häntä wiisaana? Ei suinkaan; ja samoin kuin kirwestä, sahaa ja weistä on tarwis wenettä tehtäessä, niin samoin tarwitaan kansan laulutkin tarkoin kerätyksi, että niitä lukeissa runoille totuttua Jumalisiakin lauluja ruwettaisiin enemmin tekemään. Mutta niin kuin kirweesta, sahasta ja weitsestä on moninkertainen muukin hyöty paitsi weneen tekeminen, niin kansan lauluistakin. Ne miellyttääwät, huwittaawat ja ilahduttaawat mieltä, wälistä taas liikuttaawat sywältäkin sydäntä. Niistä tottuu ajatus kayniimpaan ja jär'ellisempään juoksuun, usein niinkin etäälle, että itse woipi ruwetaʿ kaunistamaan ajatuksiansa runopukuun, joka jo on suuri woitto ihmisen mielelle. Niistä saadaan tietääʿ, kulla lailla Suomalainen kaunistaa ajatuksensa omin mielin tekemässänsä laulussa. Kuina hän rakastaa juoksuttaa' ajatustansa; kuinka se näkyy wanhoissa ja nykyisissä kansan lauluissa kunkin aj'an ja tilan erinäisten waatimuksien jälkeen muodistuneeksi. Monenlaisia historiallisia ja muinois-aikuisia tietoja saadaan niistä ja monta muuta, jota oppineemmat helposti käsittääwät, mutta talonpoj'alle on waikeampi ymmärrettäwästi selittää'. Joku wi'atoin ajatus paljaaltansa ei suinkaan katsota' ylen heräntäisiltäkään, mutta sama ajatus kaunistettuna runopukuun, se jo muka on synti. Toisin owat kuitenkin Jumalan tuomiot, kuin sellaisien ihmisten.
Olemme aina hawainneet niissä paikoin enemmin laulettawan kelwottomia ja ruokottomia runoja ja lauluja, joissa kauniita ja siweitä wähemmin löytyy. Onkin se aiwan luonnollista. Ihmisen mieli ei missään rakastaʿ aiwan lauluttomana ollaʿ. Jos siis hywiä ja mieluisia lauluja ei oleʿ käsillä, niin pakottuu mieli enemmin puuttumaan niihin käsillä olewiin huonompiin lauluihin. Sentähden on aiwan tarpeellinen saadaʿ hywiä kansan lauluja kirjojenkin kautta lewitetyiksi, että parempuus niissäkin tulisi enemmin käsille ja ansaitun arwonsa saamaan, ja kunnottomuus tulisi tarpeettomaksi ja heitetyksi ylenkatseehensa; sanalla sanoen: hywä pitää niissäkin saataman edistetyksi ja pahuus poistetuksi, jota jokainen olemme wel'olliset woimiamme myöten pyytämään. On niitä hywissäkin laulupaikoissa kunnottomia lauluja, mutta on toki hywiäkin niille waraksi, jotka niitä mielisteleewät. Huonoissa laulupaikoissa tämä wara puuttuu, ja sepä se pahan tekeekin.
Kalewalan ja Kantelettaren kirjat antaawat kyllä laulamista ja lukemista, mutta suurina kirjoina ja siis kalliimmassa, ehkä kanteletar nyt kyllä entisestänsä puoleksi alennetussa hinnassa, owat ne waikeasti lewenneet kansan käsiin. Tätä auttaaksemme olemme keräyksistämme tässä pienemmässä kirjassa antaneet walitun joukon kansan runoja ja ynnä Johdatuksen Runon Tekoon, että jokainen, joka tuntee itsellänsä olewan kutsumuksen ja luonnollisen taipumuksen runolaulun tekoon, mahtaisi yläwämmälle edistääʿ ja oikein käyttää' tämän kauniin lahjansa.