Taas antoivat talonpojat Shirokosadovin rauhassa kyntää ja kylvää maansa. Ja taas ennen elonkorjuuta meluavana laumana laulaen vyöryivät ukot riidanalaiselle vainiolle.
Mutta sielläpä oli heitä vastassa sotamiehiä. Vaiteliaina ja synkkinä seisoivat nämät kiväärit jalalla.
Heidät nähdessään pysähtyivät talonpojat säpsähtäen.
Syöksähti illan hämärästä esiin piiripäällikkö, seisoen matkavaunuissaan.
— Mitä varten olette tänne tulleet? Menkää matkoihinne siivosti!
Hyvällä sanalla!
Astahti esiin Nasarov:
— Tämä on meidän maa! Ja me olemme tulleet korjaamaan omaa leipäämme!
— Tämä on Shirokosadovin maa! — huusi piiripäällikkö.
— Meidän on maa! — myös huudahti Nasarov: — meiltä se on petoksella viety! Mutta me emme sitä anna!
Silloin kaikki kiihtyneinä yhtyivät huutoon: