— Meidän on maa! Shirokosadov on meiltä sen varastanut! Tämä on meidän viljaa! Menkää itse matkoihinne! Taikka me teidät ajamme pois!
— Suu kiinni! — ehätti piiripäällikkö: — hei! apurit! Nasarov kiinni! Minä sulle nä-näytän, ryökäle… kapinoitsija!
Syntyi tungos ympäri Nasarovia. Talonpojat huusivat mielenkuohussaan äänensä sorruksiin, akat heristelivät piiripäällikölle koviksi puristettuja nyrkkejään haukkuen häntä "shirokosadovilaiseksi koiraksi". Eräs vanha ämmä, Povalihina, eriuskolainen, viskasi häntä sirpillä ja haavoitti käteen.
Piiripäällikkö kohotti veristyneen kätensä. — Käskekää ampua! — huusi hän kääntyen upseeriin: — hajoittakaa tuo roistojoukko!
Kuului komento, sotamiehet astahtivat pistimet ojossa ampuma-asentoon.
— Sotamiehet! — huusi Nasarov: — te olette samoja talonpoikia kuin mekin! Te palaatte huomenna kurjille pelloillenne, mutta teidän asemestanne tartumme me aseisiin ja astumme teitä ampumaan, vaikka puolustatte oikeata asiaa! Sotamiehet! Veljet! Ajatelkaa ketä te palvelette, ketä vastaan te astutte!
— Suu kiinni, lurjus, suu kiinni! Hirtehinen! — huusi piiripäällikkö käheästi.
Hän heilautti käsiään päin upseeriin:
— Ampukaa… Ohjesääntöjen mukaan! Kapinoitsijoita! Minä vastaan!
Nuori upseeri koetti mielenliikutuksessaan puhua: