— Hyvät herrat ja naiset! Herrasväet! Poistukaa Jumalan nimessä!
Muuten meidän täytyy ampua! Me olemme velvolliset ampumaan…
— Ampukaa siis! — huusi Nasarov: — ampukaa, jos kerran sielunne olette kansan sortajille myöneet! Ampukaa! Me seisomme oikean asian puolesta! Kuolemme, mutta paikaltamme emme hievahda!
— Ka niin, niin! Ampukaa! — huusivat naisetkin tunkeutuen eteenpäin.
Lyhtyjen valossa välähtelivät sirpit ja viikatteet; niitä vastaan likenivät pistimet armotta uhaten.
— Vasja! Poikani poika! — huudahti yht'äkkiä vanha ukko Povalihin: — sinäkinkö käyt meitä vastaan?
Kauhu valtasi meluavan joukon.
— Vasili! Povalihinin poika! Kehtaa käydä meidän päällemme!
Nuori sotamies viskasi pyssynsä, jääden paikalleen ja rikkoen siten rintaman.
Mutta rivi puristui kokoon.
Pistimet melkein koskivat laumaan, joka seisoi synkkänä ja hievahtamattomana.