— Ja ylipäänsä minä en missään tapauksessa mene kaupunkiin!
— Minäkö sinua sitten sinne houkuttelen — kuinka? — sanoi kummastellen Matvei pappi: — mitä sinun siis sinne oli pakko lähteä? Mikä sinulta puuttuu? Mikä ahnas sielu sinulla lieneekään!
Paula Grigorjevna oli vaiti.
— Minä kysyn sinulta vihdoinkin! — huudahti ärtyneesti Matvei pappi: — miksi vaikenet? Meidän täytyy puhua asiat selville!
Vastaamatta hänelle kurkisti Paula Grigorjevna varjostimen alta.
— Ukonilma tulee! — huudahti hän: — sepä vasta ihanaa!
Hän laski kiireesti varjostimen kokoon, puhuen kiihkoilevasti:
— Tuossa tuokiossa tulee ukkonen! Ukkonen… ja salamat! Myrsky!
Kuinka minä rakastan! Minua haluttaisi yhä olla merellä ukonilmalla…
Oikeassa "Sturmissa"! Ivan Vasilitsh, katsohan, kuinka tuo pilvi on
musta… kuinka se on musta!!
Hän osoitti kädellään.
— Aivankuin linnan muuri liikkuisi… Ja tuolla ovat taistelijat!! Kohta räjähtää yhteislaukaus! Pommeja ja nuolia lentää! Vaan alhaalla… taivaanrannalla savuaa jotain harmaata! Ikäänkuin nelistävä ratsuväki! Nuori papinrouva läiskäytteli kämmeniään.