— Vaan minäpä ryyppään! — sanoi papin rouva, heilauttaen reippaasti päätään.
Hän meni pappi Iivanan luo, lumoavasti ja riemusilmin häntä kasvoihin katsoen.
— Se vasta papinrouva! — hyväksyi Iivana pappi: — paloviina on terveellistä… panee hyytyneen veren kiertämään! Vaan suo anteeksi ettei ole astiaa!
— Minäpä juon niinkuin sinäkin… pullonsuusta!
Rouva kohotti pullon kuin maljan huulilleen ja sanoi luonnottoman korkealla äänellä, hiukan vaaleten, ja katsoen hehkuvine silmineen isä Iivanaa kasvoihin:
— Sankarien malja… ja kaiken elämän sankarillisuuden malja!
Ja maistaen paloviinaa, alkoi yskiä niin että kyynelet kihosivat silmiin.
Hätäilemättä, kallistaen päänsä taaksepäin ja pulputtaen kaatoi Iivana pappi alas kurkustaan puolisko-pullon koko sisällön, pyyhki sitten partansa, röyhkäsi ja sanoi:
— Jo välttää! Vaan nyt me metsänpirua vähän säikäytämme, jott'ei toista kertaa tule ilveilemään.
Talonpoikain nauraessa kääntyi hän päin pauhaavaa jokea ja vallaten myrskyltä äänivallan, alkoi karjua: