— Mitä tapahtumaan?
— No siellä… kaikkeahan voi sattua! Voi tapahtua ja voi olla tapahtumatta… Niin elä sano kenellenkään, että olet venheen nähnyt!
Pappi aikoi jälleen kysyä: "Miksikä?", mutta naurahtikin ja sanoi:
— Käyhän se laatuun! Enhän minäkään ole mikään lörpöttelijä!
Aleksi kääntyi taas menemään ja läksi astelemaan pitkin nevan syrjää.
Iivana pappi katsoi hänen jälkeensä ja ajatteli että elämä on täynnä arvoituksia. Kaikki esiintyi hänelle ikäänkuin uudessa valossa, ja hän ihmetteli niitä uusia aatteita, aatteita jostain viehättävästä vapaudesta ja toisellaisesta elämästä, joita nyt heräsi hänen päässään. Kaikki hänen ympärillään pyrki johonkin, tempoi ja riuhtoi, ja hän itsekkin antautui tuohon näkymättömien ajan siipien tuulahdukseen.
Hän katseli sorsaa jalkojensa juurella ja hänen kävi lintua sääli. Olihan hän siltä riistänyt kaiken, mitä sillä oli, ja nyt se lepäsi hänen jaloissaan niin nöyränä…
Nyt tästä avaruuden vapaasta linnusta voipi tehdä millaisen pöpön tahansa, antaa sille minkä mieli-asennon hyvänsä, ja se on seisova liikkumattomana siellä, minne se asetetaan! Ja jos sen sisuksiin vielä pistetään vieteri, niin se osaa kaakattaa kuin elävä, alati samalla äänellä kuin mikä sille on annettu…
Hän tarttui sorsan raatoa jalasta ja lennätti sen menemään kauvas nevalle.