Samassa hän huomasi oman gnjesdofkalaisensa.
Gnjesdofkalainen — lörpöttelevä, naureksiva, puhelias olento piti hyväsydämmisestä juoruamisesta. Hän oli filosoofi siitä päättäen että katsoi elämää humoristiselta kannalta. Paikkoja vanhassa kauhtanassaan nimitti hän "onnen tilkuiksi", ollessaan nälkäinen vakuutti hän että "mahaa kivistää liiasta syönnistä", kun raesade särki oraat, niin hän leikillisesti surkutteli sitä että "Pyhä Elias profeetta ei ollut löytänyt muuta paikkaa noppapelilleen!" Se oli hän, joka oli päästänyt mailmaan lauseen: "maaton sielu". Vieläpä kuollessaankin gnjesdofkalainen oli uskollinen itselleen, laski näet pilaa että: — "tarpeeksi tässä jo on elettykin, ja aika on papille saatavansa antaa!"
— Hei herraskainen! Paljonko maksavat lasten latuskat? — huusi muuan gnjesdofkalainen, kädet puuskassa mesileipien edessä.
Hänellä oli yllään paljaista paikoista taitavasti kokoonpantu puku, mutta oli kasvoiltaan punainen kuin vasta saunasta tullut ja iloinen kuin mikäkin miljoonanomistaja. Oman pitäjän papin nähdessään hän ilostui ja samalla pyysi häneltä yhtä ruplaa, selittäen antavansa takaisin heti kun on saanut myödyksi jonkun punaisen vasikan, jonka hänen tietääkseen papinkin täytyy tuntea, koskapa vasikka on syntynyt samana päivänä kuin Vitjushka, minkä pappi on ristinyt. Vaan rupla oli hänelle ihan välttämätön, sentähden että hän oli naittanut tyttärensä…
— Ja kukaties se tarvitsee myötäjäisiä!
Iivana pappi antoi nauraen ruplan. Mutta heti kun hän alkoi puhua varovaisesti ja salamielisesti siitä hämärästä huhusta, mikä kulkee markkinoilla, vaan jota ei mikään saa selville, — niin talonpoika joutui hämilleen ja hänen silmänsä alkoivat vilkkua syrjään.
— Kekäpä sen tiennöö, pappi kulta! — sanoi hän.
— Vaan ehkä olet jotain kuullut, Karppus? Karppus hieroi punasta partaansa ja raappi niskaansa.
— Ei se ole meidän asiamme! — sanoi hän: — vähänkös sitä näin narikkapaikoissa lörpötellään! Ei niitä kaikkia huhuja jaksa läpikuulla!
— Niin, vaan mitäs sitten huhu kertoo? Karppus hämmentyi yhä enemmän ja toisti: