— Jaa minäkö?
Pojan kasvoille ilmestyi naurettavan ylpeä ilme.
— Heheh! Mie meikäläisille väkiviinalaisille ihan ääneen lueskelen!
Minut on opettanut setä Ljaksei ja luen mie mitä kirjaa hyvänsä!
Ja poika puisteli tyytymättömänä päätään.
— Vaan elä huoli silittää minun päätäni… Mie en siitä pidä!
Iivana pappi sekausi taas väkijoukkoon. Hänestä tuntui hyvältä antautua tähän ihmistulvaan. Siellä-täällä tapasi hän tuttavia, jotka iloisesti huudahdellen kulkivat noissa pahansiivoisissa, meluisissa ravintoloissa ja noissa markkinakojuissa, joissa myötiin sameaa teetä, leivottiin bliniä ja ohuita pannukakkuja ja joihin kimeä-ääniset akat huusivat kävijöitä tai joissa he kovasti torailivat keskenään. Iivana pappi tarkasteli talonpoikia. Hän tunsi heidät kaikki siellä ympäristössä ja osasi erottaa, kuka mistäkin on. Tuossa ovat kalitsheviläiset, lahkolaiset Pajomin takaa, "kirshakit" tai "kahden herran koirat" — kuten heitä talonpojat nimittivät. Heidät saattoi heti tuntea varakkaasta ulkonäöstään ja arvokkaasta, hiukan ylpeästä käytöksestään… He olivat yhtä totiset ja vaiteliaat kuin heidän puiset talonsa Kolitshefkassa, jotka ajan hammas oli mustiksi jäytänyt. Heidän ympärilleen se keskittyikin kauppa. Kauppiaat kauppapöytiensä takaa kumarsivat heille hyvin huomaitsevasti, ja heidän kauniita ja koreita eukkojansa varten kaivoivat esiin parhaat tavaransa sievistä arkuistaan. Kas tuossa olivat bogomilovilaiset, — laihoja, surkeita olentoja välkkyvine, nälkäisine silmineen… He vaelsivat kuin varjot pitkin markkinoita mitään ostamatta ja herättäen siten myöjissä kiukkua.
— Mitä siinä toljotat? — huutavat myöjät bogomilovilaiselle. Tämä siirtyy etemmä. — Eläkä häiritse! Elä seisahda! — huudetaan hänelle toisesta paikasta. Mutta tämä yhä tuijottaa tähtäävin silmin markkinarikkauksiin, ja vain toisinaan arasti kysäsee ostajalta, joka juuri on saanut valtaansa ostamansa esineen:
— Paljonkos maksoit tuosta romusta, arvoisa isäntä?
Tuossa ovat vasiliperäläiset!
Iivana pappi tunsi heidät nurjasta näöstä ja epäilyttävistä katseista: ikäänkuin olisi heillä mielessä joku salainen tuuma, jonka salasivat kaikilta. Hän huomasi että missä vain vasiliperäläinen ilmestyi, kaikki tarkkaavasti ja uteliaasti katsahtivat häneen ja antoivat hänelle tietä. Juttelut vaikenivat ikäänkuin kaikki olisivat odottaneet, että nyt se vasiliperäläinen jotain heti sanoo. Myös kauppiaat myömäpöytiensä takaa, kun milloin vasiliperäläinen sattui heidän eteensä ja jurosti tiedusteli hintoja, vastailivat hänelle hiljaa ja kunnioittavasti, uteliaasti häneen katsoen. Näytti että joku salaisuus kulki pitkin markkinoita käsikädessä vasiliperäläisten kanssa. Tämä salaisuus liiteli ilmassa yli markkinoiden, piileskeli ahtailla poikkikaduilla ja kätkihen uteliaan katseen tieltä. Iivana pappi huomasi tiakka Ivanovskin pujahtelevan väkijoukossa ja ikäänkuin jotakin nuuskiskelevan. Hän yritti häntä seisauttamaan asiaa kysyäkseen, mutta hänestä oli kovin vastenmielinen tämä liukas mies.