— Elä kiemurtele siinä hevosen jaloissa, pirun penikka!
— Ei haittaa! — sanoi vanhus Povalihin: — anna pojan katsoa, jotta oppii! Meille kuuluu kuolema, vaan heille elämä…
— Suu kiinni, nartun poika!
Uratnikka teki äkkikäännöksen hevosellaan ja nelisti huutaen:
— Nasarovia ei ole! Etsikää Nasarov! Tarkastakaa Manjukinin piha! Manjukin on hänen lankonsa. Vaan te… hei siellä… ratsastakaa takalistoon, niityille… Minun täytyy saada käsiini Nasarov!
Vartijat pitelivät lujasti vangituita ja loivat epäileviä syrjäkatseita väkijoukkoon. Kaikkialla, läheltä ja kaukaa, näkyi vasiliperäläisten kiihoittuneita kasvoja. Nyt he toinen-toisensa perästä erkanivat väkilaumasta ja ryhmittyivät vankien taakse päästellen pistävänmyrkyllisiä huomautuksia, jotka herättivät milloin naurua, milloin nurinaa. Nuorten äänet huusivat pilkallisesti ja kiihoittavasti, että pojat hylkäävät omat isänsä, koskapa on syntynyt Antikristus, jonka palvelijat saattaa eroittaa… erityisistä tuntomerkeistä! Vahtimiehet iskivät silmää toisilleen, mutta eivät rohjenneet vastata, huomatessaan että väkijoukon kiihko kasvaa, ikäänkuin jokin hajanaisuus olisi muodostunut yhtenäisyydeksi samoinkuin lähteet yhdistyneinä paisuvat virraksi, joka kohisten rientää salpansa särkien. Katolta uuninpiipun vierestä huusi viinatehtaalainen pilkallisella jyry äänellä:
— Katso, katso, oikeauskoinen kansa! Opi oikeutesi puolesta oikein menettelemään!
— Joutaisit olla hiukan vähemmällä, Nikiforovitsh, — huomautti hänelle paksu akka, esiliina yllään: — huudat oman pääsi poikki…
— En minä noita roistoja pelkää!! Vahtimiehet katsahtivat ilkeästi häneen, mutta olivat vaiti…
Yhtäkkiä he kauhukseen huomasivat että vasiliperäläiset tekivät yhteisen liikahduksen. Äkkiarvaamatta käheä ääni irtautui kymmenistä rinnoista: