RVA PROSTAKOFF. Oletko sinä muka piika, vanha riiviö? Eikö minulla ole koko talossa yhtään piikaa? Missä Palashka on?
JEREMEJEVNA. Hän on sairaana. On maannut jo aamusta asti.
RVA PROSTAKOFF. Vai makaa se sairaana! Voi sitä petoa! Makaa vuoteen omana, kuin hänkin olisi aatelisnainen!
JEREMEJEVNA. Sillä on semmoinen kuume; yhtämittaa se vaan hourailee…
RVA PROSTAKOFF. Voi sitä mieletöntä! Mutta kutsu pian tänne mieheni ja poikani! Sano, että Jumalan armosta me vihdoinkin olemme saaneet vastaanottaa rakkaan Sofiamme enon; että meidän toinen isämme nyt on Jumalan armosta tullut luoksemme. No juokse nyt äläkä kuhnaile!
STARODUM. Miksi näin hätäilet, rouva? Jumalan armosta minä en ole isänne, ja samoin Jumalan armosta en ole tuttavannekaan.
RVA PROSTAKOFF. Äkillinen tulosi on multa vienyt järjen; mutta suo edes syleillä sinua säällisesti, sinä meidän hyväntekijämme!
V Kohtaus.
Samat, Prostakoff. Mitrofan ja Jeremejevna.
(Starodumin seuraavan puheen aikana Prostakoff ja Mitrofan, jotka tulevat keskiovesta, asettuvat Starodumin taakse. Prostakoff on valmiina häntä syleilemään, jahka vaan vuoro tulee, ja Mitrofan aikoo astua suutelemaan kättä. Jeremejevna asettuu syrjään ja seisoo, kädet ristissä, kuin kivettynyt, mulkoillen Starodumia, arka kunnioituksen ilme kasvoissa.)