RVA PROSTAKOFF. Väljää sinulla on päässäsi, mies rukka.
PROSTAKOFF. Mutta minähän arvelin, että takki on sinun mielestäsi väljä.
RVA PROSTAKOFF. Vaan entä sinun mielestäsi — vai oletko jo käynyt sokeaksi?
PROSTAKOFF. Kun sinä näet, niin en minä näe mitään.
RVA PROSTAKOFF. Kas tuommoisen mies poloisen minä olen Luojalta saanut: ei se osaa itse päättää, mikä on väljää, mikä ahdasta.
PROSTAKOFF. Siinä asiassa olen aina luottanut sinuun, vaimo kultani, ja samoin luotan nytkin.
RVA PROSTAKOFF. No luota myös siihen, ett'en minä aio hemmotella palvelijoita. Mene nyt ja rankaise niitä niin että tuntuu.
IV Kohtaus.
Samat ja Skotinin.
SKOTININ (on tullessaan kuullut viime sanat). Ketä? Mistä? Minun kihlajaispäivänäni! Pyydän sinua, sisko kulta, tällaisen juhlan vuoksi lykkäämään rangaistuksen huomiseksi; mutta sitten huomenna, jos niin suvaitset, minä itsekin olen kernaasti siinä puuhassa apuna. Niin totta kuin olen Taras Skotinin, minusta ovat kaikki syyllisiä. Siinä kohden olen ihan sinun kaltaisesi, sisar kultani. Mutta mistä sinä oikeastaan olet noin suuttunut?