PROSTAKOFF (syrjään). Hitto vie! Se uni käy toteen.
MITROFAN (heltyen). Minun kävi niin sääliksi.
RVA PROSTAKOFF (suuttuen). Ketä?
MITROFAN. Sinua, äiti, kun näytit niin kovin väsyvän, lyödessäsi isää.
RVA PROSTAKOFF. Syleile minua, sinä hyvä poika! Se mulla sentään on ainoa lohdutus, että sinä olet niin kiltti.
SKOTININ. No, no, Mitrofan! Sinä näytkin olevan mamman poika etkä papan.
PROSTAKOFF. Kyllä minäkin sitä rakastan, kuin isän tulee; se se vasta on viisas lapsi ja päälle päätteeksi aika veitikka! Välistä olen niin iloissani Mitrofanista, etten oikein usko häntä omaksi pojakseni.
SKOTININ. Mutta ainakin tällä kertaa tuo teidän veitikkanne näkyy olevan huonolla tuulella.
RVA PROSTAKOFF. Pitäisiköhän lähettää noutamaan kaupungista tohtoria.
MITROFAN. Ei sitä tarvitse. Kyllä minä tästä itse ennen paranen. Jahka ma menen sinne kyyhkyslakkaa katsomaan, ehkä sitä sitten hiljakseen…