Meidän aluksemme tapaisella ei käynyt luoviminen kylliksi tiukasti tuuleen; muutoin olisimme voineet viilettää pohjoiskoilliseen ja matkallamme olisimme tavanneet joukon saaria, kuten jälkeenpäin huomasimme. Yritimme tosin, mutta siinä uhkasi meitä kaikkia tuho, sillä painuessamme pohjoista päin niin läheltä tuulta kuin suinkin, olimme unohtaneet itse Madagaskarin saaren muodon ja aseman. Saaren keskikohdalta lähdettyämme kauvas mereen ulottuvalta niemimaalta ja nyt toista sataa meripenikulmaa pohjoisemmaksi edettyämme jouduimme saaren rannikon jälleen itää kohti kääntyessä avaralle merelle, noin kolmensadan meripenikulman vaiheille kumpaisestakin rannikosta.
Ei ollut muuta neuvoksi kuin pyörtää täysin purjein länsituulen kiidättäminä taivaisin Madagaskaria kohti, ottaen pienimmän kanoottimme hinattavaksi. Tämä oli kamalaa uhkapeliä, sillä pieninkin vihurinpuuska olisi meidät kaikki hukuttanut, kanoottimme kun kulkivat syvässä eivätkä olisi kestäneet ankarampaa aallokkoa.
Tätä matkaa kesti kaikkiaan yksitoista päivää. Meiltä alkoi jo ruokavarat loppua, eikä ollut pisaraakaan vettä jäljellä, kun vihdoinkin suureksi iloksemme näimme maata, vaikkakin vasta kolmisenkymmenen meripenikulman takana. Mutta samalla alkoi maatuulikin puhallella vastaamme, ja meiltä meni kaksi sietämättömän helteistä vuorokautta ennen kuin pääsimme maihin, janomme ainoana lievikkeenä muutamia matkaan tulleita liköörin tähteitä.
Seikkailumme opetti meille, mikä olisi koitunut kohtaloksemme, jos olisimme lähteneet ulapalle heikolla tuulella ja epävakaisella säällä. Se kukisti kerrassaan aikeet yritellä meren yli ainakaan moisilla aluksilla. Leiriydyimme siis maihin kuten ennenkin ja niin mukavasti kuin osasimme, varustaen itsemme rynnäkköjen varalle; mutta alkuasukkaat olivat siellä päin erinomaisen säyseitä ja paljoa kohteliaampia kuin saaren eteläosassa.
Saimme heti osotuksen heidän ystävällisyydestään. Niin pian kuin he näkivät meidän käyvän majoittumaan rannalle saapui luoksemme joku heidän päällikkönsä, mukanaan viisi, kuusi miestä ja joitakuita naisia, tuoden meille viisi vuohta ja kaksi lihavaa mullia, jotka antoi ilmaiseksi. Jos tarjosimme heille jotakin, niin päällikkö ei antanut kenenkään seurueestaan koskeakaan mihinkään. Pari tuntia jälkeenpäin ilmestyi toinen päällikkö, ja tällä oli neljä- tai viisikymmentä miestä saattueenansa. Me kävimme jo käsiksi aseihimme, jolloin toinen alkoi rauhan merkiksi kannatuttaa kahdella miehellä pitkiä seipäitä edellään korkealla pystyssä. Seipäät pystytettiin sitte maahan ja joukko iski keihäänsä niiden taakse, jättäen sinne jousensakin, niin että he loppumatkan lähenivät aseettomina.
Kun päällikkö näki muutamien miestemme jokseenkin kömpelösti rakentelevan mökkejään, niin hän viittasi omaa väkeänsä käymään apuumme. Puolitoistakymmentä villiä ryhtyi heti töihimme osallisiksi, ja parempia työmiehiä he olivatkin kuin me, sillä he kyhäsivät kolme tai neljä majaa tuossa tuokiossa, sommitellen ne paljoa taidokkaammin kuin me olimme osanneet.
Senjälkeen he lähettivät meille maitoa, pisangeja, kurpitsoita sekä yllinkyllin juuria ja kasviksia, jotka maistuivat mainiosti, huolimatta mitään vastalahjaksi. Päällikkö sentään kulautti erään miehemme tarjoaman ryypyn ja oli siitä niin hyvillään, että hänelle kelpasi toinenkin; hän kävi sitte melkein säännöllisesti pari kertaa viikossa vieraanamme, aina tuoden jotakin hyvää mukanaan. Kerran hän lähetti meille seitsemän mustaa juhtaa, joista me entiseen tapaan valmistimme joitakuita kuivatuiksi lihoiksi.
Tässä johtuu mieleeni eräs seikka, josta meillä oli ajan mittaan suurta hyötyä. Heidän karjansa ja etenkin vuohiensa liha oli valmistettuna ja kuivattuna punaista ja tukevaa, kuten hollantilainen kuivaliha, ja se oli villeille niin oivallista herkkua, että he olivat makuun päästyänsä aina valmiit vaihtokauppaan siitä, aavistamattakaan mitä se oli. Kymmenkunta naulaa savustettua lihaa vastasi siten kokonaista mullia tai lehmää, tai mitä vain mielemme teki.
Havaitsimme että näillä villeillä oli melkoiset määrät saviastioita, joita he käyttivät moneen samanlaiseen tarkotukseen kuin mekin; erityisesti oli heillä pitkiä savikirnuja, joita vajotettiin maahan vesisäiliöiksi, näissä kun juomavesi siten pysyi viileänä ja raittiina. Toisekseen huomasimme heidän kanoottinsa isommiksi kuin naapurien, ja tämä sai meidät utelemaan, oliko heillä tai muilla asukkailla kenties vielä isompiakin. He ilmaisivat merkeillä, että saaren toisella puolella kyllä oli isompia aluksia, kannellisia ja isoilla purjeilla varustettuja, ja tämä se sai meidät päättämään purjehtia pitkin rannikkoa koko saaren ympäri niitä katsomaan.
Valmistausimme matkaan, ja niinpä läksimme merelle kolmannen kerran. Purjehdustamme kesti puolisentoista kuukautta, nyt pohjoiskärjestä itäistä rantaa myöten, kuten olimme aikaisemmin purjehtineet läntistä rannikkoa pitkin pohjoiseen. Useat kerrat poikkesimme maihin hankkimaan juomavettä ja ruokavaroja; alkuasukkaat käyttäysivät kaikkialla ystävällisesti. He eivät missään muistaakseni suurestikaan eronneet toisistaan ruumiinrakenteeltaan tai väriltään, tavoiltaan, aseiltaan tai muissakaan suhteissa, mutta emme kuitenkaan huomanneet heimojen tietävän toisistaan.