Hän oli käynyt kaupungissa ennenkin ja tarjoutui ostamaan ruutia, luoteja, pikku aseita ja mitä hyvänsä tarvitsimme pelkästään sillä vakuudella, että ne maksettaisiin laivaan tuotaessa sellaisilla englantilaisilla tavaroilla kuin meillä lastinamme oli. Niinpä hän ja kapteeni kävivätkin kahteen mieheen tekemässä kauppoja; he viipyivät poissa vain kaksi tuntia, tuoden mukanaan ainoastaan aamin viiniä ja viisi astiallista konjakkia.
Seuraavana aamuna tuli laivamme viereen kaksi barcos longos täydessä lastissa, tuoden viisi espanjalaista tekemään vaihtokauppaa. Kapteenimme möi heille yhtä ja toista rihkamaa, ja he luovuttivat meille kuusitoista tynnörillistä ruutia, kaksitoista pikku nassakkaa hienoa ruutia pyssyjämme varten, kuusikymmentä muskettia ja päällystölle kaksitoista tussaria; kanuunankuulia tuotiin seitsemäntoista tonnia, musketinluoteja viisitoista tynnörillistä, sekä joitakuita miekkoja ja kaksikymmentä paria hyviä pistooleja. Tämän lisäksi he toivat kolmetoista aamia viiniä (sillä me halveksimme nyt herrasmiehiksi tultuamme laivaolutta), kuusitoista astiallista konjakkia sekä kaksitoista tynnörillistä rusinoita ja kaksikymmentä laatikkoa sitruunia. Kaikki maksoimme englantilaisilla tavaroilla, ja kapteeni sai päälle päätteeksi kuusisataa kultakolikkoa rahassa. He olisivat tulleet toistamiseen, mutta me emme tahtoneet viipyä kauvempaa.
Sieltä purjehdimme Kanarian saarille ja jatkoimme matkaa Länsi-Intiaan, missä riistimme espanjalaisilta jonkun verran ruokavaroja ja valtasimme muutamia aluksia, vaikkakin vähäarvoisia. Pitkää aikaa en silloin ollutkaan heidän parissaan, sillä otettuamme Carthagenan rannikolla erään espanjalaisen purren esitti minulle ystäväni, että pyytäisimme kapteeni Wilmotia siirtämään meidät siihen ja antamaan meille suhteellisen määrän aseita ja ampumavaroja, jotta yrittäisimme mitä me voisimme tehdä. Pursi oli paljoa sopivampi hommiimme kuin iso laiva, ja parempi kulkemaan. Hän suostui, ja me päätimme kohdata toisemme Tobagon edustalla. Sopimus oli sellainen, että molempien laivojen saalis jaettaisiin yhteisesti kaikkien kesken. Sitä seurasimmekin hyvin säntilleen, ja laivamme yhtyivät jälleen noin viisitoista kuukautta myöhemmin Tobagon saaren luona.
Lähes kaksi vuotta risteilimme noilla vesillä, etupäässä espanjalaisia hätyytellen. Emme tosin säälineet englantilaisiakaan laivoja, tai hollantilaisia ja ranskalaisia, jos niitä sattui tiellemme; ja kapteeni Wilmot valtasi erään uus-englantilaisen laivan matkalla Madeirasta Jamaikaan sekä toisen, joka oli viemässä ruokavaroja New Yorkista Barbadosiin, mikä seikka oli meille suureksi avuksi. Mutta englantilaisia laivoja emme tavotelleet ensiksikään siitä syystä, että ne jonkinkaan kokoisina tekivät kovin ankaraa vastarintaa, ja toisekseen syystä että niistä sai vähemmän saalista, Espanjalaisilla taasen oli yleensä rahaa mukanaan, ja sitä me parhaiten osasimme käyttää. Kapteeni Wilmot olikin erityisemmän julma silloin kun tuli vallanneeksi jonkun englantilaisen laivan, jotta hänestä ei olisi liian aikaisin kuultu kotimaassa ja sotalaivoja käsketty pitämään häntä silmällä. Mutta tämän osan hautaan tällä kertaa äänettömyyteen.
Me kartutimme varastoamme näinä kahtena vuotena melkoisesti, korjattuamme 60,000 kultakolikkoa eräästä laivasta ja 100,000 toisesta; ja siten ensin rikastuttuamme me päätimme koitua voimakkaiksi, sillä me olimme vallanneet Virginiassa rakennetun kuunariparkin, joka oli oivallinen merenkulkija sekä hyvä purjehtija, ja pystyi kantamaan kaksitoista tykkiä, niinpä myös ison espanjalaisen fregatin, joka purjehti verrattoman hyvin sekin ja jonka jälkeenpäin taitavien puuseppäin avulla sovitimme kantamaan kahdeksankolmatta kanuunaa. Ja nyt me tarvitsimme lisää miehiä, joten läksimme Campêche-lahtea kohti, arvellen saavamme sieltä niin paljon väkeä kuin halusimme; ja siinä olimme oikeassa.
Möimme siellä purren, jota minä olin johtanut. Kapteeni Wilmot piti oman laivansa ja minusta tuli espanjalaisen fregatin kapteeni, toverini Harris vanhimpana luutnanttinani, ja hän olikin niin rohkea ja yritteliäs mies kuin missään tapaa. Kuunariparkkiin pantiin yksi pitkä tykki, joten meitä nyt oli kolme vankkaa, hyvin miehitettyä ja kahdeksitoista kuukaudeksi muonitettua laivaa, sillä me olimme siepanneet kolme uus-englantilaista ja new-yorkilaista purtta, joilla oli lastina jauhoja, herneitä sekä tynnöreihin säilytettyä lihaa ja läskiä Jamaikaan ja Barbadosiin vietäväksi. Lisää lihaa saadaksemme me menimme maihin Kuban saarella, missä tapoimme niin paljon mustaa karjaa kuin mielemme teki, vaikka meillä oli hyvin vähän suolaa sen säilyttämiseen.
Kaikista täällä sieppaamistamme laivoista, me otimme ruudin ja luodit, pyssyt ja lyöntimiekat; mitä miehiin tuli, otimme me aina mukaamme haavurin ja puusepän, jollaiset miehet olivat meille alituiseen hyväksi avuksi. Eivät he aina olleet vastahakoisiakaan tulemaan mukaan, vaikka he omaksi turvakseen, siltä varalta että sattuisi huonosti käymään, mielellään olivatkin joutuvinansa väkisin viedyiksi.
Niinpä joutui joukkoomme eräs hauska miekkonen, kveekari nimeltä William Walters, jonka otimme purresta, joka oli matkalla Pennsylvaniasta Barbadosiin. Hän oli haavuri ja häntä nimitettiin tohtoriksi; mutta laivassa hän ei ollut haavurin virassa, vaan oli matkalla Barbadosiin saamaan paikkaa. Hänellä oli kaikki ammattinsa kojeet mukanaan ja me panimme hänet siirtymään meidän laivaamme kaikkine kapineinensa. Hän oli todellakin hupainen veikko, hyvin järkevä mies ja erinomaisen taitava alallaan; mutta parasta oli se, että hän oli keskusteluissaan aina hyväntuulinen ja miellyttävä, sekä sydämeltään yhtä miehuullinen ja rohkea kuin kukaan meistä.
William ei huomatakseni ollut kovinkaan vastahakoinen tulemaan mukaamme, mutta hän näytti päättäneen tehdä sen siten, että selvästi ilmenisi hänen pakonalainen tilansa, ja tätä varten hän pistäysi puhuttelemaan minua.
"Ystävä", sanoi hän, "sinä sanot että minun täytyy lähteä sinun mukanasi, eikä minulla ole voimaa vastustaa sinua, jos tahtoisin. Mutta haluaisin, että toimittaisit laivani kapteenilta omakätisen todistuksen siitä, että minut vietiin väkisin ja vastoin tahtoani."