Pitkällinen risteilymme näillä vesillä alkoi nyt tulla niin hyvin tunnetuksi, ettei ainoastaan Englannissa, vaan myöskin Ranskassa ja Espanjassa julkaistiin kertomuksia urotöistämme, ja paljon juttuja kerrottiin siitä, kuinka me muka kylmäverisesti murhasimme ihmisiä, sitoen heitä kaksittain yhteen seljät vastatusten ja paiskaten mereen; mutta niistä ei puoletkaan ollut totta, vaikka tulikin tehdyksi enemmän kuin tässä sopii mainita.
Tästä oli kuitenkin seurauksena, että useampia englantilaisia sotalaivoja lähetettiin Länsi-Intiaan ja määrättiin erittäinkin risteilemään Meksikon lahdessa, Floridan salmessa ja Bahaman saaristossa, ahdistaaksensa meitä, jos mahdollista. Me emme olleet niin älyttömiä, ettemme olisi tätä odottaneet näin kauvan viivyskeltyämme samoilla seuduilla. Mutta ensimäisen varman viestin niistä saimme Hondurasissa, jolloin eräs Jamaikasta tullut laiva kertoi meille kahden englantilaisen sotalaivan olevan tulossa sinne suoraan Jamaikasta meitä etsiskelemään.
Me satuimmekin olemaan epäsuotuisten tuulten sulkemina lahdelmaan, emmekä olisi kyenneet vähääkään ponnistelemaan pois, jos ahdistajamme olisi käynyt suoraan päin. Mutta englantilaiset olivat jostakin kuulleet, että me muka olimme Campêche-lahdessa, ja he purjehtivat sinne, joten me sekä vältimme heidät että olimme niin paljon yläpuolella tuulen heistä, että he eivät olisi voineet mitään yrittää meitä vastaan, vaikka olisivat olopaikkamme tienneetkin.
Käytimme tätä etua hyväksemme ja loittonimme Carthagenaan. Sieltä me työläästi luovailimme melkoisen matkan päässä rannikolta hollantilaisen Curaçaon saaren kohdalle asti ja sieltä Tobagon saarelle, mikä entiseen tapaan oli yhtymäpaikkanamme; se oli autio, asumaton saari, joten se samalla soveltui turvapaikaksemme. Siellä kuoli kuunariparkin kapteeni, ja kapteeni Harris, silloinen luutnanttini, otti kuunariparkin päällikkyyden.
Me päätimme lähteä Brasilian rannikolle ja sieltä Hyväntoivonniemelle sekä edelleen Itä-Intiaan. Kapteeni Harris, kuunariparkin päällikkönä, väitti alustansa liian pieneksi noin pitkälle matkalle, mutta pyysi kapteeni Wilmotin lupaa saada vielä lähteä omintakeiselle risteilylle, seurataksensa meitä ensimäisellä laivalla, minkä saisi vallatuksi. Sovimme siis tapaavamme toisemme Madagaskarilla, jota minä suosittelin etenkin ruokavarojen helpon saannin vuoksi.
Onnettomalla hetkellä erosi hän meistä, sillä sen sijaan että olisi saanut siepatuksi laivan meitä seuratakseen joutui hän, kuten jälkeenpäin kuulin, englantilaisen sotalaivan vangiksi ja kuoli mielenkarvauteen ja suruun ennen kuin ehti Englantiin, missä hänen luutnanttinsa jälkeenpäin hirtettiin merirosvona. Se oli loppu miehen, joka minut tähän onnettomaan ammattiin toimitti.
Me läksimme Tobagosta kolme päivää jälkeenpäin, ohjaten Brasilian rannikkoa kohti. Mutta emme olleet vuorokautta enempää purjehtineet, kun meidät erotti toisistamme kamala myrsky, jota herkeämättä ja hellittämättä kesti kolme päivää. Tässä käänteessä sattui kapteeni Wilmot onnettomuudeksi parhaillaan oleskelemaan minun laivallani suureksi mielipahaksensa; sillä me emme ainoastaan kadottaneet hänen laivaansa näkyvistämme, vaan emme sittemminkään nähneet sitä ennen kuin Madagaskarille tultuamme, missä se oli joutunut haaksirikkoon. Me menetimme tässä myrskyssä etumastomme märssyä myöten ja olimme pakotetut peräytymään Tobagon saarelle suojaan sekä vaurioitamme korjaamaan.
Tämä toimenpide oli vähällä syöstä meidät tuhoon. Olimme tuskin päässeet maihin haeskelemaan märssytangoksi kelpaavaa puuta, kun näimme kolmekymmentäkuusi-kanuunaisen englantilaisen sotalaivan tulla viilettävän rantaa kohti. Se oli meille aika yllätys, heikossa tilassakin kun olimme; mutta hyväksi onneksemme olimme jokseenkin likellä korkeiden kallioiden suojapuolta, eikä sotalaiva nähnyt meitä, vaan eteni jälleen risteilylleen. Me siis vain tarkkasimme, mille suunnalle se meni, ja yöllä läksimme työmme keskeyttäen merelle, suunnaten kulkumme päinvastaiseen suuntaan. Odotuksemme mukaan emme sitä sitten enää nähneetkään.
Meillä oli laivassa vanha mesaani-märssytanko, ja sitä käytimme toistaiseksi etumärssytangon sijaisena. Läksimme Trinidadin saarelle ja soudimme muutamia miehiämme maihin, vaikka rannalla olikin espanjalaisia; he kaatoivat meille kelpo petäjän uudeksi märssytangoksemme, jonka sijoitimme näppärästi paikoillensa. Myöskin saimme sieltä jonkun verran karjaa muonavarojemme jatkoksi, ja sitte läksimme Brasilian rannikkoa kohti.
Ensimäisenä yrityksenämme siellä oli vain saada raitista vettä. Mutta me kuulimme, että Kaikkien Pyhimysten lahdessa oli portugalilainen laivasto valmiina purjehtimaan Lissaboniin, odotellen vain suotuisaa tuulta. Se sai meidät pysähtymään, nähdäksemme heidän lähtevän merelle ja hätyytelläksemme tai karttaaksemme niitä sen mukaan, olisiko niillä sota-aluksia suojanansa tai ei.