"Mitä, eikö sinulla ole ollenkaan ystäviä?" ihmetteli hän.
"Ei", vastasin, "ei koko maailmassa muuta kuin tuo koira", viitaten laivan koiraan, joka oli vastikään tuonut varastamansa lihakimpaleen viereeni, luovuttaen sen ateriakseni; "se on ollut hyvänä ystävänä ja toimittanut minulle päivälliseni."
"Hyväinen aika", puheli luotsi, "pitäneehän sinun saada ruokaa.
Lähdetkö minun matkaani?"
"Mielihyvällä", vastasin minä. Vanha luotsi vei minut kotiinsa ja kohteli minua kutakuinkin hyvin, vaikka raataa sain otsani hiessä. Asuin hänen luonaan kaksi vuotta, hänen harjottaessaan ammattiansa; sitte hän sitoutui laivuriksi eli luotsiksi don Garcia de Pimentesia de Carravallasille, itä-intialaiseen Goaan lähtevän portugalilaisen galeonin eli karakin kapteenille. Heti toimensa saatuaan hän pani minut laivaan hoitelemaan kajuuttiansa, jonne hän oli varannut yltäkyllin väkijuomia, säilytettyjä hedelmiä, sokeria, mausteita ja muuta hyvää omiksi matkaeväikseen, jälkeenpäin muka vaatevarastonaan säilyttäen sinne melkoisen määrän europalaisia kauppatavaroita, kuten hienoja kudostöitä ja palttinoita sekä poijia ja muita villakankaita.
Jos olinkin nuoruuden huolettomuudessa haluton pitämään minkäänlaista päiväkirjaa tästäkään matkastani, vaikka isäntäni siihen kehotteli, niin aloin kuitenkin ajan mittaan silmäillä hänen karttojansa ja kirjojansa. Ja kun osasin välttävästi kirjottaa, ymmärsin hiukan latinaa ja vähitellen opin portugalinkieltäkin, niin pystyin päällisin puolin perehtymään merenkulkuoppiin, vaikk'en siinä määrin kuin saattoi katsoa tarvittavan suoriutuakseni siitä seikkailu-elämästä mikä minun kohtalokseni koitui. Sanalla sanoen, opinpa yhtä ja toista tällä matkallani portugalilaisten parissa; eritoten kehittyi minusta julkea pitkäkynsi ja kehno merimies, ja luulenpa voivani vakuuttaa, että he ovat maailman kaikista kansakunnista pätevimmät opetusmestarit molempiin.
Poikkesimme Itä-Intian matkallamme Brasilian rannikolle. Eihän se tosin ollut tolan varrella, mutta sinne kapteenimme ensin suuntasi kulkumme joko omasta alotteestaan tai omistajien määräyksestä. Kaikkien Pyhimysten lahdessa, jolla portugalinkielessä on nimenä Rio de Todos los Santos, purimme lähes sata tonnia tavaroita ja otimme lastiksi melkoisen erän kultaa, muutamia sokerilaatikkoja ja seitsemän- tai kahdeksankymmentä tupakkakääryä, vähintäinkin sentnerin painoisia kukin. Niissä hommissa sain uskottua asemaani hyväkseni käyttäen maissa isäntäni käskystä hyöriessäni näpistetyksi omaan taskuuni parikymmentä kultamoidoria; se oli ensimäinen sellainen seikkailuni.
Minä pääsin hyvin uutteran ja tuiki luotettavan palvelijan maineeseen hoidellessani isäntäni minulle uskomia tehtäviä. Uuttera olinkin, mutta pahastipa erehtyivät pitäessään minua rehellisenä. Siinä harhaluulossaan kapteenikin kiintyi minuun suuresti ja käytti minua tuon tuostakin omissa asioissansa; minä taasen sain auliin ahkeruuteni palkaksi monia pikku etuja. Etenkin käytti hän minua laivan konstaapelin apurina silloin kun täydenteli laivan varastosta omia yksityisiä muonavarojansa, joita erityinen konstaapeli hoiteli. Ja niissäpä hommissa monet hyvät palat solahtivat salaa minun suuhuni.
Seitsemässä kuukaudessa saavuimme Goaan ja viivyimme siellä kahdeksannen. Isäntäni yleensä oleskeli päivät päästään maissa, joten minulla ei koko sinä aikana ollut juuri minkäänlaatuista muuta tehtävää kuin oppia kaikkea mitä portugalilaisissa on pahaa; ja se väki on petollisinta ja irstainta, röyhkeintä ja julminta kaikista maan päällä kristityn nimeä kantavista kansakunnista. Samalla ovat he sietämättömästä rohkeutensa pöyhkeilystä huolimatta yleensä hurjimpia pelkureita mitä konsanaan olen tavannut. Oli tosin siellä täällä joukossa joku muita vähemmän kelvoton, mutta juuri näiden pariin parhaasta päästä lyöttäytyneenä minä sitä syvemmin halveksin toisia, ja syystä kylläkin.
Kohtalo tietenkin siten ohjaili urani alkua, tietäen että minulle tulisi maailmassa tehtäväksi työtä, josta ei kykenisi suoriutumaan kukaan muu kuin kaikelle rehellisyyden ja uskonnon tunteelle paatunut. Mutta kuitenkin, omassakin pahuuden tilassani, herätti ympäristöni täydellinen kunnottomuus minussa niin jyrkkää kammoa, ett'en alusta asti voinut muuta kuin kaikesta sydämestäni vihata portugalilaisia, pysyen sillä kannalla kaiken ikäni.
Saatuani tietää, että kapteeni maksoi isännälleni puoli moidoria kuukaudessa palveluksestani ja että hän oli myöskin merkityttänyt nimeni laivan kirjoihin, odotin että minäkin saisin jonkun erän itselleni silloin kun miehistölle maksettaisiin Intiassa neljän kuukauden palkkaa vastaava tavanmukainen ensimäinen suoritus. Mutta erehdyinpä kerrassaan; hän ei ollut niitä miehiä. Hän oli ottanut minut hoteisiinsa hädän hetkenä, ja hänen hyötynsä vaati minua siinä tilassa pysymäänkin, jotta olisin edullisimmin hänen vapaasti käytettävänänsä. Armeliaisuudesta ei hän siis ollutkaan minua huostassaan pitänyt; minä taasen olin heti laivaan tullessani olettanut jotakin palkkaa saavani.