Lähetessämme laukaisimme kanuunan saadaksemme sen kiertämään tuuleen. Se ei ollut millänsäkään siitä eikä meistä, vaan tulla tohotti eteenpäin kuten ennenkin. Me laukaisimme uudestaan, mutta siitä ei ollut apua. Viimein me tulimme pistoolin kantaman päähän toisistamme, mutta ketään ei ilmestynyt näkyviin eikä mitään vastausta kuulunut; aloimme sen vuoksi ajatella, että laiva oli jossakin haaksirikkoutunut ja ajelehti nyt miehistönsä hylkäämällä. Mutta kun asetuimme ihan sen viereen, kuulimme laivan sisältä melua ja näimme sen laita-aukoissa ihmisiä vilahtelevan.
Tällöin miehitimme kaksi venettä ja aseestimme niiden miehistön hyvin, käskien heitä hyökkäämään laivaan niin samalla hetkellä kuin osasivat sovittaa; toisen veneellisen piti rynnätä ankkurikettingin kohdalta toiselta sivulta ja toisen taasen keskikohdalta toiselta sivulta. Mutta heidän laskiessaan laivan kylkeen ilmestyi kannelle niin hämmästyttävä paljous mustia merimiehiä, että se vene, jonka piti hyökätä keskikohdalta, peräytyi pelon vallassa. Toisen veneen väki kyllä kapusi laivaan, mutta luuli toisen veneellisen tulleen syöstyksi takaisin ja nähdessään laivan täpösen täynnä miehiä he kiireen kautta hyppäsivät kaikki takaisin veneeseensä ja soutivat laivallemme.
Nyt valmistausimme laukaisemaan siihen laidallisen, mutta ystävämme William opasti meidät oikeaan. Hän nähtävästi oivalsi asian oikean laadun aikaisemmin kuin me ja asteli luokseni, sillä minun laivani se ensimäisenä kohtasi tuon oudon tulokkaan.
"Ystävä", sanoi hän, "luulen sinun olevan nyt väärässä, ja miehesikin ovat erehtyneet käytöksessään. Tuon laivan sinä saat haltuusi ilman mitään kanuunoihisi turvautumista. Sinä näet, että laiva ei tottele peräsintänsä ja että se on kurjassa tilassa. Laskeudu sen kylkeen kiinni ja väkesi astukoon siihen suoraan laivasta. Olen varma siitä, ettei mitään kahakkaa synny, sillä noita on kohdannut joku meille tietymätön onnettomuus."
Meri oli tasainen ja tuuli heikko; minä noudatin hänen neuvoansa ja laskin laivaan kiinni. Miehemme tunkivat heti siihen, ja siellä oli lähemmä kuusisataa neekeriä, miehiä, naisia ja lapsia, mutta valkoihoisia ei ainoatakaan.
Näky kauhistutti minua, sillä päättelin heti, että nuo mustat paholaiset olivat päässeet irralleen, murhanneet kaikki valkoihoiset ja heittäneet mereen ruumiit; ja kun ilmaisin arveluni miehille, raivostutti heitä moinen ajatus niin, että minun oli työläs estää miehiäni hakkaamasta heitä kaikkia kappaleiksi. Mutta William pani kaiken kaunopuheliaisuutensa heidän tyynnyttämisekseen, huomauttaen että he itse olisivat neekerien sijassa tehneet samaten, jos olisi tilaisuutta ollut; neekereillehän todella tehtiin mitä verisintä vääryyttä, kun heitä väkisin myytiin orjiksi, ja heidän surmaamisensa olisi tahallista murhaa.
Tämä tehosi heihin ja jäähdytti heidän ensi tulistumistansa; he kaatoivat vain pari-, kolmekymmentä ja muut karkasivat alas välikannelle entisille paikoilleen, varmaankin luullen saaneensa entiset herransa takaisin.
Meillä oli ensimäinen peräti paha pulma siinä, että me emme voineet saada ainoatakaan sanaa ymmärretyksi keskenämme. Yritimme merkeillä kysyä heiltä, mistä he olivat tulleet, mutta sitä he eivät tajunneet. Me viittasimme kajuuttiin, peräsinhyttiin, kokin kojuun ja sitten omiin kasvoihimme, kysyäksemme eikö laivassa ollut valkoihoisia ja minne nämä olivat joutuneet; mutta he eivät älynneet tarkotustamme. Toiselta puolen he osottelivat alustamme ja omaa laivaansa, tehden kysymyksiä parhaansa mukaan, puhellen tuhansia asioita ja uutterasti toistellen kaikkea; mutta me emme ymmärtäneet rahtuakaan heidän sanoistaan ja eleistään.
Tiesimme hyvin, että heidät oli otettu laivaan orjina ja että miehistön oli täytynyt olla europalaisia. Laiva oli rakenteeltaan hollantilainen, mutta suuresti korjailtu, nähtävästi Ranskassa, sillä me löysimme pari kolme ranskalaista kirjaa. Jälkeenpäin löysimme vaatteita, vanhoja kenkiä, muutamia tynnyrillisiä irlantilaista suolalihaa ja newfoundlandilaista kalaa sekä muita merkkejä siitä, että laivassa oli ollut europalaisia. Miekkoja, pyssyjä, pistooleja taikka minkäänlaisia muitakaan aseita emme löytäneet, paitsi joitakuita pertuskia, jotka neekerit olivat piilottaneet välikannelle. Me kysyimme heiltä, minne kaikki aseet olivat joutuneet, viitaten omiin aseisiimme ja niihin paikkoihin, missä laivan aseet olivat riippuneet. Muuan neekeri oivalsi tiedustuksemme ja ilmaisi eleillään, että he olivat heittäneet kaikki aseet mereen, kaiketikin pitäen niitä vaarallisina vielä sittekin kun niiden käyttäjistä oli tehty loppu.
Miehistölle oli tietenkin käynyt samaten kuin aseillekin; heidät oli paiskattu märkään hautaan. Peräsinkojussa oli selvästi jäljistä päättäen vuotanut paljon verta, muualla laivassa olivat tapahtuneen murhenäytelmän todistukset melkein häipyneet. Mutta parhaiten antoi meille käsitystä tapahtuneesta se seikka, että neekereistä oli seitsemän tai kahdeksan hyvin pahasti haavotettua, kaksi tai kolme musketeilla. Yhdeltä oli sääri poikki ja hän virui viheliäisessä tilassa, sillä lihaan oli tullut kuolemanvihat ja hän olisi heittänyt henkensä parin päivän kuluttua, kuten William ystävämme sanoi.