Kun veneemme palasivat kolmannen kerran lastinensa noin kello viisi aamulla, pidimme vesivarojamme riittävinä ja läksimme itää kohti. Mutta ennen kuin he viimeistä kertaa palasivat näimme kepeällä länsituulella, aamun harmajassa sarastuksessa tuntemattoman purren tulla viilettävän täyttä vauhtia meitä kohti ikäänkuin peljäten meidän ennättäviin lähteä tiehemme. Pian huomasimme sen englantilaiseksi isoksiveneeksi, ja se oli jokseenkin täynnä miehiä. Emme voineet kuvitella, mikä sen asiana saattaisi olla; mutta kun se oli vain vene, niin emme katsoneet olevan haitaksi antaa heidän tulla laivaamme. Jos ilmenisi, että he olivat tulleet vain tiedustamaan ketä me olimme, niin me antaisimme heille täyden selvityksen ammatistamme, ottamalla heidät mukaamme, koska kerran niin kipeästi tarvitsimme miehiä.
Mutta he säästivät meiltä kaiken vaivan. Portugalilaiset merimiehemme eivät nimittäin olleetkaan pysyneet vedenottopaikassa niin vaiteliaina kuin olimme luulleet. Erään itä-intialaisen kauppalaivan kapteeni oli jostakin syystä kohdellut miehiänsä kovin ankarasti ja St. Helenalla pieksättänyt joitakuita heistä. Tämän johdosta oli miehistö päättänyt poistua laivasta ensimäisessä sopivassa tilaisuudessa. Jotkut heistä olivat tavanneet vedenottomiehiämme ja saaneet heidän puheistansa vihiä meidän laivojemme laadusta. Viesti siitä levisi heti heidän laivaansa, yön hiljaisuudessa he kaikin keräsivät tamineensa ja läksivät ennen päivänkoittoa tavottamaan meitä.
He saapuivat siihen laivaamme, jonka kapteenina minä olin, ja selittivät olevansa englantilaisia merimiehiä. Aluksi päästettiin vain yksi heistä laivan kannelle, ja hän esitti heidän halunsa päästä meidän joukkoomme. Huomasimme miehet reippaiksi ja päättäväisiksi, joten vastasin heille heti tiedustavani toisessa laivassa olevan amiraalimme mieltä. Lähetin pinassini hakemaan kapteeni Wilmotia, mutta hän oli pahoinvointinen, ja jätti asian minun kokonaan hoidettavakseni. Mutta ennen veneeni palaamistakaan Wilmot huusi minulle puhetorvella, jonka äänen kaikki miehet kuulivat yhtä hyvin kuin minäkin: "Kuulen että he ovat kelpo miehiä, toivota heidät vain tervetulleiksi ja valmistuta heille maljallinen punssia."
Miehet hurrasivat huikeasti, syvästi kiitollisina siitä, että olivat vapautuneet raskaasta sorrosta. Mutta me kiinnitimme heidät jälkeenpäin vielä lujemmin sitein, sillä Madagaskarille tultuamme määräsi Wilmot kaikkien suostumuksella, että näille miehille annettaisiin yleisestä rahastosta sen verran kuin heille oli edellisessä laivassansa jäänyt palkkasaatavaa, ja sen lisäksi he saivat kaksikymmentä kahdeksannes-kultakolikkoa mieheen lahjapalkkioksi. Siitä lähtein heillä oli sama saalisosuus kuin muillakin, ja urheita meripoikia he olivatkin, luvultaan kahdeksantoista, niissä kaksi merikadettia ja yksi puuseppä.
YHDEKSÄS LUKU.
Laivasto Afrikan vesillä.
Marraskuun 28. p:nä ankkuroitsimme St. Augustine-lahden suulle vanhan tuttavani, Madagaskarin saaren, lounaiseen kulmaan. Pysyttelimme siellä jonkun aikaa ja ostelimme alkuasukkailta hyvää naudanlihaa, josta osan valmistimme varastoksi vastaisuutta varten salpietarin avulla ja auringossa kuivaten.
Minä rupesin nyt lähemmin esittämään suunnitelmiani. Saaren rannoilta oli tarjolla kaksi väylää saaliin haulle. Ensimäinen ulottui itäpuolella olevasta lahdesta Mauritiuksen saarelle, ollen Malabarin ja Koromandelin rannikolta, Fort St. Georgesta ja muualta tulevien laivojen tavallinen tola. Mutta europalaiset kauppalaivat olivat yleensä lujasti varustettuja ja runsaasti miehitettyjä, joten niiltä voi odottaa sitkeätä vastarintaa. Sen vuoksi puolsin toista väylää, jonka takasin tuottavan yhtä hyviä tuloksia, mutta ilman mitään mainittavia vaaroja. Tämä oli Mokan lahti eli Punainen meri.
Kerroin heille, että liike oli siellä vilkasta, laivat rikkaita ja Babelmandebin salmi soukka, joten me epäilemättä voisimme risteillä sallimatta minkäänlaisen aluksen livahtaa käsistämme siinä liikenteessä, jota rajottavat Punainen meri, Arabian rannikolla, Persian lahti ja Malabarin puoli Intiaa.
Kuvailin kokemuksiani edelliseltä purjehdusmatkaltani saaren ympäri, saaren pohjoiskärjen monia laivoillemme sopivia oivallisia satamia ja ankkuripaikkoja, asukkaiden säyseyttä ja auliutta, ja turvapaikkojen varmuutta sekä vihollisia että pahoja säitä vastaan. Suunnitelmani tulivat helposti hyväksytyiksi. Kapteeni Wilmot, jota nyt nimitin amiraaliksemme, oli kyllä ensin aikonut Mauritiuksen saaren seuduilla väijyä europalaisia kauppalaivoja, mutta mieltyi pian minun esitykseeni.