En ollut siitä millänikään, mutta pidin varani ja kävin harvoin ilman melkoista seuruetta rannassa. Kapteeni Wilmot ja minä tapasimme toisemme kuitenkin viimein ja puhuimme asioista vakavasti. Minä tarjosin hänelle purtta, mennäksensä minne mieli tekisi, ja ellei hän siihen tyytyisi, niin saisi hän ison laivamme ja minä ottaisin purren. Hän kieltäysi molemmista ja tahtoi minua vain jättämään hänelle kuusi puuseppää, jotka minulla oli laivassani liikaa, auttamaan hänen miehiänsä rakentamaan valmiiksi aluksen, jonka haaksirikkoutuneet olivat alottaneet ennen meidän sinne tuloamme. Tähän minä kernaasti suostuin, ja luovutin hänelle useita muitakin hyödyllisiä apulaisia. Vähässä ajassa he rakensivat vankan kuunariprikin, joka pystyi kantamaan kaksitoista kanuunaa ja 200 miestä.
Mikin toimiin he ryhtyivät ja mitä kapteeni Avery jälkeenpäin puuhaili, se on liian pitkällinen tarina tässä kertoa, eikä se ole minun asiani, koskapa on omakin juttuni vielä kesken.
KYMMENES LUKU.
Riistaretkiä itäisillä vesillä.
Näissä vastenmielisissä kinasteluissa vietimme noin viisi kuukautta. Maaliskuun loppupuolella läksin liikkeelle, mukanani iso laiva ja siinä neljäviidettä kanuunaa sekä 400 miestä, ja kahdeksallakymmenellä miehellä miehitetty pursi. Sivuuttaen Kap Komorinin, Malabarin rannikon eteläisimmän niemekkeen, me kiersimme Ceylonin saaren ja jäimme joksikin aikaa vaanimaan saalista. Siellä näimme kolme isoa englantilaista Itä-Intian laivaa kotimatkalla Bengalista Englantiin, tai pikemmin Bombayhin ja Suratiin odottelemaan pasaatituulta.
Me käänsimme tuuleen, nostimme englantilaisen sotalipun ja laivanviirin ja asetuimme odottamaan heitä, kuin aikoisimme käydä heidän kimppuunsa. He eivät pitkään aikaan voineet käsittää, mitä me olimme, vaikkakin näkivät lippumme; arvatenkin he ensimältä pitivät meitä ranskalaisina. Mutta heidän lähestyessään me piankin ilmaisimme oikean karvamme, nostaen isonmaston kärkeen mustan lipun, jossa oli kaksi tikaria ristikkäin.
Tämä tehosi pian. Ensin he kohottivat sotalippunsa ja suuntasivat kulkunsa rivinä meitä kohti kuin aikoen käydä taisteluun; maalta päin puhaltelikin tuuli siihen yritykseen suotuisana. Mutta nähdessään voimamme he taas loittonivat meistä kaikin purjein, mitä saattoivat käyttää. Jos he olisivat tulleet likelle, niin olisimme heille antaneet odottamattomat tervehdykset, mutta näin ollen ei meilläkään ollut mitään halua ajaa heitä takaa, vaan annoimme heidän mennä menojansa samoista syistä, jotka olen jo aikaisemmin maininnut.
Mutta vaikka annoimme heidän mennä, niin emme aikoneet päästää muitakin yhtä helpolla. Jo seuraavana aamuna näimme purjelaivan kiertävän Kap Komorinin ja näköjään ohjaavan samaa suuntaa kuin mekin. Emme ensin tienneet mitä tehdä sille, sillä kun oli maa paapuurin puolella, joten se hätyytettynä voisi paeta mihin tahansa satamaan tai poukamaan. Mutta tätä estääksemme lähetimme me purren koettamaan päästä sen ja rannikon väliin. Heti sen nähtyään laiva painautui rannemmaksi, ja purren kiitäessä sitä kohti kääntyi se täysin purjein suoraan rantaa tavottamaan.
Pursi kuitenkin saavutti sen ja kävi sen kanssa taistelemaan. Se oli kymmenkanuunainen alus, portugalilaista rakennetta, mutta hollantilaisten kauppamiesten käsissä ja miehistönä hollantilaisia. Ne olivat matkalla Persian lahdelta Bataviaan noutamaan mausteita ja muita tavaroita. Purren miehistö valtasi laivan ja penkoi sen sisällön ennen kuin me ehdimme perille. Sen lastina oli muutamia europalaisia tavaroita, melkoinen summa rahaa ja joku määrä helmiä, niin että vaikka me emme menneet lahdelle helmiä vaanimaan, niin helmiä tuli meidän käsiimme lahdelta ja me saimme siitäkin tavarasta osuutemme. Tämä oli rikas laiva ja tavarat vastasivat melkoista omaisuutta, rahoista ja helmistä puhumattakaan.
Meillä oli pitkällinen neuvottelu, mitä tekisimme miehille. Jos nimittäin olisimme antaneet heidän pitkittää matkaansa Javan saarelle, niin olisimme hälyyttäneet sikäläisen hollantilaisen siirtolan, joka on verrattomasti voimakkain Intiassa, ja sulkeneet itseltämme sillä taholla tien. Mutta mehän olimme päättäneet poiketa sinnekin päin maailmaa, joskaan emme olleet tahtoneet sivuuttaa isoa Bengalin lahtea, missä olimme toivoneet tapaavamme runsaastikin saalista. Sen vuoksi ei meidän sopinut toimittaa itsellemme väijytystä ennen sinne tuloamme; meidän piti kulkea joko Malakan tai Sunda-salmen kautta, ja kumpaisessakin oli hyvin helppoa ehkäistä meidät.