Williamin ja minun puhellessa tuomitsi koko laivan väestö onnettomat hollantilaiset julkisesti kuolemaan. Niin kiihkeästi vaativat miehet sitä, että alkoivat äänekkäästi hälistä, ja kuullessaan Williamin olevan vastaan vannoivat muutamat heistä, että vankien piti kuolla ja Williamin hukkua heidän mukanaan, jos hän pysyisi niskuroimisessaan.
Katsoin ajan tulleen heidän julman suunnitelmansa lopettamiselle ja kutsuin hollantilaiset luokseni, puhellakseni hiukan heidän kanssaan. Ensiksikin kysyin, yhtyisivätkö he joukkoomme. Kaksi tarjoutui heti, mutta muut neljätoista kieltäysivät.
"No minne sitte haluaisitte mennä?" kysyin.
He tahtoivat minua laskemaan heidät maihin Ceylonin saarelle. En sanonut voivani päästää heitä mihinkään hollantilaiseen siirtolaan, ja heidänkin täytyi myöntää, että kieltooni oli perusteellinen aihe. Ilmotin päättäneeni pelastaa heidät miesteni verenhimoisilta aikeilta, jos mahdollista, ja laskea heidät maihin jossakin englantilaisessa siirtolassa Bengalin lahden varrella tai siirtää heidät ensimäiseen englantilaiseen laivaan, minkä tapaisin Sunda- ja Malakan salmesta päästyäni, mutta en ennemmin. Takaisin tullessani, sanoin, en nimittäin välttelisi Batavian hollantilaisten kostonyrityksiä, minulla kun oli melkoinen taisteluvoima; mutta en voinut sallia, että viesti jo menomatkalla saapuisi sinne ja pelottaisi kaikki rikkaat kauppalaivat pois väylältä.
Heidän laivansa kohtalon ratkaisimme helposti; senhän saattoi ainoastaan joko polttaa tai työntää ajelehtamaan maihin. Me valitsimme jälkimäisen keinon ja näimme sen jo kahden tunnin kuluttua ajautuvan erääseen poukamaan Kap Komorinin taakse. Itse purjehdimme Ceylonin ympäri Koromandelin rannikolle.
Kuljeskelimme siellä pitkin rannikkoa, vieläpä niin likellä sitä, että saatoimme pitää silmällä Fort. St. Davidin, Fort. St. Georgen ja muiden sikäläisten siirtolain ulkosatamissa ankkuroitsevia laivoja, käyttäen englantilaista lippua silloin kun lähenimme hollantilaisia siirtoloita ja hollantilaista lippua englantilaisten näkyvissä. Tällä rannikolla tapasimme saaliiksemme kuitenkin ainoastaan kaksi pientä alusta, jotka olivat matkalla Golcondasta Bengalin lahden poikki, lastinaan karttuunia, musliinia ja kirjailtuja silkkejä Acheeniin ja muihin Malakan rannikon satamiin. Ne saivat mennä menojansa, niissä kun oli pelkkiä hinduja miehistöinä.
Mutta lahden pohjukassa kohtasimme Mogulin hoville kuuluvan ison kaksimastoisen laivan, jossa oli paljon matkustajia Sumatralta pyhälle Gangesin virralle. Riista oli tosiaankin ottamisen arvoinen, ja me saimme siitä niin paljon kultaa — jättäen koskematta muut tavarat, joista emme välittäneet, erittäinkin pippurin —, että koko risteilymme oli loppua. Melkein kaikki mieheni nimittäin sanoivat, että me olimme nyt kyllin rikkaat, ja tahtoivat lähdettäväksi takaisin Madagaskarille. Mutta minulla oli vielä muita aikeita mielessäni, ja kun ryhdyin puhelemaan heidän kanssaan ja kannustin William ystävän niinikään panemaan parhaansa, istutimme me heidän sydämiinsä edelleen niin kultaisia toiveita, että he piankin viehättyivät pitkittämään matkaa.
Lähinnä toimenpiteenäni oli jättää kaikki Malakan, Singaporen ja Sundan vaaralliset salmet, missä emme olisi voineet odottaa suurtakaan saalista, paitsi jos olisimme tavanneet satunnaisia europalaisia laivoja, jotka kuitenkin olisivat tuimasti taistelleet. Tosin olimme hyvässä taistelukunnossa ja miehuutta meillä oli uhkarohkeuteen asti, mutta nythän olimme rikkaita ja tahdoimme rikastua lisää. Otimme sen vuoksi ohjeeksemme, että niin kauvan kuin rikkauksia oli saatavissa taistelutta, meillä ei ollut syytä antautua alttiiksi mieshukalle.
Bengalin lahdelta lähdettyämme pistäysimme Sumatran rannikolla pieneen satamaan, jonka pohjukassa oleva pikku kaupunki oli pelkkien malaijien asuma. Siellä otimme varastoon vettä ja ison määrän tynnyreihin mausteilla säilytettyä ja ilmanalan kuumuudesta huolimatta hyvin suolattua oivallista läskiä. Vieläpä otimme aluksiimme neljäkymmentä elävää sikaa, joista saimme tuoretta ruokaa, sekä niiden ravinnoksi kaikenlaisia maantuotteita, kuten jamsseja, perunoita ja eräänlaista rehuriissiä. Ostimmepa herkuiksemme tavattoman määrän hanhiakin ja kanoja, muistaakseni kerrassaan kaksituhatta, niin että niistä aluksi oli hyvinkin suurta kiusaa.
Nyt oli edessäni kauvan hautomani suunnitelman suorittaminen, tunkeutuminen hollantilaisten Maustesaarien sekaan katsomaan mitä häijyyttä siellä saisi aikaan. Niinpä läksimme merelle elokuun 12. p:nä, kuljimme päiväntasaajan poikki 17. p:nä ja suuntasimme kulkumme suoraan etelää kohti. Suotuisilla tuulilla pääsimme Molukki- eli Maustesaarten vesille, missä käytimme hyväksemme sikäläisiä säännöllisiä monsuunituulia.