Noilla vesillä olevien saarten suunnaton lukuisuus hämmennytti meitä suuresti, ja me pujottelimme niiden lomitse hyvinkin työläästi. Sitten suuntasimme matkamme Filippinien pohjoispuolelle, jolloin meillä oli kaksinaiset saaliin mahdollisuudet. Saatoimme nimittäin väijyskellä Acapulcosta Uuden Espanjan rannikolta tulevia espanjalaisia laivoja, ja tiesimme varmasti tapaavamme joitakuita kiinalaisia aluksia joko matkalla Kiinasta, jolloin niillä olisi kallisarvoisia tavaralasteja ja paljon rahaa, tahi palaamassa Kiinaan, lastinansa muskottipähkinöitä ja höystenelikoita Bandalta ja Ternatelta sekä muilta saalilta.
Arvailumme osuivat ihan paikalleen. Dammerin ja Bandan saarten välillä kohtasimme hollantilaisen kaksimastoisen aluksen, joka oli menossa Amboynaan. Helposti valtasimme sen ja otimme siitä noin kuusitoista tonnia muskottipähkinöitä, jonkun verran ruokavaroja ja heidän ampuma-aseensa, sillä heillä ei ollut kanunia; sitten päästimme heidät menemään. Sieltä purjehdimme suoraan Banda-saaren seuduille ja anastimme pienemmissä erissä kaikkiaan kaksitoista tonnia muskottipähkinöitä lisää, enimmän osan rannalta ja muutamia tonneja eräästä pienestä alkuasukasten purresta, joka oli menossa Giloloon. Olisimme julkisesti tehneet ostokauppaa alkuasukasten kanssa, mutta hollantilaiset olivat herroiksi siellä tekeytyneinä kieltäneet asukkaita rupeamasta mihinkään tekemisiin muukalaisten kanssa, pitäen heitä niin ankarassa kurissa, etteivät he mitenkään uskaltaneet olla tottelemattomia.
Päätimme lähteä Ternatelle koettamaan täydentää lastiamme höysteneilikoilla. Käännyimme siis pohjoista kohti, mutta huomasimme niin sotkeutuneemme epälukuisten saarten sokkeloon, että meidän luotsitta ollen oli pakko luopua aikeestamme ja pyörtää takaisin, katsellaksemme mitä eteemme sattuisi muiden sikäläisten saarten vesillä.
Ensimäinen seikkailumme oli päättyä huonosti meille kaikille. Etumaisena kulkeva purtemme ilmoitti merkeillä nähneensä laivan, ja jälkeenpäin toisen sekä vielä kolmannenkin. Me lisäsimme purjeita saavuttaaksemme sen, mutta ajaa täräytimme äkkiä kauhuksemme vedenalaisiin kareihin. Peräsin pirstausi kiveen ja laivaa kävi melkein mahdottomaksi ohjata; teimme kiireen kautta kiinni kaikki purjeemme, paitsi fokka- ja isonmaston märssypurjetta, ja ajauduimme itää kohti, tähystellen jotakin poukamaa, missä voisimme käydä korjaamaan vaurioitamme. Tämä tapaturma pelasti käsistämme nuo kolme alusta, joiden jälkeenpäin kuulimme olleen pieniä hollantilaisia kuunareita matkalla Bataviasta Bandaan ja Amboynaan ottamaan lastikseen mausteita, joten niissä epäilemättä oli melkoinen summa rahaa.
Ankkuroitsimme pienelle saarelle lähelle Bandaa ja viivyimme siellä kolmetoista päivää. Saarella ei ollut mukavaa telakkapaikkaa, joten lähetimme purren haeskelemaan sellaista. Sillävälin otimme varastoon hyvää vettä, joitakuita ruokavaroja, juuria ja hedelmiä, sekä tuntuvan erän höysteneilikoita ja muskottikukkia, joita saimme salaisesti ostelluksi alkuasukkailta.
Vihdoin palasi purtemme ja me läksimme sen löytämälle ankkuripaikalle. Irrotimme oitis purjeemme ja teimme niistä saarelle seitsemän tai kahdeksan telttiä; näihin vietiin märssytankomme, kanuunamme, ruoka- ja ampumavaramme. Nousuvedellä laskimme laivan kovalle rantahiekalle ja asetimme tukiseipäitä molemmin puolin. Matalalla vedellä se oli melkein kuivalla maalla.
Paikkasimme pohjaan syntyneen vuodon ja samalla kaavimme pohjan kokonaan puhtaaksi, se kun oli pitkällisestä vesillä olosta jo kovin törkyinen. Pursi siistiytyi niinikään, mutta pääsi valmiiksi ennen meitä ja risteili kymmenkunta päivää saaristossa, kuitenkaan mitään saalista tapaamatta.
Olimme tuskin jälleen lähteneet yhdessä liikkeelle navakalla länsilounaisella, kun yht'äkkiä päämme kohdalla leijuvasta mustasta pilvestä räiskähti niin hirvittävä ja pitkällinen salamanpurkaus, että meistä kaikista tuntui laiva leimahtaneen tuleen. Välähdys huokui kasvoihimme sellaista kuumuutta, että monet saivat rakkoja ihoonsa. Eikä siinä kaikki; ilman järähdys oli niin voimakas, että laivamme tutisi kuin kanuunalaidallisen saaneena. Ilmavirran ponnahdus pysähdytti siinä silmänräpäyksessä kulkumme, purjeet ammahtivat taaksepäin ja koko aluksemme tuntui todella ukkosen iskemältä.
Samassa seurasi niin huumaava jyrähdys, etten usko ihmiskorvan vielä konsanaan moista kuulleen. Tuskin olisi satatuhatta ruutitynnyriä räjähtänyt suuremmalla pauhulla; monelta mieheltämme lumpeutuivat korvat. On mahdoton kuvata sen hetken kauhua. Kaikki olivat kuin halvautuneita; ainoastaan ystävämme William säilytti toimintakykynsä. Ellei hän olisi kissan ketteryydellä kylmäverisesti juossut päästämään irti fokka-jalusnuoraa, pingoittamaan fokkaraa'an tuulenpuoleista prassia ja vetämään märssypurjeita alas, niin olisimme varmasti menettäneet kaikki mastomme ja kenties joutuneet vesivuorten yllättämiksi.
Minä puolestani kyllä näin vaaran, mutta en voinut hievahtaakaan sitä torjumaan. Olin lyyhistyttävän hämmennyksen herpaama, ja voin sanoa nyt ensi kerran alkaneeni tuntea entisen elämäni ajattelemisen herättämää kauhistusta. Luulin taivaan tuominneen minut sillä hetkellä vajoamaan ikuiseen kadotukseen, hirmustuen vielä sitä, että Jumala oli erityisesti ottanut minut kostavan kätensä alle. Myönsin rangaistukseni oikeaksi, mutta en laisinkaan tuntenut viihdyttävää katumusta; mieltäni järkytti rangaistus, mutta ei rikos; kosto, mutta ei syyllisyyteni.