Vähitellen tointuessamme tunsimme erinomaista tyytyväisyyttä siitä, ettei kukaan ollut menettänyt henkeänsä; laivakaan ei ollut saanut muuta vahinkoa kuin että keulapäästä oli osa pirstautunut. Niinpä läksi laiva kulkemaan kuten ennenkin, enkä voi kieltää, että me olimme kaikki jokseenkin samanlaisia kuin sekin; ensimäisen hämmästyksemme hälvennyttyä ja nähdessämme laivan taas tukevana kyntävän aaltoja olimme pian sama paatunut joukkue kuin ennenkin, ja minä muiden mukana.
Me ohjasimme suuntamme itäpohjoiseen ja pohjoiseen, kuljimme jälleen päiväntasaajan poikki ja purjehdimme Mindanaon ja Manillan vesille, Filippi-saarista tärkeimpien. Ammattimme pääsi nyt uudelleen alkamaan vasta Manillan pohjoispuolella, missä valtasimme kolme japanilaista laivaa. Kaksi niistä oli toimittanut ostoksensa ja kuljettivat nyt kotiin päin höysteneilikoita, kaneelia, muskottipähkinöitä ja muuta sellaista, sekä kaikenlaisia europalaisia tavaroita, joita espanjalaiset laivat olivat tuoneet Acapulcosta. Niissä oli yhteensä kahdeksanneljättä tonnia muskottipähkinöitä, viisi tai kuusi tonnia höysteneilikoita ja saman verran kaneelia. Me otimme mausteet, mutta emme paljoakaan koskeneet europalaisiin tavaroihin, pitäen niitä meille arvottomina. Jälkeenpäin olimme siitä kuitenkin kovin pahoillamme ja osasimme seuraavalla kerralla olla viisaampia.
Kolmas japanilainen oli paras saalis; siinä nimittäin oli rahaa ja suuri määrä rahaksi lyömätöntä kultaa, jolla oli aikomus ostaa mausteita. Me korjasimme kullan talteemme emmekä tehneet laivalle muuta vahinkoa. Aikomuksenamme ei ollut viipyä kauvemmin täällä päin, vaan käännyimme Kiinaa kohti.
Olimme juuri jättäneet Filippiinit taaksemme ja kääntyneet Formosan saarelle päin, mutta tuuli puhalteli niin navakasti vastaamme itäpohjoisesta, että meidän oli pakko peräytyä Laconiaan, joka on saarista pohjoisin. Valitsimme siellä hyvän ankkuripaikan ja ryhdyimme hankkimaan ruokavaroja, joita väestö meille hyvin auliisti toimittikin. Oleskelimme siellä toukokuun alkuun, jolloin kuulimme Kiinan kanssa kauppaa käyvien laivojen lähtevän liikkeelle; pohjoiset monsuunituulet nimittäin päättyvät viimeistään huhtikuulla ja kääntyvät Kiinaan päin myötäisiksi. Vuokrasimme sen vuoksi muutamia nopeita alkuasukasten purjeveneitä lähtemään Manillaan ja tuomaan meille tiedon, milloin sieltä lähtisi noita aluksia liikkeelle. Tietojemme mukaan järjestimme asiat niin hyvin, että kolme päivää vesillä oltuamme tapasimme niistä kerrassaan yksitoista. Pahaksi onneksi jouduimme liian aikaisin ilmi ja saimme anastetuksi vain kolme; tähän tyydyimme, pitkittäen matkaamme Formosaa kohti. Näistä kolmesta laivasta saimme niin runsaan määrän mausteita ja hopeaa, että meidän lopultakin täytyi tunnustaa jo saaneemme kylliksemme aarteita.
Ilmotin miehistölle etsiväni Formosan saarelta vain tilaisuutta muuttaakseni mausteemme ja europalaiset tavaramme käyväksi rahaksi, kääntyäksemme sitte etelää kohti, jolloin pohjoiset monsuunituulet kenties jo myöskin alkaisivat. Kahdentoista päivän kuluttua näimme etäällä Formosan, mutta tuuli painoi meidät saaren eteläkärjen taakse ja melkein Kiinan rannikolle. Siellä olimme hiukan ymmällä, sillä englantilaiset siirtolat eivät olleet kaukana ja meidän saattoi käydä pakolliseksi taistella sikäläisten laivojen kanssa. Sotavoimaa meillä kyllä oli, muutta ei erityisempää halua voimien mittelyyn. Meidän täytyi tietysti edetä pohjoiseen päin ja pysytellä rannikosta niin kaukana kuin kävi päinsä.
Jonkun aikaa purjehdittuamme läksimme ajamaan takaa pientä kiinalaista kuunariparkkia ja tavotimmekin sen. Se oli matkalla Formosan saarelle ilman lastia; mutta siinä matkusti kolme kiinalaista kauppiasta, jotka kertoivat minulle olevansa menossa tapaamaan isoa tonkinilaista laivaa erääseen formosalaiseen jokisuistoon. Sieltä oli heillä aikomuksena lähteä Filippi-saarille, tuolla laivalla viemään silkkiä, musliinia, karttuunia ja muita kiinalaisia tuotteita, ostaakseen niillä mausteita ja europalaisia tavaroita.
Tämä sopi mainiosti meidän tarkotukseemme; päätin nyt luopua merirosvon ammatista ja lyöttäytyä kauppiaaksi. Kerroin siis heille, mitä tavaroita meillä oli mukanamme, ja tarjouduin tekemään kauppoja heidän kanssaan. Ehdotukseni miellytti heitä suuresti, mutta he eivät tahtoneet mitenkään rohjeta luottaa meihin. Pelko ei ollutkaan aivan aiheeton, sillä me olimme jo riistäneet heiltä mitä otettavaa oli. Toiselta puolen olimme mekin yhtä epäuskoisia emmekä tienneet oikein mitä tehdä. Mutta William kveekari sai meidät vakuutetuksi. Hän sanoi kauppiasten näyttävän rehellisiltä miehiltä ja huomautti, että heidän etunsa vaati heitä pitämään sanansa, koskapa se säästäisi heiltä pitkän matkan ja he pääsisivät meidän kanssamme kaupoista sovittuansa heti palaamaan parhaillaan vallitsevilla myötäisillä tuulilla lastinensa Kiinaan. Tosin jälkeenpäin huomasimme heidän aikovan Japaniin, mutta tämä oli yhdentekevää, sillä he säästivät kaikessa tapauksessa vähintään kahdeksan kuukauden matkan. William esitti, että kauppiaista jäisi laivaamme kaksi panttivangeiksi ja että heidän alukseensa lastattaisiin meidän tavaroitamme osa, jonka kolmas veisi siihen satamaan, missä heitä odotti laiva. Jätettyään mausteet sinne hän toisi meille sellaista tavaraa mitä halusimme itsellemme vaihtaa.
Näin päätettiin, ja William uskalsi lähteä mukaan, mitä en minä puolestani olisi tehnyt, enkä olisi mielelläni sallinut hänenkään lähteä, mutta hän piti lujasti kiinni siitä vakaumuksesta, että heidän etunsa vaati heitä kohtelemaan häntä ystävällisesti. Me laskimme ankkurimme erään pienen saaren suojaan ja odottelimme siellä kolmetoista päivää, lopulta jo hyvinkin huolestuneina William ystävästämme, sillä he olivat taanneet ehtivänsä takaisin neljässä päivässä. Silloin näimme kolmen purjealuksen lähestyvän meitä ja asetuimme puolustautumaan; mutta sitte huomasimme etumaisena sen aluksen, jossa William oli lähtenyt, ja siinä liehui valkea lippu. William tuli pienellä veneellä luoksemme, mukanaan kiinalainen kauppias ja kaksi muuta kauppiasta, jotka tuntuivat toimivan kaikkien muiden pankkiireina.
Williamia oli kohdeltu kaikella mahdollisella ystävällisyydellä ja vilpittömyydellä. Hän oli saanut tavaroistaan täyden maksun kullassa ja tuonut mukanaan sellaista tavaraa, jota tiesi meidän vaihtavan itsellemme. He olivat päättäneet tuoda ison satamassa olleen laivan luoksemme harjottamaan suoranaista kauppaa kanssamme, ja William oli meidän nimessämme luvannut, että me emme käyttäisi heitä kohtaan mitään väkivaltaa emmekä pidättäisi ainoatakaan heidän laivaansa kauppojen päätyttyä. Minä vakuutin yrittävämme voittaa heidät ystävällisyydessä.
Kolmas alus oli syrjästä päin kuullut meidän olevan halukkaita tekemään kauppaa ja tullut tuomaan meille tarjolle ruokavaroja, jotka meille todella kelpasivatkin. Siten syntyi avoimella merellä vilkkaat markkinat, joilla meidän mausteemme ja europalaiset tavaramme tuottivat runsaasti viisikymmentätuhatta unssia kultaa ja jonkun verran tarveaineita. Vapautimme panttivangit ja annoimme noille kolmelle kauppiaalle kaksitoistasataa naulaa muskottipähkinöitä ja toisen mokoman höysteneilikoita korvaukseksi siitä mitä olimme heiltä ottaneet. Kaikki erosimme siten erinomaisen tyytyväisinä.