Räjähdys oli niin repinyt käytävän toisen pään, että irrallinen sora oli sen kokonaan tukkinut. Noin suurta pulaa tuottaneesta linnotusväestöstä näkyi siellä täällä käsiä, jalkoja, päättömiä runkoja — tuskinpa lienee siitä ainoakaan hengissä pelastunut. Olimme siis kostaneet kauheasti, mutta vähätpä se meitä hyödytti, kun kaikessa tapauksessa oli kaksi miestä saanut surmansa, yksi ruhjoutunut raajarikoksi ja kahdeksan muutoin haavottunut. Noin kalliin hinnan maksettuamme siitä tiedosta, millä tavoin intiaanit linnoittavat onttoja puita, läksimme jälleen merelle, saatuamme uutta juomavettä, mutta kykenemättämme ruokavarojamme kartuttamaan.
YHDESTOISTA LUKU.
Haaksirikko Ceylonin saarella.
Nyt oli neuvoteltava, mitä olisi lähinnä tehtävä päästäksemme takaisin Madagaskarille. Olimme jokseenkin Hyväntoivonniemen leveysasteella, mutta taipaleen pituus tuntui arveluttavalta, kun emme voineet luottaa siihen, että saisimme suotuisia tuulia matkallamme tai tapaisimme maata välillä. Williamin neuvosta päätimme poiketa etäiseltä eteläiseltä leveysasteeltamme sitte kun olisimme laskujemme mukaan sivuuttaneet Javan ja Sumatran, ja lähteä pohjoiseen, Ceylonin ja Koromandelin salmea kohti, ottaaksemme sieltä vettä ja uusia ruokavaroja. Länteen päin purjehdimme sen vuoksi enää kymmenen päivää; sää pysyi kaiken aikaa suotuisana.
Mutta laskumme pettivät melkoisesti. Sillä kuljettuamme sitte viidentoista tai kuudentoista leveysasteen verran pohjoiseen huomasimme keulahangan puolella maata, jota tarkastelemaan lähetimme kaikki laivaveneet. Seutu oli hedelmällistä; hyvää vettä oli helppo saada, mutta karjaa ei näkynyt eikä asukkaita. Meidän ei tehnytkään mieli etsiskellä kaukaa, välttääksemme sellaista seikkailua kuin olimme viimeksi kokeneet; tyydyimme korjaamaan haltuumme niitä kasviksia joiden käytön tunsimme.
Heikolla tuulella lähdettyämme jälleen liikkeelle näimme taaskin kahden viikon kuluttua maata ja pian huomasimme hämmästykseksemme olevamme Javan etelärannikolla. Meillä oli nyt ruokavarat hyvin vähissä, joten ryhdyimme etsimään laivallemme mukavinta satamapaikkaa, jättäen kohtalon ratkaistavaksi, kohtaisimmeko ystäviä vai vihollisia. Kuitenkin päätimme, ettemme viipyisi ainakaan kunnes ennätettäisiin saaren yli lähettää Bataviassa oleville laivoille sana kiertää tälle rannikolle meitä ahdistamaan.
Laskimme ankkurimme seitsemän syltä syvään pohjukkaan, ja hankimme kelpo tavalla ruokavaroja, kuten sikoja ja lehmiä, joita myös teurastimme tynnyreihin suolattavaksi niin hyvin kuin kävi päinsä kahdeksan leveysasteen päässä päiväntasaajasta. Asukasten kanssa tulimme hyvin toimeen, ja vesisäiliöt täytettyämme läksimme iloisin mielin kohti Ceylonin rannikkoa, missä aikomuksenamme oli jälleenkin hiukan poiketa maihin, jotta yhä edelleen pysyisimme hyvin varattuina.
Hankalat tuulet pidättivät meitä tällä taipaleella yli kuukauden. Muutamassa päivässä suoriuduimme tehtävästämme Ceylonin eteläisessä kärjessä, menestyksellä karttaen hollantilaisia, jotka ovat senkin maan herroina. Heillä on hallussaan sen kauppaliike, kaneelin vienti, ja he ovat rannikolle rakentaneet useita linnoituksia.
Mutta me saimme saareen toistamiseenkin tutustua, ja se oli vähällä maksaa meidän kaikkien omaisuuden ja hengen. Kolme päivää taaskin vesillä oltuamme kohtasimme ankaran myrskyn, joka riepoitteli meitä kaikilta etelän kulmilta kaakosta lounaaseen asti, puuskuen minuutin verran kerrallaan kultakin ilmansuunnalta. Emme voineet sellaisissa oloissa hoidella laivaa kunnollisesti, niin että minun laivassani kolme märssypurjetta repesi ja viimein isonmaston märssytanko ritkahti poikki. Parina kertana paiskauduimme päin rantaa, ja kerran olisimme musertuneet kalliosärkälle parin kilometrin päässä rannasta, ellei tuuli olisi juuri viimeisessä hetkessä kääntynyt.
Sittemmin painoi myrsky meidät isoon kallioiden ja maan väliseen aukkoon, johon olisimme koettaneet laskea ankkurimme, mutta pohja oli pelkkää kivikkoa, niin että sellainen yritys olisi vain riistänyt meiltä ankkurit. Me ajauduimme aukon läpi ja jouduimme kamalan vaaralliselle rannikolle, jolta turhaan tähyilimme turvallista poukamaa. Viimein näimme ison niemekkeen pistäytyvän etelään päin niin pitkälle mereen, että sitä olisi tällä tuulella mahdoton kiertää. Ohjasimme sen vuoksi niin hyvään tuulensuojaan sen kainalossa kuin mahdollista ja laskimme ankkurimme noin kahdentoista sylen syvyydelle.