Mutta tuuli pyörähti jälleen yön kuluessa toisaanne ja puhalsi niin tavattoman navakasti, että ankkurimme eivät pidättäneet ja laivamme ajautui edelleen, kunnes peräsin koski pohjaan; onneksi alkoi silloin toinen ankkuri pitää, niin että sen turvissa pysyimme jo paikoillamme läpi tuon kamalan yön. Aamupuolella alkoi myrsky heikentyä; sittekin huomasimme päivän valjetessa laskuveden aikana olevamme lujasti kiinni kovalla hiekkasärkällä, kiitellen onneamme niinkin, sillä vähällä olimme olleet nousuveden aikana solua ankarassa aallokossa sen yli rantakivikkoon, joka olisi meidät murskannut.

Maan asukkaita tuli suurin joukoin ällistelemään meitä, ja heidän kauttaan näkyy viesti tapauksesta kulkeneen sisämaahan, sillä seuraavana päivänä ilmestyi paikalle kuningas tai joku ylhäinen päällikkö, mukanaan suuri pitkillä heittokeihäillä aseestettu armeija, joka järjestyi riveiksi vesirajaan. He seisovat siinä lähes tunnin ajan liikkumattomina; sitte kahlasi parikymmentä miestä vyötäisiänsä myöten laakaan rantaveteen, aallokon jo suuresti tyynnyttyä, ja etumaisena oli valkeata lippua kantava mies. Tämä piti meille pitkän puheen, kuten hänen eleistänsä huomasimme, vaikkakin ääni kantoi meille vain joskus. Lopuksi hän huikkasi kolmasti, nosti ja laski lippuansa kolmasti ja viittiloitsi sitte kolmasti meitä tulemaan luokseen.

Olin aikeissa miehittää veneen ja lähteä rantaan, mutta sitä ei William mitenkään sallinut. Hän oli saanut tietoonsa useita esimerkkejä tämän rannikon asukasten petollisuudesta ja sydämettömyydestä, ja vakuutti mieluummin myyvänsä henkensä kalliisti, jos laivamme asema osottautuisi toivottomaksi, kuin näkevänsä osan miehiämme heti alussa ilmaiseksi uhraavan henkensä. Minä en voinut oikein yhtyä hänen toivottomaan käsitykseensä asukasten verenhimoisista aikeista, mutta kun William tarjoutui yrittämään ottaa niistä vaarattomalla tavalla selvää, niin luovutin koko neuvottelujen järjestämisen ja johtamisen kernaasti hänelle.

Niinpä ripustimme ensiksikin valkean lipun näkyviin. Isoonveneeseen asetettiin neljäkolmatta hyvin aseestettua päättäväistä miestä, pinassiin samaten kaksitoista. Laivan maanpuoleisen laidan kaikki kanuunat ladattiin musketinluodeilla, vanhoilla nauloilla, rautaromulla ja muulla sellaisella; ja oli sovittu, että me olisimme valmiit ampumaan heti kun pinassissa kohotettaisiin punainen lippu. Niin lähtivät veneelliset maalle päin, päättäen olla astumatta jalkaansa rantaan.

Puhelumatkan päähän päästyänsä miehet havaitsivat, että maallaolijat eivät ymmärtäneet heidän puhettansa. Nämä kuitenkin saivat pian käsiinsä jonkun vanhan hollantilaisen, joka ryhtyi toimimaan tulkkina. Hänen puheittensa sisältönä oli, että vahvasti varustettujen laivojen ilmestyminen rannikolle oli herättänyt pelkoa väestössä. Tämän johdosta oli kuningas lähettänyt erään kenraalinsa suojelemaan maata ryntäykseltä, mutta samalla, jos aikeemme olivat rauhalliset, antamaan meille kaikkea mahdollista apua pulassamme, kutsumaan meidät vapaasti tulemaan maihin ja osottamaan meille aulista vieraanvaraisuutta.

"Olet hollantilainen ja kristitty", vastasi William; "mutta oletko vapaa mies vai palvelija?"

"Olen täkäläisen kuninkaan palvelija, ja hänen armeijassaan."

"Mutta oletko vapaaehtoinen vai vanki?"

"Vanki olin ensimältä, mutta nyt olen vapaana ja siis vapaaehtoinen."

"Toisin sanoen, oltuasi ensin vanki, on sinulla nyt vapaus palvella heitä; mutta oletko siten vapaa, että saat poistua sikäli kuin mielesi tekee, omien maanmiestesi luo?"