Täytyi koettaa korjailla ja paikkailla vaatteita minkä suinkin osasin, vaikka niissä ei valitettavasti silmänruokaa koskaan ollut. Olin huono kirvesmies, mutta vielä huonompi räätäli. Sain kuitenkin ommelluksi muutamia liivejä, mutta housuja oli vaikeampi tehdä.
Olen jo ennen maininnut panneeni talteen jokaisen ampumani eläimen nahan. Muutamat olivat auringonpaisteessa kuivaneet liian koviksi ja kankeiksi, mutta oli sellaisiakin, joita voi käyttää. Ensi työkseni laitoin itselleni karvalakin, jossa oli karvat ulospäin. Tämä onnistui niin hyvin, että myöhemmin tein itselleni puvun eläimenvuodista, nimittäin takin ja lyhyet, avonaiset polvihousut, kaikissa karvat ulospäin. Tällaisessa puvussa voin sateillakin liikkua kastumatta.
Pitkän ajan vei minulta sitten päivänvarjon kyhääminen. Olin nähnyt sellaisia Brasiliassa, jossa ne ovat varsin tarpeellisia sikäläisessä kovassa helteessä. Vielä tarpeellisempi se oli minulle täällä, sillä sijaitsihan saareni vielä lähempänä päiväntasaajaa. Välttämätön suoja se olisi minulle sekä päivän polttavilta säteiltä että rankkasateilta. Kauan kesti ennen kuin syntyi mitään sentapaistakaan. Pari kolme tekelettä meni aivan pilalle, ennen kuin viimein sain kokoon päivänvarjon tapaisen. Mutta oli työ ja tekeminen saada se kokoonpantavaksi, sillä työlästähän olisi ollut kuljettaa sitä avoimena. Sekin onnistui viimein, ja sitten päällystin päivänvarjon nahalla, karvat siinäkin ulospäin.
Kymmenes luku
Pieni vene. — Vaarallinen matka ulapalle. — "Robin Crusoe, missä olet?" — Piippu. — Vuohikarja. — Voita ja juustoa. Majesteetti aterioitsee.
Näin elelin saarellani hiljaista, yksinäistä elämääni, tyytyväisenä ja Herraan turvaten. Usein kyllä tuntui tyhjältä, kun ei ollut kenen kanssa sanaa vaihtaa, mutta silloin aina kysäisin itseltäni: eivätköhän keskustelut oman itseni ja Jumalan kanssa korvaa minulle kaikkea ihmisseuran suomaa iloa?
Seuraavat viisi vuotta kuluivat ilman sen suurempia tapauksia: sama asuinpaikka, samat työt ja toimet. Sitäpaitsi minulla oli huomattava työ, johon käytin kaikki väliajat: rakentelin jälleen venettä. Vahingosta viisastuneena ryhdyin tällä kertaa tekemään varsin pientä ruuhta, jonka vihdoin, tosin suurella vaivalla, sain valmiiksi. Kaivoin kuusi jalkaa leveän ja neljä jalkaa syvän ojan, jota myöten työnsin sen vesille.
Kaksi vuotta oli kulunut tähänkin työhön, mutta suuri oli iloni, kun vene vihdoin kellui joen pinnalla, ja melomalla ja sauvomalla pääsin liikkumaan jokea ylös ja alas.
Ei ollut ajattelemistakaan lähteä näin mitättömällä aluksella tuohon kaukaiseen maahan, neljänkymmenen peninkulman pituiselle vaaralliselle taipaleelle. Mutta koska minulla nyt kerran oli vene, niin päätin käydä katselemassa saareni rantoja laajemmaltikin.
Pystytin purteeni ensinnäkin maston ja laitoin siihen sopivan purjeen — kangastahan minulla oli sitä varten yllin kyllin varastossa. Koeteltuani sitten venettä ja huomattuani sen purjehtivan sangen hyvin tein sekä perään että kokkaan arkkuja säilytyspaikoiksi eväille ja ampumavaroille. Veneen laitaan sijoitin laatikon pyssyäni varten. Päivänvarjon panin perään suojaksi auringonsäteiltä.