Sain veneeni suunnatuksi viimeksimainittuun, ja suuri oli riemuni, kun tuulen yhä yltyessä purteni alkoi kulkea aika vauhtia suoraa päätä saarta kohti, vaikka aivan päinvastaiselle puolen sitä paikkaa, mistä olin lähtenyt.
Kello neljän maissa pääsin vihdoin merivirran ulkopuolelle ja laskin pian sen jälkeen maihin.
Rannalle noustuani kiitin ensi työkseni Herraa pelastuksestani ja samalla päätin, etten enää milloinkaan yrittäisi päästä veneelläni saaresta pois. Syötyäni eväitäni vedin veneeni turvalliseen paikkaan puitten suojaan ja kävin levolle, koska olin nääntynyt matkan vaivoista.
Aamulla en lainkaan tiennyt miten saisin veneeni takaisin kotirantaan. Samaa tietä en ruvennut yrittämäänkään, niin paljon olin eilen oppinut. Lähdin kävelemään rantaa pitkin länteen päin ja kuljettuani kolmen peninkulman verran saavuin virran suulle, joka vähitellen kapenee maahan päin pieneksi joeksi. Sen äyräässä oli pieni poukama, ikään kuin varta vasten telakaksi tehtyjä sinne veinkin veneeni turvaan.
Sieltä nousin kukkulalle katselemaan, millä tienoin saarta oikein olin, ja pian huomasin olevani lähellä seutuja, joissa ennenkin olin liikkunut vaeltaessani tutkimusmatkoilla. Hain veneestä pyssyn ja päivänvarjon ja lähdin kulkemaan kotiin päin. Mieluinen tämä jalkamatka olikin eilisen tuskallisen seikkailun jälkeen, ja illan suussa saavuin huvilalleni, jossa kaikki oli hyvässä kunnossa.
Menin aitauksen sisään, laskeuduin levolle ja vaivuin pian sikeään uneen. Mutta voiko kukaan kuvitella hämmästystäni, kun äkkiä olin kuulevinani nimeäni mainittavan useita kertoja: "Robin, Robin, Robin Crusoe? Robin Crusoe raukka! Missä olet, Robin Crusoe! Missä olet? Missä olet ollut?"
Luulin ensin näkeväni unta, mutta kun huudot yhä jatkuivat, kavahdin säikähtäen pystyyn. Tuskin olin saanut silmäni auki, kun huomasin Poll poikani, papukaijan, istua kököttävän aidan harjalla. Nyt tiesin, että se oli minua puhutellut, sillä juuri tuollaisella ruikuttavalla tavalla minäkin olin puhutellut sitä ja opettanut sitä puhumaan. Se oli tottunut istumaan sormellani, painamaan päänsä minun kasvojani vasten ja huutelemaan: "Robin Crusoe raukka? Missä olet? Missä olet ollut? Miten sinä tänne tulit?" ja sen sellaista.
Hetken aikaa olin yhä vielä hiukan hämmästynyt siitä, että Poll oli osannut tulla juuri täältä minua hakemaan. Toinnuttuani kutsuin ystäväni luokseni. Se lensi peukalolleni ja aloitti taas: "Robin Crusoe parka? Miten tänne tulit? Missä olet ollut?"
Lähdin sitten kotiin kantaen Pollia kädelläni.
Olisi ollut hauskaa saada veneeni takaisin omalle rannalle, mutta itäpuolitse en enää uskaltanut yrittää tuoda sitä enkä taas tiennyt, millaista olisi ollut saaren toisella puolella: kenties sielläkin kulki kiivaita merivirtoja. Jätin sen äsken löytämääni poukamaan, vaikka tuntuikin haikealta luopua niin monen kuukauden työn ja vaivan tuloksista.