sultaanin. Toinen, Dido, rakkaudesta itsensä tappoi, petti miehen kuolleen. Tuo kolmas on Kleopatra aistillinen.
Helenan näet, min vuoksi turman aikaa niin kauan kesti, suuren näet Akilleun, mi lemmen ottelussa kuoloon kulki.
Tristanin, Pariin…» Enemmän kuin tuhat nimitti, näytti varjoja hän mulle, elosta eronneita lemmen tähden.
Kun kuullut suulta olin Opettajan ylhäiset naiset, miehet muinaisuuden, ma säälist' olin miltei suunniltani,
ja aloin: »Runoilija, noiden kanssa puhuisin kahden,[22] jotka yhdess' uivat niin keveästi kera tuulen tänne.»
Hän mulle: »Kunhan ensin lähenevät, saat nähdä heidät. Pyydä heitä lemmen nimessä, joka heitä kantaa vielä:
he tottelevat.» Tuul' kun tuonut liki oli heidät, huusin: »Kovan onnen sielut, tuskanne kertokaa, jos teill' on lupa!»
Kuin kyyhkyt, kutsumina kaihon, lentää avoimin, varmoin siivin ilman halki pesäänsä suloiseen: niin tahto oma
parvesta Didon meitä kohden kantoi nää kaksi kautta ilman myrskypäisen; niin vahva oli heissä lemmen muisto.
»Olento armas, siunattu, mi etsit ah, alta ilman punatumman meidät, maailman jotka verin kostutimme!