kuin äänetöntä, joka haastaa tahtoo, Beatrice johti mua ja virkkoi: »Katso, kuin suur' on pyhäin valkoviitta-seura!
Kas, kuink' on laaja kaupunkimme kehä ja kuinka on jo istuimet niin täynnä, vain harvat että enää sieltä puuttuu![404]
Tuoll' istuimella, mihin katsees kiintyy vuoks kruunun, joka kimmeltää sen päällä, jo ennen kuin sa häitä näitä maistat,[405]
on ylväs Henrik istuva, mi maiden tulevi keisariks ja pelastavi Italian, se ennen kuin on valmis.
Sokea ahneus, teitä hulluttava, on tehnyt teidät kaltaisiksi lapsen, mi torjuin imettäjää kuolee nälkään.
Tuleva sitten Luojan tuomar-tuoliin on Päämies,[406] jok' ei salaa eikä julki käy hänen kanssaan tietä samaa. Mutta
vain vähän aikaa häntä sietää Herra pyhässä virassaan, hän sinne syöstään, miss' ansainnut on sijan Simon Magnus,
alemma painamaan Anagnin miestä.»
Yhdesneljättä laulu
Muodossa ruusun valkean siis mulle tuo näkyi pyhä sotalauma,[407] jonka verellään Kristus omaksensa vihki.