Sonetti V
Toiss' aamuna ma tietä ratsastin pois kaupungista, mieli painuksissa, kun vaeltajan köyhän vaattehissa vastaani astuvan näin Amorin.
Häll' oli muoto halpa, huomasin, kuin oisi herruutensa hervoksissa. Hän huokaili, hän oli aattehissa ja muita karttoi katsein painuvin.
Mun huomasi, mua kutsui nimeltäni ja virkkoi: "Saavun kaukaa, kaupungista, miss' oli, niinkuin tahdoin, sydämesi.
Nyt toiselle voit viedä tuntehesi".
Sain silloin osan suuren Amorista,
hän häipyi, tiesi kuinka, silmistäni.
Tässä sonetissa on kolme osaa: ensimäisessä sanon, kuinka tapasin Rakkauden ja miltä hän minusta näytti; toisessa kerron, mitä hän minulle sanoi, en tosin täydellisesti, koska pelkäsin salaisuuteni silloin tulevan ilmi; kolmannessa sanon, kuinka hän katosi silmistäni. Toinen alkaa tästä: Mun huomasi, kolmas tästä: Sain silloin.
X
Palattuani ryhdyin etsimään tuota donnaa, jonka herrani oli minulle maininnut huokausten tiellä, ja jotta kertomukseni olisi lyhyempi, sanon vain, että vähän ajan kuluttua käytin häntä suojanani siinä määrin, että liian monet jo puhuivat asiasta yli säädyllisyyden rajojen, mikä useat kerrat painoi mieltäni kipeästi, ja tästä syystä, nimittäin näiden liioittelevien puheiden vuoksi, jotka näyttivät huonontavan mainettani, tuo armain, joka oli kaiken huonouden hävittäjä ja hyveiden kuningatar, kerran ohitse kulkiessaan epäsi minulta suloisimman tervehdyksensä, jossa oli koko autuuteni. Ja nyt poikkean hiukan aiheestani ja tahdon selittää, mikä voimallinen vaikutus hänen tervehdyksellään oli minuun.
XI
Sanon siis, että kun hän tuli näkyviin joltakin taholta, niin toivoessani tuota ihmeellistä tervehdystä ei minulle jäänyt yhtäkään vihamiestä, vaan mieleni valtasi rakkauden liekki, joka sai minut antamaan anteeksi kaikille, jotka olivat minua loukanneet: ja jos joku silloin olisi kysynyt minulta jotakin, olisin vastannut vain "Rakkaus", kasvoillani nöyryyden verho. Ja kun hän jo oli melkein tervehtimäisillään, teki rakkauden henki tehottomiksi kaikki muut aistimien henget, työnsi esille näkemisen hentoiset henget ja sanoi niille: "Käykää kunnioittamaan valtiatartanne"; ja jäi itse niiden paikalle. Ja joka olisi tahtonut oppia tuntemaan Rakkauden, olisi voinut sen tehdä katselemalla silmieni väräjämistä. Ja kun tuo armain vapahduksen donna tervehti, ei Rakkaus ollut vain se väline, joka saattoi varjota minulta ylivoimaisen autuuteni, vaan tuossa ihanuuden ylenpalttisuudessa Rakkaus tuli sellaiseksi, että ruumiini, joka silloin oli kokonaan sen vallassa, usein liikkui kuin raskas, hengetön kappale. Joten siis ilmeisesti näkyy, että hänen tervehdyksessään asui minun autuuteni, joka useita kertoja nousi ja tulvehti yli voimani.