XII

Palaan nyt aiheeseeni ja sanon, että kun autuuteni minulta kiellettiin, valtasi minut sellainen tuska, että erkanin ihmisten joukosta ja lähdin yksinäiseen paikkaan, missä kostutin maata katkerin kyynelin; ja kun itkuni oli vähän tyyntynyt, asetuin huoneeseeni, jossa saatoin vaikeroida kenenkään kuulematta. Ja siellä, huutaen armoa Laupeuden donnalta ja sanoen: "Rakkaus, auta uskollistasi", nukahdin kyyneliini kuin kuritusta saanut poikanen. Melkein keskellä untani tapahtui, että olin näkevinäni huoneessa lähelläni istuvan nuorukaisen, joka oli puettuna hohtavan valkeaan pukuun ja joka katseli hyvin miettiväisen näköisenä minua siinä missä makasin; ja kun hän oli katsellut vähän aikaa, oli kuin hän olisi huoaten kutsunut minua ja sanonut nämä sanat: Fili mi, tempus est ut praetermictantur simulacra nostra.[18] Silloin huomasin tuntevani hänet, koska hän kutsui minua niinkuin jo ennen useat kerrat oli unissani kutsunut; ja kun katsoin häneen, näytti hän mielestäni itkevän haikeasti ja tuntui odottavan minulta joitakin sanoja, joten minä rohkaisin mieleni ja aloin näin puhua hänen kanssaan: "Jalouden herra, miksi itket?" Ja hän lausui minulle nämä sanat: Ego tamquam centrum circuli, cui simili modo se habent circumferentiae partes; tu autem non sic.[19] Silloin ajattelin hänen sanojaan ja minusta tuntui, että hän oli puhunut hyvin hämärästi, niin että yritin puhua ja sanoin hänelle nämä sanat: "Mitä se on, herra, että puhut minulle niin hämärin sanoin?" Ja hän sanoi minulle kansan kielellä: "Älä kysy enempää kuin sinulle on tarpeellista". Ja silloin rupesin puhumaan hänen kanssaan tervehdyksestä, joka minulta oli evätty, ja kysyin syytä; minkä jälkeen hän vastasi minulle tähän tapaan: "Tuo meidän Beatricemme kuuli eräiltä henkilöiltä, jotka puhuivat sinusta, että donna, jonka mainitsin sinulle huokausten tiellä, sai kokea sinun tähtesi jotakin ikävää; ja sentähden tuo armain, joka on kaiken ikävän vastakohta, ei suvainnut tervehtiä sinun persoonaasi, peljäten sitä vikapääksi ikävyyksiin, ja vaikka hän todella jo saattaa tietää jotakin salaisuudestasi pitkän tottumuksen vuoksi, tahdon että lausut runon muodossa muutamia sanoja, joilla ilmaiset sen voiman, joka minulla on sinuun hänen kauttansa, ja kuinka sinä olit hänen jo varhain lapsuudessasi. Ja kutsu todistajaksi hänet, joka tietää asian, ja kerro kuinka pyydät häntä lausumaan ne sanat Beatricelle, ja minä, joka olen tuo todistaja, puhun siitä mielelläni hänelle; ja tämän kuullessaan hän saa tietää tahtosi, ja sen kuullessaan ymmärtää eksytettyjen ihmisten puheet. Ja tee näistä sanoista ikäänkuin välittäjä, niin että et puhu suoraan hänelle, mikä ei ole soveliasta, äläkä lähetä niitä ilman minua mihinkään, missä hän voisi ne kuulla, vaan kaunista ne suloisin soinnuin, joissa minä esiinnyn joka kerta kun on tarvis". Ja lausuttuaan nämä sanat hän katosi, ja uneni särkyi. Mutta muistellessani minä huomasin, että tämä näky oli ilmaantunut minulle päivän yhdeksännellä hetkellä; ja ennenkuin lähdin siitä huoneesta, päätin sepittää ballatan,[20] jossa noudattaisin herrani määräyksiä, ja niin laadin tämän ballatan, joka alkaa: Ballata, käy nyt.

Ballata I.

Ballata, käy nyt luokse valtiaan, luo donnan lähde hänen seurassansa, niin että Amor armahani kanssa sun pyynnöstäsi pääsee haastamaan.

Sa lähdet, lauluni, niin luontevasti, kai huoletonna siksi sun yksinäskin tielle päästää voisi. Vaan matkata jos mielit varmemmasti, käy Amor kumppaniksi, ei ilman ehkä lähtös viisas oisi, siks että donna, jonka kuullen laulat, on suuttunut, sen varmaan uskon, mulle. Ja jollei Amor myötäs oisi, sulle, ma pelkään, koituis häpeätä vaan.

Ja laula sitten sulosäveleitä, kun donnaa lähenette ja pyyntös uskot Lempeyden huomaan: "Madonna, käskijäni pyytää teitä, jos suinkin suvainnette, hänelle armostanne anteeks suomaan. On Amor tässä, joka mielin määrin vie värin hältä sulojenne vuoksi. Vaikk' Amor hänet neuvoi toisen luoksi, ei sydämensä muutu milloinkaan".

"Madonna", lausu, "sydän ollut hällä on uskossansa luja. Vain teitä palvellut hän on jo varhain, ja mieli muuttunut ei kestävällä". Jos empii lausuttuja, kyll' Amor vastaa, hällä tieto parhain. Ja viimein vielä lausu harras pyyntö: jos anteeks suominen on työläs hälle, hän kuolon määrätköhön lempijälle, ja nöyrin mielin kuljen kuolemaan.

Ja lausu hälle, ken on säälin avain (hänt' älä ennen jätä, hän, Amor, hyvin puhuu puolestani): "Ah, vuoksi laulelmaini lumoavain sa seuraa donnaa tätä ja kuvaa tarkoin mieli laulajani". Ja jos hän pyyntös tähden anteeks antaa, suo katseen lempeän se näyttää mulle. Nyt lähde, lauluni, jo suon sen sulle, ja retkes johtakohon kunniaan.

Tämä ballata jakautuu kolmeen osaan: ensimäisessä ilmoitan sille, minne sen on lähdettävä, ja rohkaisen sitä, jotta se lähtisi varmempana, ja sanon kenen seuraan sen on liityttävä, jos se tahtoo turvassa kulkea ja ilman mitään vaaraa; toisessa sanon mitä sen tulee antaa tiedoksi; kolmannessa annan sille luvan lähteä milloin mielii ja uskon onnen käsiin sen retken. Toinen osa alkaa tästä: Ja laula sitten, kolmas tästä: Nyt lähde, lauluni.

Tässä saattaisi joku vastustaa minua ja sanoa, ettei voi tietää keneen kohdistuu puheeni toisessa persoonassa, koska ballata ei muuta ole kuin ne sanat, jotka lausun; ja siksi sanon, että aion sellaisen epäilyksen hälventää ja selvittää eräässä vieläkin hämärämmässä paikassa tätä kirjaa; ja silloin ymmärtäköön tämänkin kohdan se, joka tässä on epätietoinen tai joka tahtoisi vastustaa minua mainitulla tavalla.