XIII

Tämän edelläkuvatun näyn jälkeen, kun jo olin sepittänyt ne säkeet, jotka Amor oli käskenyt minun sepittää, alkoivat monet ja erilaiset ajatukset ahdistaa ja kiusata minua, kukin melkein kumoamattomasti; ja näistä ajatuksista varsinkin neljä tuntui häiritsevän elämäni rauhaa. Yksi niistä oli tämä: Hyvä on Rakkauden herruus, koska se pitää uskollisensa mielen poissa kaikesta halvasta. Toinen oli tämä: Hyvä ei ole Rakkauden herruus, sillä mitä uskollisempi hänen palvelijansa on, sitä raskaampia ja tuskallisempia kohtaloita hänen on kestettävä. Kolmas oli tämä: Rakkauden nimi on niin suloinen kuulla, että mahdottomalta minusta tuntuu, että sen oma vaikutus useimmissa asioissa olisi muuta kuin suloinen, koska nimet vastaavat nimitettyjä asioita, niinkuin kirjoitettu on: Nomina sunt consequentia rerum.[21] Neljäs oli tämä: Donna, jonka tähden Rakkaus niin pitää sinua pauloissaan, ei ole niinkuin muut donnat, jotta keveästi luopuisi ajatuksestaan, ja kaikki ne ahdistivat minua, niin että olin kuin se, joka ei tiedä mitä tietä lähtisi vaeltamaan, ja joka tahtoisi kulkea eikä tiedä minne kulkisi; ja jos ajattelin haluavani etsiä niille yhteisen tien, nimittäin sellaisen, jolla ne kaikki tekisivät sovinnon, oli se tie minulle hyvin vastenmielinen, nimittäin Säälin huutaminen avukseni ja sen käsiin antautuminen. Ja kun vielä viivyin tässä tilassa, sain halun kirjoittaa siitä loppusointuisia säkeitä, ja sepitin silloin tämän sonetin, joka alkaa: On Amorista.

Sonetti VI

On Amorista kaikki aatokseni, vaan riitaiset ne ovat keskenään: yks käskee lemmen valtaa kärsimään, taas toinen mulle näyttää hulluuteni.

Tuo armaat toiveet yksi mieleheni, yks silmät usein kastaa yltänään; kaikk' armon pyyntöön käyvät mielellään väristen arkuudesta sydämeni.

En tiedä siis, ma mistä alottaisin, ma laulaa tahtoisin, vaan puuttuu sana; niin lemmen harha vanginnut on mielen.

Jos tahdon löytää sopusoinnun kielen, saan käyttää vihollistain auttajana, madonnaa Säälin, jolta lohdun saisin.

Tämän sonetin voi jakaa neljään osaan: ensimäisessä sanon ja esitän, että kaikki ajatukseni ovat Rakkaudesta, toisessa sanon, että ne ovat erilaisia ja kerron niiden erilaisuuden; kolmannessa sanon, missä kohden kaikki näyttävät soveltuvan yhteen; neljännessä sanon, että tahtoessani runoilla Rakkaudesta en tiedä miltä taholta ottaisin aiheen, ja että jos tahdon ottaa aihetta kaikista neljästä, minun täytyy kutsua avuksi vihollistani, madonna Sääliä; ja sanon "madonna", ikäänkuin puhuisin halveksien. Toinen osa alkaa tästä: Vaan riitaiset; kolmas tästä: Kaikk' armon pyyntöön; neljäs tästä: En tiedä siis.

XIV

Näiden eri ajatusten taistelun jälkeen tapahtui, että tämä armain tuli paikkaan, jonne oli kokoontunut monta viehättävää donnaa, ja siihen paikkaan vei minut eräs ystäväni, uskoen tuottavansa minulle suurta iloa, kun saattoi minut sinne, missä niin monta donnaa esiintyi kauneudessaan. Ja kun en oikein tiennyt mihin minut vietiin, ja koska luotin henkilöön, joka olikin tuonut ystävänsä perikadon partaalle, sanoin hänelle: "Minkätähden olemme tulleet näiden donnain luo?" Silloin hän sanoi: "Pitääksemme huolta siitä, että heitä arvokkaasti palvellaan." Ja tosi on, että he olivat kokoontuneet sinne seuraksi eräälle jalolle donnalle, joka sinä päivänä oli viettänyt häitä, ja mainitun kaupungin tavan mukaan heidän nyt piti olla hänen seuranaan, kun hän ensi kerran istui pöytään vastavihityn miehensä talossa. Niinpä minä, uskoen tekeväni mieliksi ystävälleni, päätin jäädä palvelemaan näitä donnia hänen seurassaan. Ja juuri kun olin tehnyt päätökseni, olin tuntevinani ihmeellisen vavistuksen alkavan rinnassani vasemmalla puolella ja leviävän äkkiä kaikkiin ruumiini jäseniin. Silloin, sen sanon, nojauduin toisten huomaamatta maalaukseen, joka ympäröi huonetta, ja peläten jonkun nähneen, että vapisin, nostin silmäni, katsahdin naisiin ja näin heidän keskellään tuon armaimman Beatricen. Silloin aistimieni henget niin tuhoutuivat sen voiman kautta, jonka Rakkaus anasti havaitessaan olevansa niin lähellä tuota armainta donnaa, ettei niistä jäänyt elämään kuin näkemisen henget, ja nekin joutuivat välineittensä ulkopuolelle, koska Rakkaus tahtoi olla niiden jalossa paikassa katsellakseen ihmeellistä donnaa. Ja vaikka olinkin toinen kuin ennen, tuli minun kovin sääli noita pieniä henkiä, jotka vaikeroivat äänekkäästi ja sanoivat: "Jollei tuo noin singahduttaisi meitä paikaltamme, voisimme olla näkemässä tämän donnan ihmettä, niinkuin ovat toiset vertaisemme". Sanon, että monet näistä neidoista, huomatessaan haahmoni muuttumisen, alkoivat ihmetellä, ja puhellessaan tekivät minusta pilaa tuon armaimman kanssa, niin että tuo pettynyt, hyväuskoinen ystäväni otti minua kädestä, veti pois noiden donnain näkyvistä ja kysyi, mikä minun oli. Silloin minä vähän tyynnyin, kuolleet henkeni heräsivät eloon ja karkoitetut palasivat paikoilleen, ja minä sanoin ystävälleni nämä sanat: "Minä olen laskenut jalkani siihen kohtaan elämää, jonka toiselle puolelle ei saa enää mennä, jos mielii palata". Ja minä erosin hänestä ja palasin kyynelten huoneeseen, jossa sanoin itsekseni itkien ja häpeissäni: "Jos tuo donna tietäisi tilani, en usko että hän noin pilkkaisi minua, vaan uskon että hänet valtaisi suuri sääli". Ja siinä itkun vallassa päätin sepittää runon, jossa puhuisin hänelle ja selittäisin muotoni muuttumisen syyn, sanoen hyvin tietäväni, että se ei ole tunnettu, ja että jos se olisi tunnettu, herättäisi se toisessa sääliä, ja päätin sepittää nämä säkeet toivoen niiden sattumalta joutuvan hänen kuuluvilleen. Ja silloin laadin tämän sonetin, joka alkaa: Mua toisten donnain kanssa.