"Jos niin on laita, niin tee miten tahdot. Mutta miksi et voi taipua?"
"Onhan minulla isäni. Olen vannoutunut hänen omakseen ja hän Geneven omaksi."
"Geneven harhaoppiset voivat tulla hirteen kuten he vallan hyvin ansaitsevatkin! Minä lupaan sinulle sellaista, jota ei kenkään heistä voi taata sinulle. Eikä sitä voi miksikään elämäksi kutsua, jota vietät heidän keskuudessaan."
Norbert oli uskollinen sydämmessään. Hän ei olisi tahtonut kokonaisten maailmoidenkaan tähden sanoa Geneven viholliselle, mitä hän oli usein sanonut itselleen. Hän vastasi ylpeästi:
"Olen syönyt heidän leipäänsä ja suolaansa ja he ovat kohdelleet hyvin minua ja omaisiani."
"Ovatko he sitte sen arvoisia, että hylkäät iloisen elämän ja sen jälkeen pelastuksen oikeauskoisen kirkon helmassa?"
"En tiedä minkä arvoisia he ovat, herra kreivi. Mutta ajattelen, etten ansaitsisi luottoanne ja suosiotanne, jos minä jättäisin heidät nyt. Olisihan se isäni ja isäni uskon hyljäämistä."
Viktor tunsi, että hän oli voitettu. Hänen kätensä herpautuivat alas ja hänen kasvonsa synkkenivät.
"Koko elämässäni", hän sanoi, "en ole saanut vielä ainoatakaan asiaa, mitä olen halunnut."
"Herra kreivi", sanoi Norbert, jonka ääni värisi kuin tukehtumaisillaan, "minä rukoilen teitä että annatte minun mennä. Minulle käy liian raskaaksi, kun katselen teitä silmiin ja kuulen äänenne. Sillä minä en tahtoisi mitenkään tehdä sitä, mitä minulta pyydätte, enkä voikaan. Mutta jos vaikka milloin hengellänikin voin palvella teitä —"