"Varmasti", sanoi Norbert. "Mutta minun pitänee kertoa teille, että vaikka te ja herranne tulisitte luoksemme ystävittä ja rahoitta, kuten me, isäni ja minä ja moni muu teki, olisi kumminkin jokainen talo Genevessä avoinna ottamaan teitä vastaan. Jokainen kansalainen olisi valmis antamaan teille ruokaa ja suojaa, niin hyvää kuin hänellä on itselleen ja omille lapsilleen."
"Te olette kummallista väkeä, herrani. Huomaanpa hyvin", hän lisäsi, "kaikkien kulkupuheiden teistä olevan valheellisia. En usko hetkeksikään — minä en! — että palvelette paholaista tai harjoitatte salassa hirveitä paheita, tai — Mutta suokaa minulle anteeksi, hyvä herra, että mainitsen sellaisia asioita." Hän keskeytti varovaisesti puheensa katsottuaan Norbertin nuoriin kasvoihin. Hän kyllä arveli Norbertin pysyvän kärsivällisenä. "Milloin aijotte lähteä?" hän kysyi viimein kyllin levollisesti.
"Herra de Marsac kai halusta lähettäisi meidät oitis matkaan, peljäten Ambrosen ilmaisevan itsensä. Mutta minä tiedän ettei mikään voima maan päällä voi saada herra Ambrosea lähtemään ennenkuin kaikki on ohitse."
"En minäkään sitä tahdo", sanoi Norbert lyhyesti.
"Mutta tuomiohan pannaan ensi lauantaina täytäntöön", lisäsi Grillet surullisesti.
Norbert säpsähti. "Oletteko siitä varma?" hän kuiskasi miltei henkeä vetämättä.
Grillet nyökkäsi päätään. Syntyi taas äänettömyys heidän välilleen.
Palvelija sen keskeytti. "Voimmeko lähteä sunnuntaina?" hän kysyi.
"Ehkä paremmin maanantaina", sanoi Norbert, ollen Genevestä kotosin, missä lepopäivä pyhitettiin paljoa tarkemmasti kuin romaanisissa tai muissa protestanttisissa seurakunnissa.
Mutta Grillet pani vastaan: "Sunnuntai olisi sopivampi päivä. Kun ihmiset pitävät juhlapäivää, voisimme me muka olla lähtevinämme tervehtimään ystäviä maaseudulla. Ja sitäpaitsi tuo jokainen päivä uutta vaaraa, ja herra de Marsac käy kärsimättömäksi."