Siten tuli hän kulkemaan torilla liian usein. Palatessaan tänään raskas korinsa käsivarrellaan hän kompastui ja lankesi. Myyjättärien oli nostettava hänet pystyyn, ja kun hän langetessaan oli taittanut jalkansa, kannettiin hänet kotiin. Hän pyysi kantajiaan viemään hänet oitis sairaalaan, mutta he eivät tahtoneet tehdä sitä ilman hänen isäntänsä lupaa. Tämä hylkäsi ehdotuksen pahastuen ja pyysi kantajia laskemaan vanhan palvelijan tämän omalle vuoteelle. Sitte lähetettiin heti noutamaan ensimäistä haavalääkäriä. Gabriellen tuskallisesti katsellessa tämä asetti vahingoittuneen jäsenen paikoilleen. Kumminkin kului viikkoja, ennenkun hän jälleen olisi kykenevä laskemaan jalkansa maahan. Ja hänen ikäänsä katsoen tuskin koskaan enää sitä voitiin odottaa.
Tämä oli nyt ikävä asianlaita. Berthelier oli kaikissa maallisissa asioissa yksinkertainen kuten lapsi. Claudine oli luostarielämästään alkaen aivan avuton ja sitäpaitsi perin kivulloinen. Gabriellen tarmo oli menehtynyt hänen surujensa painosta. Naapurit, erittäinkin lähinnä olevat Calvinit, olivat ystävällisiä ja avuliaita ja tilapäinen palvelija saatiin heidän uskollisen Jeannettensa tyttärentyttärestä. Mutta tämä oli Gabriellea nuorempi, kylläkin hyvin hyväntahtoinen vaan heikko älyltään. Erittäinkin hän oli alati valmis unhottamaan asioita. Ken vaan on ollut perheessä, jonka ainoa käytännössä toimiva jäsen on temmattu pois, hän varmaan ymmärtää Berthelierien säälittävän tilan. Heidän vaikeuksiaan vielä lisäsi se seikka, että Margareta, joka itse ollen kykenemätön työhön, sen sijaan antoi työtä jokaiselle. Hän tarvitsi huolellista hoitoa, ja iloista on mainita, että hän saikin sitä.
Hän ei ollut mikään kiltti potilas. Tuskiaan hän kärsi rohkeasti, mutta avuttomuutensa häntä sapetti ja kiukutti. Hän ei ainoastaan uskonut, etteivät muut kyenneet tekemään hänen toimiaan yhtä hyvin kuin hänkin, joka kenties olikin totta, vaan hän ei myöskään voinut uskoa, että he voivat tehdä sitä lainkaan, mikä taasen ei ollut totta. Hänen kärsimättömyytensä ja katkerat sanansa, joilla hän usein puhutteli Gabriellea ja vielä enemmän onnetonta pikku Bênoîtea, saivat Claudinen sanomaan hänelle eräänä päivänä:
"Jos minä olisin niin varma kuin te näytätte olevan, että hyvä Jumala on valinnut minut ennen maailman perustamista ikuiseen kunniaan, en pitäisi arvolleni sopivana tuolla tapaa kiukustua, joskin aamukeitos sattuu olemaan hiukan palanutta."
"Valittuko?" toisti Margareta. "Joka tapauksessa minä olin valittu pitämään huolta, että herrani ruoka on soveliasta hänelle syötäväksi."
Kentiesi hänen jumaluusoppinsa oli parempi kuin hän itsekään huomasi.
Valinta kunniaan tarkoittaa myös valintaa velvollisuuksiin nähden.
Muuten sillä ei ole mitään merkitystä.
Huolimatta useista virheistä, joita Margareta huomasi ja moitti, menetteli Gabrielle tässä tapauksessa oikein. Hän oppi kaksoiselämän salaisuuden. Hän voi keittää Margaretan ohjeiden mukaan ja isänsä makua myöten; hän voi pestä, laasta ja tomuuttaa tarpeeksi hyvin kätensä ohjeen mukaan, mutta hänen sydämensä oli jossain muualla. Mutta kun tällaisessa tapauksessa jonkun osan on aina heikonnuttava, lakkasi sielun jännitys hänessä niin paljon, että hän jälleen kykeni elämään. Työ ei ollut lääkettä hänen tuskilleen, mutta se oli lievikettä. Se ei vähentänyt kovan iskun merkitystä, mutta se tylsytti hermot kärsimästä siitä.
Eräänä päivänä Claudine ja Gabrielle menivät yhdessä torille. Sillä, kuten Margareta julmalla tyytyväisyydellä mietti itsekseen, nyt tarvittiin kaksi henkilöä huonosti toimittamaan samaa, jota hyvästi tekemään ennen oli tarvittu vaan yksi. Kotia palatessaan he kohtasivat pienen joukon ratsumiehiä, jotka olivat juuri saapuneet kaupunkiin Pont de l'ivren kautta. Niitä oli pari kolme sweitsiläistä, jotka käyttivät todellisilta Bernin porvareilta; heidän keskessään oli muuan nuori herrasmies puettuna Ranskan tavan mukaan, jonka suitsia piteli hänen vierellään ratsastava palvelija, ja joukossa oli myöskin — Norbert. Hän kumarsi ääneti kahdelle ystävälleen näyttäen Claudinen mielestä yhdellä haavaa miehekkäältä, vakavalta ja surulliselta. Gabrielle ei jaksanut laisinkaan ajatella; sumu nousi hänen silmiensä eteen, ja ilman Claudinea hän olisi kaatunut.
Nopeasti ja ääneti he menivät kotiinsa. Kun he saapuivat lähemmä, kuiskasi Claudine:
"Menemmekö seuraavalle ovelle?"