"Minulla on sanomakin tuotavana — kerron sen toiste."
"Ei", sanoi Gabrielle katsahtaen ylös, kyynelettömissä silmissään outo valo, "ovathan kaikki täällä ystäviä."
"Louis sanoi: 'Kerro hänelle että Herra, joka on lohduttanut minua, on lohduttava myöskin häntä. Hänen pitää saada voimakkaampi lohdutus, koska hän on suuremmassa tarpeessa'."
Väristys kulki Gabriellen ruumiin läpi, kun hän kuuli sen, mutta muuten hän ei liikahtanutkaan. Kumminkin oli hänen kasvoissaan jotakin, joka sai de Caulaincourtin sanomaan:
"Lähde kanssani, poikani; olet sanonut kyllin."
Norbert tunsi jääkylmän käden kosketuksen ja kuuli äänen mikä näytti tulevan etäisyyksien takaa:
"Kiitän teitä!" Sitten hän seurasi isäänsä ulos.
Myöskin Claudine lähti pois, lausuen:
"Minun pitää kertoa tästä Margaretalle." Huoneessa oli syvä äänettömyys. "Tule tänne, lapseni", sanoi viimein Berthelier.
Gabrielle tuli ja polvistui hänen tuolinsa viereen. Ami asetti kätensä hänen päänsä päälle ja sanoi lempeästi: