Suurimmalla yksinkertaisuudella ja aivan huomaamattaan, mikä teki hänen vastineensa jyrkäksi vastakohdaksi Norbertin mielialalle, sanoi Gabrielle:
"Rakas Norbert, minä teen mitä vaan voin puolestanne, kuten minun tuleekin."
"Muistatte kai, miten jalomielisesti nuori Lormayeurin kreivi menetteli minun suhteeni, kun olin hänen vallassaan, enkä nähnyt muuta kuin kuoleman silmäini edessä?"
"Niin, ja vaaraan antautuminen oli minun takiani. Norbert — minähän olisin kiittämätön, jos sen unhottaisin."
"Ei, Gabrielle, teidän pitäisi unhoittaa kaikki, paitsi ei nuorta kreiviä ja hänen lempeyttään. Nyt hän on todellakin Lormayeurin kreivi, sillä hänen isänsä kuoli vuosi sitten. Mutta hän on yhä ruhtinaansa asioissa, joka on lähettänyt hänet jollekin asialle Turiniin. Siellä minä hämmästyksekseni satuin tapaamaan hänet. Hän tunsi minut. Jokaisen toisen suhteen olisin tuntenut itseni levottomaksi, mutta hänestä tiesin hyvin, että voin häneen luottaa enkä tarvitseisi peljätä petosta. Me puhelimme pitkään keskenämme. Hän uskoi minulle suuren huolensa, jossa hän oli rakastettunsa tähden. Hän aikoi kihlautua niin pian kuin ruhtinas sallisi hänen mennä kotiin ja hoitaa omia asioitaan. Neito oleskeli enimmäkseen erään vanhan sukulaisen, herra de Maynen luona levottomalla alueella, joka kuului Mont Blanc-vuoristoon. Mutta vanhuksen kuoltua hän ei voinut sinne jäädä, vaan hänen oli pakko ottaa turvansa toisen sukulaisen herra Claude de Senanclairin luona."
"Herra de Senanclair! Mutta hänhän asuu lähellä meitä ja on sitäpaitsi harras protestantti, ollen isä Calvinin hyvä ystävä."
"Niin on laita. Siitäpä syystä haluankin teidän apuanne. Hänen mukanaan tuli vanha, neitoon kiintynyt kamaripalvelija, teidän Margaretanne kaltainen. Mutta tämä joko matkan vaivojen heikontamana tai jostakin muusta syystä tuli sairaaksi heti heidän perille tultuaan. Hän on äskettäin kuollut. Nyt tämä nuori nainen on yksinään vieraiden ihmisten joukossa. Hän on kirjoittanut kreiville hyvin surullisen kirjeen, ilmoittaen että hän on kuihtuva ja kuoleva pois ja muita samanlaisia surullisia asioita, joita oletan naisten sanovan kun he ovat murheissaan."
"Mutta herra de Senanclair on hyvä mies. Varmaan hän on oleva ystävällinen neidille."
"Niin ystävällinen kuin hän vaan ymmärtää, ollessaan vaan mies", sanoi Norbert hienosti hymyillen. "Mutta neiti tarvitsee naista, ei palvelusnaista, joita siellä on kyllin, vaan jotakuta joka ymmärtää, tuntee nuoren naisen sydämen ja voi puhella hänen kanssaan ja lohduttaa häntä."
"Norbert, mitä oikeastaan haluatte minun tekemään?"