Eräänä päivänä Claudine Berthelier palasi kotiin lyhyeltä kävelyltä kovin kiihoittuneessa mielentilassa.
"Olen juuri tavannut rouva de Maisonneuven", hän selitti Gabriellelle ja Margaretalle. "Hän vaatii aivan välttämättömästi, että menisimme heidän luokseen huomenna illalliselle, jonka he antavat herra de Vezelayn kunniaksi, joka on juuri saapunut Ranskasta."
Maisonneuvet — oikeammin Baudichon de Maisonneuvet — olivat Geneven varakkain suku ja hartaita protestantteja.
"Isäni ei ainakaan mene", sanoi Gabrielle.
"Totta se on. Herra de Maisonneuve ei voinut vakuuttaa häntä, vaikkakin koetti parastaan. Rouva sanoo, että sinun pitää tulla, hän ei salli mitään estelyitä. Ja onnettomuudeksi täytyy minunkin mennä, niin vähän kuin pidänkin sellaisista kutsuista; ethän voi mennä yksin. Jumala tietää, lapseni, ettei minun tarkotukseni ole saattaa tyhjiä ajatuksia päähäsi. On kumminkin selvää että näillä 'uudestasyntyneillä' on kylliksi maailmaa ympärillään voidakseen vaatia kauniita kasvoja illallispöytäänsä nähtävikseen. Minkä puvun tahtoisit panna päällesi?"
"Mikseikäs pyhähameeni, hopeavyöni ja isäni antamat siniset silkkinauhat", vastasi Gabrielle, jonka silmät alkoivat sädehtiä.
"No hyvä", sanoi Claudine vaikkakin vain puolittain tyytyväisenä. "Rutto periköön nämä uudet ylellisyyslait, jotka eivät kai salli sen enempää yksinkertaisen porvarin tyttärelle edes juhlapäivinäkään. Mitä minuun tulee, tulen hyvin toimeen musliiniliinallani ja kankeaksi silitetyllä päähineelläni. Rouva de Maisonneuve on noutava meidät ja saattava takaisin riittävän turvan kera."
"Onpa hyvä asia ett'ette tarvitse minun turvaani", sanoi Margareta.
"Täytyy täälläkin aina joku olla pitämässä huolta herran tarpeista.
Vaikken yleensä paljoa pidäkään juhlimisesta ja kemuilemisesta, niin
suon mielelläni lapselle hieman huvia edes kerran elämässään."
Tuo tilaisuus Maisonneuvein luona olisi kumminkin näyttänyt hyvin laimealta huvilta kahdennenkymmenennen vuosisadan neidosta. Ateria, ruokalajit lain määräyksellä tarkkaan rajoitettuina, tarjottiin pitkällä, kapealla pöydällä, joka oli tehty kiilloitetuista laudoista. Miehet istuivat sen toisella, naiset toisella puolen. Mutta vaikkei ruokalajeja ollut useita, olivat ne runsaat ja erittäin hyvät. Viini myöskin oli hyvää, ja sitä nautittiin vapaasti, vaikka kohtuullisesti. Ensimäisenä oli pöydälle asetettuna vanha geneveläinen laite, pot au feu, hyvin iso malja sisältäen jäniksiä, salvukukkoa, metsänriistaa ja muuta lihaa omassa runsaassa mehussaan, joka oli veden sijasta tehty viiniin. Paistetut ja keitetyt viilekkeet seurasivat ja viimeksi oli aimo kasat makeisia, joista Geneve yhä oli kuuluisa, vaikkakin uuden hallituksen aikana niiden kauppaaminen oli laimentunut. Ei ollut monta nuorta läsnä, mutta niistä, jotka olivat, tämä osa juhlatilaisuutta tuntui kyllin arvokkaalta.
"Toivoisin Norbertin olevan täällä", virkkoi tuttu ääni.