"Tiedän että hän on isä Calvinin hyvä ystävä", sanoi Gabrielle.
"Arvelin että hän olisi tahtonut olla täällä tänään."
"Hänet kutsuttiin, mutta hänellä oli liian kiirettä tullakseen. Mutta täällä on yhdeksästä pastorista neljä ja neljästä neuvoksesta kolme, joten luullakseni kirkko ja valtio ovat hyvin edustettuina."
"Olen etsinyt teitä, de Caulaincourt", sanoi talon emäntä tullen samalla paikalle. "Tahdon esittää teidät tohtori Theodorelle. Hän tuntee erään, joka on nykyjään ollut lähellä Gourgollesta, ja hän voi antaa tietoja teidän perheestänne, tosin ei paljon vaan kaikki hyviä." Siten de Caulaincourt vietiin pois ja Gabrielle jäi vielä kerran yksin. Mutta Louis oli odottanut tilaisuutta ja lähestyi häntä.
"Pyydän, neitini", hän sanoi, "koettakaamme yhdessä avainleikkiä."
Sitten johti hän Gabrielien pienen pöydän luo, jolla oli suuri, raskas avain tai metallipala tehty merkkien ja kuvioiden avulla sen näköiseksi. Koettaa lykätä niin pitkälle kuin mahdollista pöydän kulman yli tätä avainta ilman että se putosi, oli Geneven asukkaiden yksinkertainen, kiihkoton ajanviete, jolla he lepuuttivat väsyneitä aivojaan paljon valtiollisen ja jumaluusopillisen väittelyn jälkeen. Tarina kertoo että itse isä Calvinkin olisi nähty jonain harvinaisena lepohetkenä työntävän avainta. Kaksi muuta nuorukaista yhtyi leikkiin ja tarjoutui opettamaan Gabriellea, joka enimmäkseen antoi avaimelle liian kovan työnnön, niin että se putosi lattialle kilisten hänen omaksi pelästyksekseen ja toisten huviksi. He kaikki kumartuivat yhdessä ottamaan sitä ylös. Ken ensin avaimen tapasi, sai opettajan toimen. Mutta pian molemmat toiset menivät pois. Leikkiä jatkaessa Gabrielle sanoi Louisille: "Miksen minä opi tätä?"
"Siksi, neitini, että teette sen liian hyvin. Te käytätte enemmän voimaa kuin tarvitaan."
"Sen kyllä huomaan. Mutta useimmat asiat täytyy tehdä niin hyvin kuin vaan voi, aivan kaikin voimin."
"Minä en luule niin. Tuskin useampi kun yksi tahtoisi antaa kaikki rahansa kerjäläiselle. Sillä seuraavalle ei jäisi mitään, ja mikä kaikesta pahinta, itse joutuisi kerjäläiseksi."
"Arvelen niin olevan. Mutta kukaan ei sano meille: 'elkää antako liian paljo'. Kaikki sanovat: 'anna, jaa omasi, kiellä itsesi'. Tämä viimeinen käsky kumminkin mahtaa olla aina oikein, herra Louis."
"Ei, neitini — eihän mitenkään!"