"Oh! — Kun vaan tahtoisit minun tekemään jotakin puolestasi, sinun itsesi tähden."
"Kääntykäämme tässä Rue des Chanoinesille. Siellä lyö P. Pietarin kirkon kello, ja nyt on se hetki, jolloin isä Calvin odottaa minua sanoakseen 'Jumalan haltuun!' Tahdotko odottaa minua ulkopuolella, Norbert? En viivy kauan."
"Kaikesta sydämestäni", sanoi Norbert mieli huojennettuna, sillä hän oli pelännyt aivan suotta Louisin ehdottavan, että he menisivät sisään yhdessä.
Louis koputti ja Norbert kiiruhti pujahtamaan pois näkyvistä, ennenkun ovi aukaistiin. Hän käveli edestakaisin, mutta hänen kärsivällisyytensä ei joutunut suureen koetukseen. Ei kestänyt kauvan ennenkun Louis palasi kirkkaat kasvonsa synkistyneinä ja silmissä kyynelet välkkyen. Miehet siihen aikaan varoivat paljoa vähemmän kuin nykyään salaamasta tunteenpurkauksiaan.
"Mikä sinua vaivaa?" Norbert kysyi osanottavasti.
"Ei mikään. Kaikki on hyvin. Jos kyyneleet tulevat, tulevat ne riemusta, riemusta sen johdosta, että minulle on osotettu kunnia tulla katsotuksi sopivaksi sellaiseen toimeen. Kumminkin on mukana tuskaakin —. Rakas isäni Jumalassa! Mutta elkäämme enää puhuko siitä. Tule tuomiokirkon pihalle, siellä on kaikki hiljaista."
He tekivät niin ja kävelivät hetken edestakaisin äänettöminä.
Silloin Louis kysäsi äkkiä: "Sanoitko, että minun pitäisi pyytää sinua tekemään jotakin puolestasi?"
"Ah, koettele minua."
"Sinä et tiedä, et ole arvannutkaan, kenen koko Genevessä, koko maailmassa pidän kaikkein rakkaimpana."