Puolipäivän aurinko alkoi hellittää, mutta varjoa ja virkistystä oli jo varattu matkamiehille. Muutamat Viktorin miehistä olivat menneet edeltäpäin ja asettaneet teltan miellyttävän ahon keskeen kukkaiselle nurmelle. Tänne oli valmistettu päivällinen ja täällä oli neiti tilaisuudessa, jos tahtoi, nauttimaan lepoa.
Ateria oli huolella lajiteltu ja runsas. Viktor näki tyytyväisenä, että neiti otti runsaan osan riistapiirakasta, salvukukon rinnasta valmistetusta mustasta hyytelöstä ja sokeroiduista juustokakuista, joita hän tarjoili neidille. Mutta viiniä joi neiti vähän. Käsi, joka piteli veistä ja lusikkaa, ei ollut niin pieni ja miellyttävä kuin Viktor oli odottanut. "Ei ole epäilemistäkään", hän ajatteli, "että lapsiraukka kasvatettuna tuntematta säätyään on saanut tehdä taloustoimia porvarien vaimojen ja tyttärien tavalla". Neidin kasvot, jotka nyt olivat paremmin nähtävissä, eivät menettäneet mitään kauneudessa, mutta ne lisäsivät ainoastaan hänen toveruustunnettaan, vaikuttamatta mitään lämpimämpää suhdetta.
Heidän nauttiessaan hyvämakuisia leivoksia, jotka lopettivat aterian, ilmoitettiin muuan vieras. Se huomattiin olevan naapuriluostarin Saint Marcaudin priori, joka oli tullut tervehtimään maanomistajan kreivi Lormayeurin poikaa, tämän sattumalta kulkiessa hänen alueensa halki. Viktor esitti luonnollisesti hänet neiti Castellarille. Hän oletti, että kirkonmies herättäisi varmasti vastenmielisyyttä neiti Castellarissa, eikä sentähden hämmästynyt nähdessään tämän käyvän itseensä sulkeutuneeksi ja laskevan alas huntunsakin. Priori puolestaan, syödessään kakkua ja juodessaan Beaume-viiniä sekä kertoessaan nuorelle kreiville luostarinsa vaikeuksia ja puutteita, osotti neitiä kohtaan kunnioittavaa, vaikk'eikaan vallan ystävällistä käytöstä. Tämä huomasi sen. Kun vierailu oli kestänyt noin puolisen tuntia, kääntyi hän kohteliaasti Viktorin puoleen virkkaen: "Kuulin teidän sanovan, herra kreivi, että meillä on pitkä tie kulettavana ennen pimeän tuloa".
Tämä jotenkin selvä huomautus sai priorin ottamaan jäähyväiset. Viktor meni hänen kanssaan.
"Kummastelen, herra kreivi", sanoi kirkonmies, "onko rouva Castellar vainaja, vieraanne äiti, voinut olla ranskatar?"
"Ei, isä, hän oli italialainen ja kotoisin Piemontista, kuten sattumalta olen kuullut. Hän kuoli nuorena. Kauneutensa, josta hän oli kuuluisa, on hän jättänyt perinnöksi tälle nuorelle neidille. Eikö teistäkin ole niin? Semmoisissa asioissa kirkonmiehet ovat hyviä tuomareita, kuten on tullut sananparreksikin."
"Kyllä maar. Mutta, jos uskallan sanoa, on hän hieman luiseva eikä kovin kursaileva, tai paremmin sanoen ei hän minun mielestäni ole tarpeeksi herttainen. Ranskalaiset kasvonpiirteet muistuttavat minua jostakin henkilöstä, jonka olen hiljattain nähnyt. Ketä, en nyt voi muistaa — ja se ajatus on niin outo, etten mielelläni sanokaan sitä. Hänhän suosii tuota harhaoppista saarnaajaa, jonka hänen kiini ottajansa toivat luostariin ja jonka minä lähetin isänne luo."
"Minkälaisia huomioita teettekään!" sanoi Viktor nauraen. "Olihan tuo ranskalainen joka tapauksessa aatelismies. Veimme hänet eilen mukanamme Geneveen. Tiellä hän kiitti minua hyvin kohteliaasti, kun välistä toimitin jotakin hyvää hänelle ja hänen tovereilleen. Eikä minun tarvitse mainitakaan hänen herttaisuudestaan vankilassa. Voitteko kaikesta tästä antaa minulle synninpäästön, isä?"
"Ei se ole mikään kuolemansynti", sanoi priori hyväntahtoisesti. "Kumminkin, herra kreivi, on teidän oltava varova, muuten sydämmenne hyvyys hämmentää hyvän arvostelukykynne. Teidän on pidettävä tarkasti silmällä tätä nuorta neitoa ja huolehdittava, että hän tulee oikein käännytetyksi harhaoppisista erhetyksistään. Suokaa anteeksi rohkeuteni, herra de Lormayeur."
Viktor ei pahastunut hänen rohkeasta puheestaan, mutta loukkaantui neiti Castellaria koskevista halventavista huomautuksista. Kumminkin he erosivat ystävinä. Kohtuullisen levähdyksen jälkeen vaeltajat jatkoivat matkaansa. Vielä kohteliaammin kuin ennen Viktor kiintyi kauniiseen seuralaiseensa. Ajan muodin ja maun mukaan hän vaivasi aivojaan imartelevilla puheilla, joita nyt pidettäisiin liian kömpelöinä ja liioiteltuina, mutta jotka silloin katsottiin vallan sopiviksi. Hän ylisteli Gabriellen tukkaa, poskia, huulia, kulmakarvoja, silmäripsiä ja silmiä.