"Mutta en varmaankaan liene ensimäinen, joka täten ylistää noita ihmeen ihania tähtiä", hän sanoi. "Onpa yksin teidän vakavassa kylmässä Genevessännekin täytynyt olla monta, jotka ovat kertoneet teille niiden erinomaisesta kauneudesta."
"Enpä muista juuri kenenkään puhelleen sellaista", kuului epäröivä vastaus.
"Nuo kauniit huulet voivat puhua vaan totta", jatkoi Viktor. "Muuten olisi semmoinen tunteiden ja mielen laimeus aivan uskomatonta, yksinpä harhaoppisten pesäpaikassakin. Mutta suloinen neiti, te tulette nyt maailmaan, joka pian lepää jalkainne juuressa. Siksi on hyvä, että ymmärrätte niiden aseiden voiman, joilla olette varustettu. Niin hämmästyttävän rakastettavat kasvot —."
"Hyvä, herra kreivi, voin vain tuntea itseni imarrelluksi teidän mielipiteestänne. Kumminkin, jos suvaitsette, tahtoisin mieluummin kuulla tällä kerralla itsestäni sellaista kuin todella olen, enkä siitä millaiselta teidän puolueellisen arvelunne mukaan näytän."
"Miten hyvin hän puhuu", ajatteli Viktor itsekseen, "ja kuinka avomielisesti hän vastaakaan minulle! Olen kuullut, että Genevessä opetetaan tyttöjä samalla tavalla kuin poikia. Minä pitäisin häntä rakkaana ja kalliina kuten ystävää tai asetoveria, jos se vaan olisi mahdollista, mutta morsiamena; — pyhimykset auttakoon minua!" Tässä muistui Arlettan rakastettu ja miellyttävä kuva hänen mieleensä. Hän karkoitti väkisin tuon kumman tunteen, ennenkun vastasi entisellä kohteliaalla ja ystävällisellä tavallaan:
"Kaunis neito, jolle minulla on kunnia puhua, ei ole vähemmän kuuluisa henkilö kuin neiti Olivie de Castellar, jalon sukunsa laveitten tilojen ja runsaitten tulojen ainoa perillinen."
"Periikö hän — perinkö minä — joitakin sukulaisuus- tai heimositeitä?"
"Suloinen neiti, äitinne kuoli syntyessänne ja isänne pian jälkeenpäin. Veljiä ja sisaria teillä ei ole yhtään. Isoisäni oli teidän isovanhempainne serkku, niin että te ja minä olemme serkkuja kolmannessa polvessa. Kumminkin ajattelen että jos eräät toiveet, joita olen kyllin rohkea pitämään, menestyvät, asettaa hänen pyhyytensä lupakirja asiat paikalleen."
"Arveletteko todellakin, herra kreivi, että niin käy?"
"Olen varma siitä. Mutta minun pitää kertoa teille, neiti, että teillä on muuan äidinpuoleinen sukulainen nimeltä Santana, joka taisteli ruhtinasvainaan johdolla ja oli hänen suuressa suosiossaan. Tiedätte mikä huono onni nykyisellä ligan johtajalla ruhtinas Emanuel Philibertillä on ollut ja miten hän on kadottanut suurimman osan Savoijaa. Ruhtinas parka! Hän ei voinut pitää itse huolta asioistaan. Hän otti isänsä kehoituksesta Santanan avukseen, ollen kiitollinen vaikka ken hyvänsä esiintyi auttajana hänen pulassaan. Paha oli saanut hänen sormensa ja voitti häneltä liian helposti oikeuden Castellarin perintöön ja tiluksiin, teidän omaisuuteenne, kaunis neiti. Santana esitti hänen korkeudelleen, että suoranainen perintöhaara oli sammunut. Silloin ruhtinas arveli tekevänsä hänelle, kuten jokaiselle muullekin, oikein. Mutta nyt", Viktor lisäsi varomattomasti, "meillä on käsissämme valtti joka tepsii — —"