"Valtti jättää sen kunnian omaan arvoonsa", sanoi neiti kumartaen.
Viktor sekaantui peräti. Hän oli näyttänyt värinsä liian selvästi. Neiti, jolla nähtävästi oli terävä äly, ei antanut minkään seikan mennä huomaamatta. Viktor kiiruhti parantamaan erhetystänsä. "Valttilehti tässä pelissä on sydämien kuningatar", sanoi hän.
"Olkaa varovainen, kuningatar kädessänne voi muuttua sotamieheksi."
"Kuinka terävä-älyinen hän on!" ajatteli Viktor. "Kuningattaren silmistä", hän vastusti, "ei voi tuikkia muuta, kuin hänen sielunsa totuus ja puhtaus."
"Käytänkö siis totuutta ja puhtautta puhuessani teille, herra kreivi? Ymmärrän nyt täydellisesti teidät ja erinomaisen isänne. Te ette suinkaan ole ryhtyneet tähän asiaan mitenkään rakkaudesta tuntemattomaan geneveläiseen tyttöön. Ilman näitä laveita maita ja suurta omaisuutta hän olisi hyvin saanut elää tuntemattomana ja omassa harhaopissaan. Jos hän nytkin teidän hyväksenne luopuisi oikeuksistaan ja vaatimuksistaan niihin, kukatiesi te olisitte hyvin tyytyväisiä."
"Neitini, te tuomitsette minua väärin", rukoili Viktor posket hämistä palaen ja samalla kiroillen itsekseen omaa kömpelyyttään ja neidin ivaa. Siitä huolimatta hän, ihmeellistä kyllä, ihaili Gabriellea entistä enemmän ja tunsi olevansa halukas omistamaan hänet. "Te tuomitsette minua nurjasti. Kenpä tiesi olen ansainnutkin sen. Myönnän että ennenkun teidät näin, ennenkun lämmittelin kauneutenne loisteessa, taisin mahdollisesti ajatella maita ja valtaa."
"Hyvin luonnollisia ja tavallisia ajatuksenesineitä", neiti sanoi.
Hänen huntunsa oli nyt kohotettu ja hän katsoi Viktoria suoraan kasvoihin. Tuo katse oli, kuten Viktor arvosteli, vallaton, uhmaava ja lumoava yhtä haavaa, niinkuin sen katse, jolla on asema hallussaan ja joka aikoo pitääkin sen. Uusi henki virtasi Viktoriin. Tällä hetkellä tuntui hänestä keveältä se tehtävä, jota hän ennen oli ajatellut vallan sietämättömäksi. Niin, ja mitä pikemmin se oli tehty, sitä huokeampi hänen oli olla. "Parempi tehdä koko synti yhdellä kertaa". Parempi kerrallaan kohdata tuota välttämätöntä asiaa, tyydyttää isänsä ja kiinnittää oma kohtalonsa ijäksi. Ajan tapa ja sikäli kuin hän tunsi ritarillisia sääntöjä ja lauseita, pyhittivät hänen tarkoituksensa.
"Kallis, ihailtava neiti", hän alkoi. Neiti laski jälleen verhonsa ja vetäytyi hiukan kauemmaksi hänestä. Siitä huolimatta Viktor jatkoi urhoollisesti: "Ettekö huomaa, että on muuan oivallinen, kerrassaan erinomainen keino sovittaa kaikkien vaatimukset? Kenties ei ole hyvä eikä oikeinkaan puhua siitä niin pian. Kukaties minun oikeuden mukaan olisi pitänyt jättää teidät vapaaksi, vapaaksi katsomaan ja nauttimaan maailman lauluista, tansseista, matkoista ja juhlista, joista tähän asti olette ollut tykkänään suljettu. Mutta kaikkia näitä ja vielä suuremmassakin määrässä tulette saamaan täydellä mitalla. Tosiaankin, jos uskollinen palvelijanne voi sen vaan tehdä, on elämänne oleva pelkkää yhtämittaista, suloista riemua. Onkohan siis liian varhaista pyytää teiltä sanaa toivoni rohkaisemiseksi? Puhukaa vaan! Neiti, olen jalkainne juuressa!"
"Miten niin voitte sanoa; luulin teidän olevan hevosenne selässä", kuului odottamaton vastaus.