Hämmästyksissään hän astui askeleen taaksepäin, ja nyt tuli Margareta esiin ja asettui molempien väliin.
"Se ei ole unta, herrani", hän sanoi. "Kerron teille koko totuuden. Mutta ensin pyydän teiltä, että sanotte minulle erään asian: Miksi olette tullut tänne juuri nyt?"
"Miten sitä kysytte? Olen luonnollisesti tullut etsimään poikaani. Odotin että hän olisi ensimäinen kohtaamaan minua Porte Neuvellä. Mutta hän ei ollut siellä ja mikä kummallisinta, Calvin sanoo ettei kukaan ole nähnyt häntä sitte eilispäivän. Ajattelin hänen olevan teidän seurassanne."
"Herra de Caulaincourt, tahdon kertoa teille totuuden. Osakin petoksesta on kylliksi ja liiankin suuri taakka kristityn naisen omalletunnolle. Teidän poikanne on mennyt kuolemaan ja minun sieluni kadotukseen."
"Vaimo, mitä tarkoitat?" huusi de Caulaincourt hämmästyneenä ja pelästyneenä.
"Ettekö voi sitä ymmärtää? Norbert asettui Gabriellen paikalle ja minä autoin häntä siinä."
Silloin de Caulaincourt vanhan patriarkan tavoin vapisi "vallan ylenmäärin". "Poikani, poikani!" hän huusi tuskaisesti. Mutta muistaen yksin tuskassaankin Gabriellen kärsimystä hän käänsi kasvonsa pois, jottei tämä näkisi niitä.
"Oi, Margareta, onko se totta?" tyttö pelästyneenä kyseli.
"Hän ei tahtonut jättää aijettaan. Hän ei tahtonut kuulla mitään.
Viimein minä myönnyin ja niin teki tätinnekin."
"Myöntyi siihen! Se oli nurinkurista, julmaa! En luota teihin enää milloinkaan. Nyt tiedän mitä minä teen. Tahdon mennä paikalla neuvoksien luo; kertoa heille kaikki ja pyytää heitä lähettämään minut itseni Lormayeuriin." — "Herra de Caulaincourt!" huusi Gabrielle.