Mutta Andriana, toinen käsi avatun oven lukolla, osotti toisella ulospäin, ja koetti läähättäen sanoa jotakin, vaan ei saanut muuta soperretuksi kuin:
— Paetkaa, lymytkää!
Tuokiossa olimme kaikki ulkona Andrianan kanssa.
Minne menimme? Mitä tahdoimme? Joku synnynnäinen vaisto ohjasi askelemme poispäin kylän portista. Kartoimme Turkkilaisia. Emme kuitenkaan ajatelleet, että etääntyessämme portista suljimme itsemme kylään. Mutta ajatelleeko kukaan mitään semmoisella hetkellä?
Juostessamme näin kauhusta huumaantuneina, tietämättä minne, näki meidät eräs matalan mökkinsä ovella seisova eukko; hän sääli meitä ja sanoi kuroittaen kättänsä meille:
— Rientäkää tänne, kristityt, minä piilotan teidän.
Syöksimme kaikki avatusta ovesta sisään, seuraten vanhusta. Jumalapa hänen mieleensä tämän tuuman johti! Häntä saamme kiittää pelastumisestamme ja elossa-olostamme. En ole häntä sitten nähnyt enkä tiedä hänen nimeänsä, mutta en milloinkaan ole unhottanut hänen laupiasta katsantoansa enkä lakkaa hänen muistoansa siunaamasta. Jumala palkitkoon hänen hyväntyönsä autuasten ikuisissa majoissa!
Huoneen takana oli piha ja sen perällä navetta. Tuohon navettaan akka meidät piilotti. Hänen lehmänsä kävivät ulkona laitumella eivätkä palanneet sinä iltana eikä seuraavanakaan riitelemään meiltä asuntonsa omistusta. Turkkilaiset eivät ryöstäneet ainoastaan vaimoja ja lapsia. Mitä vaan löysivät, se kelpasi heille saaliiksi. Mutta eivät he ainakaan vahingottaneet meitä ryöstämällä akka paralta hänen karjansa.
Sisäänmentävä oli ahdas ja pimeä. Perempänä avautui neliskulmainen ja jotenkin avara navetta. Mutta siinä ei ollut ikkunaa eikä muuta läpeä, niin että, kun pihanpuolinen eteisen ovi suljettiin, siellä oli pilkkoisen pimeä. Neljä vuorokautta me viruimme tuossa piilopaikassa. Meitä oli kaikkiaan kahdeksantoista henkeä.
Ensimmäisen päivän ehtoolla toi ihmisrakas eukko meille säkillisen viikunoita. Kun silmämme tottui pimeään, keksimme yhdessä nurkassa ammeen, jossa oli vettä lehmäin juottamista varten. Vettä liikeni vielä meillekin. Kiitos olkoon tuon veden ja viikunain, emme kuolleet janoon ja nälkään. Navetan seinästä vähän ulkonevalta lavalta löysimme olkia, joita levitimme lattialle, niin ettei ainakaan lasten ja naisten tarvinnut maata haisevassa loassa. Ja näin elimme neljä yötä ja neljä päivää.